Ihminen tavattavissa, osa 86: Yksinäisyyden epidemia

Ihminen tavattavissa, osa 86: Yksinäisyyden epidemia

Ihminen tavattavissa -terapeutillemme ITT® ja psykodraamaohjaaja Irene Etäsalolle yksinäisyyden tunne ja kokemus on tuttu. Olotila, joka on kulkenut mukana koko elämän ajan pienestä tytöstä saakka.

Yksinäisyys herättää yksinäisyyden tunteen lisäksi muitakin tunteita: arvottomuutta, häpeää, pelkoa liittyä muihin ihmisiin, riittämättömyyttä tai vääränlaisuuden kokemusta. Yhteisön ulkopuolelle jääminen on surullista ja voi merkitä myös fyysistä kipua, stressiä tai sisäistä kuolemaa.

Irene kertoo monologissaan miten yhteydettömyys aina vain syventää yksinäisyyden olotilaa ja häpeän tunnetta. Irene kuvaa kuinka voimme olla yksin myös ihmisten ympäröiminä. Irene nostaa puheessaan esille myös yksinhuoltajan yksinäisyyden.

Entä jos ei ole ketään, jolle olla totta? Entä jos ei ole ketään, joka kuuntelee minun ajatuksiani?

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(141)

Ihminen tavattavissa, osa 129: Tommy ja Mathias muutoksen äärellä

Ihminen tavattavissa, osa 129: Tommy ja Mathias muutoksen äärellä

Tommy Hellsten käyttää isoja sanoja, kuten “Ihminen tavattavissa -ilmiö” tai “heimo”, ja kysyy jopa: “Onko ihminen keksitty uudestaan?” Hänen poikansa saattaa olla asiasta toista mieltä – vai onko sit...

1 Elo 20251h 4min

Ihminen tavattavissa, osa 128: Ihmispelosta kohti yhteyttä

Ihminen tavattavissa, osa 128: Ihmispelosta kohti yhteyttä

Ihminen tavattavissa -terapiakoulutuksen opiskelijat Riikka-Maaria Kataja ja Katariina Korjonen käyvät syvällisen keskustelun ihmispelosta ja siitä, miten se on näyttäytynyt heidän elämässään. He kert...

4 Heinä 202556min

Ihminen tavattavissa, osa 127: Keho terapeuttisen työn työkaluna

Ihminen tavattavissa, osa 127: Keho terapeuttisen työn työkaluna

Fysioterapeutti ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Markku Litmanen jakaa koulutusjohtajamme Mathias Hellstenin kanssa kokemuksiaan kehollisuudesta ja sen merkityksestä terapeuttisessa työssä.Make ava...

27 Kesä 20251h 5min

Ihminen tavattavissa, osa 126: Vastoinkäymisten viisaus ja voima

Ihminen tavattavissa, osa 126: Vastoinkäymisten viisaus ja voima

Ihminen tavattavissa -terapeutti Ilari Laineen ja -terapeuttiharjoittelija Christa Poranderin lämminhenkisessä kohtaamisessa pohditaan vastoinkäymisiä ja luottamusta elämän erilaisissa tilanteissa. Ku...

19 Kesä 202556min

Ihminen tavattavissa, osa 125: Ylivastuullisuuden taakka ja helpotus

Ihminen tavattavissa, osa 125: Ylivastuullisuuden taakka ja helpotus

Ihminen tavattavissa terapeuttiharjoittelijat Virpi Vepsäläinen ja Laura Laakkonen käyvät avointa ja syvällistä pohdintaa ylivastuullisuudesta ja sen vaikutuksista elämän eri osa-alueilla. He jakavat ...

6 Kesä 202539min

Ihminen tavattavissa, osa 124: Luottamuksen oppitunnit

Ihminen tavattavissa, osa 124: Luottamuksen oppitunnit

Tässä lämminhenkisessä keskustelussa koulutusohjelmamme johtaja Mathias Hellsten haastattelee kasvuohjelmaa käyvää Eva Haapalaa. He käyvät syvällistä dialogia itsetunnon ja identiteetin rakentumisesta...

23 Touko 202557min

Ihminen tavattavissa, osa 123: Tietoinen johtaminen

Ihminen tavattavissa, osa 123: Tietoinen johtaminen

Johtaminen ei ole vain taitoa ohjata muita, vaan se on matka kohti itsetuntemusta ja nöyryyttä. Ihminen tavattavissa -terapeutti Annika Vilkki ja Tommy Hellsten pureutuvat tietoisuuteen johtamisen yti...

9 Touko 202553min

Ihminen tavattavissa, osa 122: Syömisen mieli

Ihminen tavattavissa, osa 122: Syömisen mieli

Ruoka on paljon enemmän kuin ravintoa. Koulutusohjelmamme kouluttaja Leena Tåg ja Ihminen tavattavissa -terapeutti Annika Vilkki pohtivat, mitä syömisen mieli tarkoittaa ja miten suhdettamme ruokaan m...

25 Huhti 202541min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-rahamania
adhd-podi
kesken
rss-liian-kuuma-peruna
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-vapaudu-voimaasi
psykologia
rss-narsisti
rss-niinku-asia-on
rss-valo-minussa-2
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-hereilla
rahapuhetta
aamukahvilla
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-keho-mieli-ja-tekoaly-2
rss-tfa-8020-podcast