Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia
Radio Antro3 Touko 2018

Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia

Ihmisille on luontevaa elää useammassa todellisuudessa yhtä aikaa. Käsin kosketeltavan todellisuuden lisäksi elämme usein myös jollain toisella todellisuuden alueella – niitä voi kutsua muodikkaasti lisätyksi todellisuudeksi, ja ne esittävät kysymyksen: mitä jos jokin meille annetussa tilanteessa olisikin toisin? Vaikka kysymys on mitä inhimillisin, lisättyjä todellisuuksia arvotetaan keskenään hyvin eri tavoin. Esimerkiksi enkeleiden kautta koettu lisätty todellisuus on toisille kovin häiritsevää. Miksi sitä arvotetaan toisin kuin vaikkapa peliharrastusta?

The post Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(539)

Antropodi: Mielenterveystyötä Somalimaassa

Antropodi: Mielenterveystyötä Somalimaassa

Millaista on mielenterveystyö ja sen kehittäminen kulttuurien välisellä kentällä? Psykologi Laura Happonen kertoo työstään Somalimaassa ja kokemuksistaan korona-aikana toteutetussa hankkeessa

1 Marras 202227min

Monenlaisia tunteita lihavan liikkeen äärellä

Monenlaisia tunteita lihavan liikkeen äärellä

Feministinen tutkimus on kritisoinut objektiivisen tieteenteon ihannetta jo vuosikymmenet. Silti tutkija voi hämmentyä huomatessaan suhtautuvansa omaan tutkimuskohteeseensa ristiriitaisesti. Moninaise...

27 Loka 202211min

Kansalaisraadit edustuksellisen demokratian pelastuksena

Kansalaisraadit edustuksellisen demokratian pelastuksena

Ilmastokriisi etenee ja kietoutuu yhteen edustuksellisen demokratian kriisin kanssa. Voisiko apu löytyä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kansalaisten osallistamisesta? Jasmin Immonen pohtii kysym...

12 Loka 202224min

Antropodi: Siru Auran esikoisromaanissa suomalainen antropologi yrittää ymmärtää Intiaa

Antropodi: Siru Auran esikoisromaanissa suomalainen antropologi yrittää ymmärtää Intiaa

”Joka aamu herään tyytyväisenä ja hyvyys on läsnä kaikessa. Asemani on kohonnut. Minulla on rahaa, haaveita, perhe ja ystäviä. Sitten onni pysähtyy. Tulee kosinta.” Mitä tapahtuu, kun antropologi kir...

4 Loka 202237min

Antropodi: Katajainen kansa

Antropodi: Katajainen kansa

Suomessa ei ole koskaan ollut pulaa puista. Metsä on ollut tärkeä paikka uskonnon harjoittamiseen, sieltä on pyydetty ja kerätty ruokaa ja myöhemmin puusta on tullut tärkeä taloudellinen hyödyke. Mit...

6 Syys 202226min

Pysyvää ehkäisymenetelmää etsimässä

Pysyvää ehkäisymenetelmää etsimässä

Osa vapaaehtoisesti lapsettomista henkilöistä haluaisi hakeutua pysyvän ehkäisykeinon tarjoavaan sterilisaatiotoimenpiteeseen. Suomen steriloimislaissa määriteltyjen kriteerien vuoksi he joutuvat kuit...

9 Kesä 202228min

Antropodi: Mitä on bisnesantropologia?

Antropodi: Mitä on bisnesantropologia?

Miten antropologia voi tukea vastuullista liiketoiminnan kehittämistä? Mitä bisnesantropologi tekee? Mistä kyseinen antropologian erikoisala sai alkunsa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan tällä k...

7 Kesä 202240min

Vaihtoehtohoidoista tarvitaan kulttuuritieteellistä ymmärrystä

Vaihtoehtohoidoista tarvitaan kulttuuritieteellistä ymmärrystä

Keskustelu täydentävistä ja vaihtoehtoisista hoitomuodoista eli CAM-hoidoista on usein kiistanalaista ja polarisoitunutta. Niiden käyttöä on kuitenkin syytä pohtia rakentavasti ja erilaisia näkökantoj...

24 Touko 202221min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
viisupodi
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-podme-livebox
rss-pinnalla
rss-girls-finish-f1rst
aihe
the-ulkopolitist
otetaan-yhdet
rss-asiastudio
rss-ulkopoditiikkaa
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kaikki-uusiksi
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-vain-talouselamaa