Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa
Radio Antro30 Marras 2017

Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa.
Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.

The post Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa appeared first on AntroBlogi.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(547)

Antropodi: Peruukkeja, peruukintekijöitä ja kampaajia Pohjolan perukoilla 1700-luvulla

Antropodi: Peruukkeja, peruukintekijöitä ja kampaajia Pohjolan perukoilla 1700-luvulla

Hiukset ovat naisen kruunu. Komea, huoliteltu peruukki on miehen kruunu, saattoivat monet 1700-luvulla ajatella. Peruukit olivat muutama vuosisata sitten säädyllisen miehen välttämätön asuste. Peruukk...

1 Syys 43min

Antropodi: Oulun kirkolliset aarteet -näyttely herättää kulttuuriperinnön henkiin

Antropodi: Oulun kirkolliset aarteet -näyttely herättää kulttuuriperinnön henkiin

Millaisia tarinoita jopa satoja vuosia vanhat kirkolliset esineet voivat kertoa nykykatselijalle? Mikä niistä tekee aarteita? Miksi meidän on tärkeä tuntea ja arvostaa kirkollista kulttuuriperintöä? M...

10 Elo 56min

Etnografinen elokuva avaa ikkunan maailmaan

Etnografinen elokuva avaa ikkunan maailmaan

Dokumentaarinen elokuva siirtää meidät hetkeksi osaksi vaihtoehtoisia todellisuuksia ja auttaa kuvittelemaan itsemme toisten ihmisten asemaan. AntroBlogin toimitus suosittelee pitkiin kesäiltoihin kym...

5 Heinä 23min

Queerfeminististä vastarintaa itäsaksalaisella asuntovaunualueella

Queerfeminististä vastarintaa itäsaksalaisella asuntovaunualueella

Saksassa on paljon vaihtoehtoista ruohonjuuritason toimintaa kuten vallattuja taloja, asuntovaunuyhteisöjä (Wagenplatz) ja aktivistiverkostoja. Haastattelussa queer-aktivisti Grace kertoo asuntovainuy...

18 Kesä 32min

Antropodi: Kaksijakoisuuksista moniäänisyyteen - muisteltu seksityö Suomessa

Antropodi: Kaksijakoisuuksista moniäänisyyteen - muisteltu seksityö Suomessa

“Mun mielestä on jollain tavalla itsetuntoa nostattavaa, että joku maksaa mulle kaks ja puol sataa euroa siitä, että saa tunnin verran kuherrella mun kanssa. Sitten kun se itsetunto jotenkin nousee, n...

1 Kesä 53min

Algoritmisen syrjinnän vastustaminen luovan transvastarinnan keinoin

Algoritmisen syrjinnän vastustaminen luovan transvastarinnan keinoin

Queer- ja transyhteisöjen keskuudessa on kehitetty monimuotoisia strategioita algoritmisen syrjinnän vastustamiseksi. Vastarinnan tavoitteena on tehdä algoritminen syrjintä näkyväksi, kritisoida algor...

21 Touko 20min

Antropodi: Researching UMK reaction videos - participatory aca-fan-research with Renata Lisowski

Antropodi: Researching UMK reaction videos - participatory aca-fan-research with Renata Lisowski

Antropodi-podcasts guest this week is a PhD researcher Reneta Lisowski, who combined her passion of making reaction videos and researching cultures in her doctoral research, where she takes a particip...

12 Touko 34min

Meidän täytyy tanssia, meidän täytyy hikoilla: Ilo ja yhteisöllinen hoiva queer-aktivismissa

Meidän täytyy tanssia, meidän täytyy hikoilla: Ilo ja yhteisöllinen hoiva queer-aktivismissa

Haastattelemani “queerihkön” aktivistiyhteisön jäsenet kuvaavat Suomea erityisen kylmäksi paikaksi. Suomessa kohtaamiset ja instituutiot heijastavat maailmaa, jota ei ole rakennettu heitä varten. Ilon...

9 Touko 24min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-mita-tulisi-tietaa
utelias-mieli
rss-poliisin-mieli
tiedekulma-podcast
rss-duodecim-lehti
rss-luontopodi-samuel-glassar-tutkii-luonnon-ihmeita
rss-politiikasta-podcast
rss-hereilla
rss-lihavuudesta-podcast
mielipaivakirja
rss-miljonaarien-tasavalta
docemilia