Kuinka lähelle tutkija saa katsoa?
Radio Antro18 Kesä 2018

Kuinka lähelle tutkija saa katsoa?

Siirtolaisuuden tutkimuksessa vanheneminen, terveys, kuolema, viimeisen lepopaikan valinta ja hautajaisten käytännön järjestelyt ovat jääneet suhteellisen vähäiselle huomiolle. Kuinka lähelle voimme tutkijoina katsoa silloin, kun tutkimuksen kohteet ovat kuolleet tai heitä on haastateltu jo vuosikymmeniä sitten? Entä kuinka lähelle voimme päästää lukijan, kun kirjoitamme hautakivistä, hautajaistoiveista ja kuolemasta tai edesmenneiden henkilöiden terveydentilasta?

The post Kuinka lähelle tutkija saa katsoa? appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(534)

Puhumatta paras?

Puhumatta paras?

Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa keskityttiin tällä kertaa meluun ja hiljaisuuteen. Satu Kivelä haastatteli dosentti Outi Ampujaa, joka on tutkinut ääniympäristöjen muutosta ja hiljaisuuden merki...

4 Touko 20186min

Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia

Enkeleitä ja muita lisättyjä todellisuuksia

Ihmisille on luontevaa elää useammassa todellisuudessa yhtä aikaa. Käsin kosketeltavan todellisuuden lisäksi elämme usein myös jollain toisella todellisuuden alueella – niitä voi kutsua muodikkaasti l...

3 Touko 201815min

Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Lasten sukupuolikäsitykset sosiaalisissa suhteissa

Alle murrosikäisten lasten sukupuolikokemuksiin ja -käsityksiin sekä sukupuolen esittämiseen liittyvää kokemusperäistä tutkimusta on tehty kansainvälisesti hälyttävän vähän. Miten sukupuoli ja sukupuo...

27 Huhti 201814min

Kirjeitä kentältä: Sierra Oscar Sierra

Kirjeitä kentältä: Sierra Oscar Sierra

Antropologinen kenttätyö on hidasta, intensiivistä ja kokonaisvaltaista, ja sivupolkuja on usein vaikeaa välttää. Mutta milloin tutkimus tulisi osata kentän osalta lopettaa? Mistä tutkija tietää, kuin...

26 Huhti 20188min

Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Suomalainen mies #metoon häpeäpaalulla

Viime lokakuussa Yhdysvalloissa alkunsa saanutta metoo-kampanjaa on verrattu ilmiönä jopa naisten äänioikeuden saavuttamiseen. Liikettä on kuitenkin kritisoitu miesten liiallisesta syyllistämisestä. “...

24 Huhti 201821min

Työkentällä: Ihmiset kulttuuripolitiikan keskiöön

Työkentällä: Ihmiset kulttuuripolitiikan keskiöön

Taide ei sanonnan mukaan tunne rajoja – vaan taitaapa tuntea sittenkin. Suomessa kulttuuripolitiikalla ohjataan luovan kentän mahdollisuuksia tarjota taide- ja kulttuurikokemuksia. Ilman valtion, kunt...

19 Huhti 201812min

LiDAR-skannaus mullistaa käsitykset muinaisesta Amerikasta

LiDAR-skannaus mullistaa käsitykset muinaisesta Amerikasta

LiDAR eli laserkeilaus on eräänlainen tutka, joka on saanut aikaan vallankumouksen arkeologiassa. Menetelmällä on löydetty niin vanhoja joenuomia kuin kadonneita kaupunkeja. Tämä keksintö muuttaa maai...

17 Huhti 201815min

Tarina avaruutta valloittavasta neuvostoihmisestä

Tarina avaruutta valloittavasta neuvostoihmisestä

1960-luvun alussa ihmiskunta astui avaruusaikaan. Avaruus oli modernisaation ja teknologisen edistysuskon symboli ja kosmonautit, avaruuden valloittajat, uusia huimapäisiä neuvostoihmisiä. Vastalaskeu...

12 Huhti 201812min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
rss-vaalirankkurit-podcast
tervo-halme
viisupodi
rss-podme-livebox
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
rikosmyytit
the-ulkopolitist
rss-girls-finish-f1rst
rss-raha-talous-ja-politiikka
radio-antro
rss-kaikki-uusiksi
linda-maria
rss-sinivalkoinen-islam