#18 - Vastuuta omille kasvateille - Pelicansin pelaajapolku kantaa hedelmää
Hockey Time Lahti17 Helmi 2021

#18 - Vastuuta omille kasvateille - Pelicansin pelaajapolku kantaa hedelmää

Kahdeksassa edellisessä Liiga-ottelussaan seitsemän kertaa pisteittä jäänyt Pelicans on antanut runsaasti vastuuta omille kasvateilleen. Lahtelaisseuran edustusmiehistössä on pelannut kuluvalla kaudella 15 pelaajaa, joilta löytyy kokemusta Pelicansin juniorijoukkueista.

Hockey Time -podcastin puheenaiheet:

– Omat kasvatit olivat näkyvästi esillä tiistain Tappara-matsissa. Elias Vilén ohjasi Liiga-uransa avausmaalin Juuso Jämsenin maukkaasta lättysyötöstä (00:09).

– JuniorPelicansin valmennuspäällikkö Olli Mikkola on seurannut ilolla nuorukaisten esiinmarssia miesten ammattilaissarjaan. Vilénin veljekset (17-vuotias Topias ja 20-vuotias Elias) ovat Mikkolan mukaan ikäisekseen kypsiä ja vastuullisia nuoria urheilijoita. Mitä Pelicans-polku pitää sisällään ja ketkä vastaavat sen toteutuksesta? Pelaajien tasoryhmissä tapahtuva yksilöllisempi jalostaminen käynnistyy yläkouluiässä, ja jatkuu aina huippu-urheiluvaiheeseen asti (02:03).

– JuniorPelicans on harrastajamäärällä mitattuna Suomen toiseksi suurin jääkiekkoseura Kiekko-Espoon jälkeen. Koronapandemian vaikutukset ovat näkyneet lajia aloittavien junioreiden aiempaa vähäisempänä määränä. Valmennuspäällikkö Olli Mikkolan ajatukset Pelicansin A–C-nuorten kuluvan kauden kilpailullisesta menestyksestä. Puolustaja Petteri Riihinen ponnisti suoraan A-nuorten SM-sarjasta Liigaan (12:18).

– Kapteeni Hannes Björninen on karanteenin vuoksi sivussa Pelicansin viidestä seuraavasta ottelusta. Sairastuvalta löytyy monta kysymysmerkkiä. Tuomareille ei saa antaa mahdollisuutta viheltää jäähyjä varsinkaan pelitilanteiden ulkopuolella. Onnistuuko Pelicans pitämään vastustajien lavat kurissa loppuviikon JYP- ja HIFK-otteluissa (16:54)?

Kaipaatko Pelicansin kokoonpanoon ulkopuolelta tulevia vahvistuksia vai antaisitko jatkossakin enemmän vastuuta omille kasvateille? Kommentteja voit viskellä Twitterissä tilille nimeltä Hockey Time Lahti (@HokiPodi) ja aihetunnisteella #hokipodi.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(83)

#81 - Silli ja Kiiski(nen)

#81 - Silli ja Kiiski(nen)

Pelicansilla on verkot vesillä ainakin uuden maalivahdin hankkimiseksi, mitä sieltä mahtaa tarttua? Hockey Time sai haaviinsa kaksi kalanimeä Pelsusta, valmentaja Jussi "Silli" Silanderin ja Jesse Kii...

13 Joulu 20231h 6min

#80 - Ville Nieminen, lumityöt ja lihamuki

#80 - Ville Nieminen, lumityöt ja lihamuki

Millaisiin koukeroihin ihminen joutuu toimiessaan Pelicansin päävalmentajana? Ville Nieminen koki Lahdessa 2018-19 tulokaskoutsina aluksi valmentajauransa hienointa aikaa, ja sitten vähemmän hienoa. N...

30 Marras 20231h 15min

#79 - Kuinka kuumalla jakkaralla Tommi Niemelä istuu?

#79 - Kuinka kuumalla jakkaralla Tommi Niemelä istuu?

Välitilinpäätöksen paikka - Liiga on maaottelutauolla ja Pelicans on sarjataulukossa sijalla 12. Päävalmentaja Niemelä oli lähellä saada potkut - vai oliko? Haastattelussa Pelicansin urheilutoimenjoht...

7 Marras 20231h 8min

#78 - Santtu Kinnusen kurkotus kohti NHL:ää ja arki Amerikassa

#78 - Santtu Kinnusen kurkotus kohti NHL:ää ja arki Amerikassa

Väliviikon erikoisjakso! Linjan päähän saatiin suoraan Pohjois-Carolinan Charlotesta Pelicans-kasvatti Santtu Kinnunen, joka kolkuttelee Florida Panthersin organisaatiossa NHL:n portteja. Viime kausi ...

2 Marras 202340min

#77 - Utunen tulevaisuus

#77 - Utunen tulevaisuus

Paluu studioon neljän viikon tauon jälkeen, tuloksena tuhti kattaus. Ohjelmaisäntä Mikael Hoikkalan vieraina Hämeen Sanomien toimittaja Samuel Savolainen ja Pelicansin luottopuolustaja Toni Utunen. Ja...

25 Loka 20231h 36min

#76 - Jonas Enlund, "ajoituksen mestari"

#76 - Jonas Enlund, "ajoituksen mestari"

Toinen jakso tälle viikolle! Vieraana Pelicansin konkarihyökkääjä Jonas Enlund, äänessä myös Ville "Nemo" Nieminen. Jakson sisältö: Esittelyssä Jonas Enlund, Pelicansin toiseksi (vai sittenkin kolma...

28 Syys 202337min

#75 - Ohittaako Patrikainen Olkinuoran? (ja muita Peicans-syksyn kysymyksiä)

#75 - Ohittaako Patrikainen Olkinuoran? (ja muita Peicans-syksyn kysymyksiä)

Kaksi viikkoa Liigaa takana, on kauden toisen Hockey Time -jakson vuoro. Vieraana Ilta-Sanomien Sami Hoffrén. Jakson sisältö: Keväällä Sanomataloon tuli palautetta, "puhdasta lahtelaista v..." (00:0...

26 Syys 202351min

#74 - Pelicans-kausiennakko 2023-24 ja puhetta rahasta

#74 - Pelicans-kausiennakko 2023-24 ja puhetta rahasta

Hockey Time is back! Uuden kauden avausjaksossa käydään läpi kiekkokauden ennakkoasetelmia ja Pelicansin talousnäkymiä. Jakson sisältö: Uuden kauden askelmerkit (00:08) Pelicans, menestysodotukset...

11 Syys 20231h 25min

Suosittua kategoriassa Urheilu

urheilun-varjoissa
kaiken-takana
rss-piippuhylly
hockey-night-podcast
eturivi
junnut-pelissa
kimanttia
rss-seikkailun-jokamiesluokka
rss-kuninkuusluokka-f1-podcast
rss-shikaani-formula-1-podcast
rss-polkuporinat
rss-jere-jaaskelaisen-golfmaailma
unelmia-onkimassa
rss-setailyvaara-podcast
rss-yleisurheilupodcast
rss-r5-athletics-and-health
rss-jasso-2
rss-kulmalippu
rss-sf-podcast-yleisurheilun-ytimessa
rss-kalju-corner