Koronavirus asettui taloksi
Radio Antro2 Joulu 2020

Koronavirus asettui taloksi

Koronavirustapausten määrä on jälleen kääntynyt kasvuun. Tilanne on tutumpi kuin keväällä, mutta aiheuttaa edelleen huolta ja epävarmuutta. Julkisessa keskustelussa koronaviruksesta puhutaan näkymättömänä vihollisena, joka tulee päihittää. Henkisen hyvinvointimme kannalta saattaisi olla parempi suhtautua virukseen kutsumattomana vieraana vihollismielikuvien ruokkimisen sijaan.

Jaksot(531)

Onko sinullakin puuystävä?

Onko sinullakin puuystävä?

Millainen on suomalaisten suhde puihin? Ihmisen ja puun lajienvälinen suhde on tutkimusaiheena monimuotoinen ja ansaitsee tarkastelun niin biologian, kulttuurin kuin taiteenkin kannalta. Ihmisen suhte...

12 Joulu 201912min

Reggae oli ääni apartheidia vastaan

Reggae oli ääni apartheidia vastaan

Vuoden 2019 kuluessa keskustelu miehisyydestä ja toksisesta maskuliinisuudesta on kasvanut entisestään niin Suomessa kuin maailmallakin. Antropologinen tieto voi tässäkin keskustelussa auttaa näkemään...

10 Joulu 201914min

Linnan juhlat antropologien kommenttiraidalla

Linnan juhlat antropologien kommenttiraidalla

Miltä Linnan juhlat näyttävät antropologien silmin? Suomen kenties tärkein valtiollinen rituaali on kansakunnan yhteisen historian rakentaja, politiikan estradi ja kansallisten ideaalien näyteikkuna.

6 Joulu 201917min

Arkipäiväistynyt trauma

Arkipäiväistynyt trauma

Trauma on psykiatrinen diagnoosi ja mielen häiriötila, joka on tullut laajalle yleisölle tutuksi suuronnettomuuksien ja terrori-iskujen jälkihoidon seurauksena. Ajan saatossa trauma terminä on laajent...

5 Joulu 201912min

Lavatanssien tahti soi muistoissa

Lavatanssien tahti soi muistoissa

Lavatanssit ovat tulleet parin kolmen vuosikymmenen aikana unohdukseen vaipuvasta kansanperinteestä osaksi kansallista kulttuuriperintöämme. Vanhojen ihmisten nuoruudenmuistelut kertovat eloisasta lav...

3 Joulu 201919min

2000-luvun futiksessa myös maajoukkueet ovat monikansallisia

2000-luvun futiksessa myös maajoukkueet ovat monikansallisia

Miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat eteni historiallisesti kesän 2020 EM-kisoihin. Huuhkaja-fanien enemmistöä maajoukkueen monikulttuuristuminen ei haittaa, vaan pelaajien taidot ja asenne ratkaise...

28 Marras 201921min

Stand-upissa huumori on henkilökohtaista, nauraminen sosiaalista

Stand-upissa huumori on henkilökohtaista, nauraminen sosiaalista

Huumori on yhtä aikaa sekä äärimmäisen yksilöllistä ja tilannesidonnaista, että tiettyjä kulttuurisia ja jopa universaaleja kaavoja noudattavaa. Miten huumorintaju liittyy minäntajuun stand-up komiika...

19 Marras 201914min

Lottounelmia ja tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille

Lottounelmia ja tulonsiirtoja köyhiltä rikkaille

Mediassa näkyvä keskustelu rahapelaamisesta pyörii pitkälti pelihaittojen ympärillä. Mutta onko pelaaminen yksinomaan typerää, vai voiko siihen sisältyä myös tietynlaista rationaalisuutta?

14 Marras 201917min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
viisupodi
otetaan-yhdet
rss-podme-livebox
rss-asiastudio
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
the-ulkopolitist
linda-maria
rss-kaikki-uusiksi
rss-mina-ukkola
rss-pykalien-takaa
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-kyselytunti