Muukalaisuus ja arvo
Radio Antro19 Touko 2016

Muukalaisuus ja arvo

Kuuluisa ranskalainen antropologi Claude Lévi-Strauss pohjasi jo 1949 ideansa kulttuurien olemassaolosta ajatukseen, jossa kaksi ihmisryhmää joutuu vaihtamaan puolisoita keskenään taatakseen oman ryhmän jatkuvuuden. Vaihtokauppoihin ryhtyminen tekee kummankin osapuolen tietoisiksi kulttuurieroista ja kulttuurisista rajoista. Kumpikin ymmärtää olevansa vähän toista normaalimpia, vähän enemmän ihmisiä, tai vain yksinkertaisesti parempia kuin oudot naapurit. Eriasteinen ”me ja muut” -ajattelu on yhteistä luultavasti miltei kaikille ihmisyhteisöille. Tämän vuoksi niin monilla kansoilla on esimerkiksi tapana viitata itseensä jollakin ”hyvää”, ”todellista” tai yksinkertaisesti ”ihmistä” merkitsevällä termillä, kun taas naapureihin viitataan tyypillisesti sellaisilla termeillä kuin ”tomppelit” tai ”paviaanit”.

The post Muukalaisuus ja arvo appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(531)

Antropodi: Avaruusantropologian jäljillä

Antropodi: Avaruusantropologian jäljillä

Planetaarinen jalanjälki, resurssirintama ja maapallokeskeisen ajattelun rajat. Antropodin lokakuisessa jaksossa heittäydytään virkistävään, mutta kuumottavan ajankohtaiseen, ajatusleikkiin avaruusant...

1 Loka 202430min

Antropodi: Vapaaksi miellyttämisestä!

Antropodi: Vapaaksi miellyttämisestä!

Sosiaalisesti harmoninen yhteiskunta tarvitsee miellyttäviä eli huomaavaisia, joustavia ja avuliaita ihmisiä. Mutta mitä tapahtuu, kun miellyttämisen yhteisöllinen liima on yksilölle liian tahmaista j...

3 Syys 202450min

Antropodi: Hyvä, paha suomalainen sisu - vieraana sisututkija Tanja Helminen

Antropodi: Hyvä, paha suomalainen sisu - vieraana sisututkija Tanja Helminen

Erilaiset sisukäsitykset ottivat yhteen jo Suomen sisällissodassa. Sisu on pahaa tai hyvää sinnikkyyttä, itsepäisyyttä, resilienssiä ja jopa kansainvälistä kilpailukykyä. Ennen kaikkea se on myytti, j...

6 Elo 202456min

Antropodi: Kesäspesiaali - Turborealistisen antropologin näyttely Aurinkorannikon suomalaisista

Antropodi: Kesäspesiaali - Turborealistisen antropologin näyttely Aurinkorannikon suomalaisista

”Los moimoi de Fuengirola” on taiteilija Riiko Sakkisen luoma, antropologisella otteella toteutettu näyttely ”Suomen eteläisimmän kaupungin” suomalaisista. ”Fuge” näyttäytyy Sakkisen provosoivassa vis...

21 Heinä 202454min

Apruven! -podcast: romanien holokausti, muisti ja unohtaminen

Apruven! -podcast: romanien holokausti, muisti ja unohtaminen

Millä tavalla holokausti muistetaan romaniyhteisöissä, miten siitä kerrotaan ja millä tavoin romani-identiteetit kietoutuvat kansallisiin kertomuksiin ja historioihin? Apruven! Romaninuoret ja aktivis...

16 Heinä 202425min

Antropodi: Kulttuuriantropologiaa ja muita opiskelijoiden akateemisia seikkailuja

Antropodi: Kulttuuriantropologiaa ja muita opiskelijoiden akateemisia seikkailuja

Oletko koskaan miettinyt millaista on opiskella kulttuuriantropologiaa tai mitä antropologia oikein on? Antropologi Thomas Hylland Eriksenin mukaan “antropologia on kulttuurisen ja sosiaalisen elämä...

2 Heinä 202448min

Nojatuolimatkoja rajaseuduilta kaukaisille planeetoille

Nojatuolimatkoja rajaseuduilta kaukaisille planeetoille

Hyvä kirja tempaa mukaansa ja kutsuu tutkimusmatkalle vieraisiin aikoihin ja paikkoihin. AntroBlogin toimitus on koonnut lukijoilleen kymmenen antropologiasta inspiroitunutta romaania kesälukemiseksi.

25 Kesä 202411min

Apruven! Romanikulttuurin kansainvälisyys ja kipeä historia

Apruven! Romanikulttuurin kansainvälisyys ja kipeä historia

Romaninuoret ja aktivismi -sarjan kolmannessa osassa Suomen romaniyhdistyksen nuorisotyön koordinaattori Dimitri Lindgren keskustelee Johanna Airaksisen ja Ilari Mäkilän kanssa kansainvälisestä yhteis...

18 Kesä 202426min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
viisupodi
otetaan-yhdet
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
the-ulkopolitist
linda-maria
rss-kaikki-uusiksi
rss-mina-ukkola
rss-pykalien-takaa
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-kyselytunti