12 käsitettä maailmasta. Jakso 3: Tarpeet
BIOS-podcast5 Joulu 2023

12 käsitettä maailmasta. Jakso 3: Tarpeet

Vaurauden ympäristökuorma on raskas. Luonnonvarojen ja ympäristöongelmien virrat kulkevat maailmassa eriarvoisesti: hyötyä enemmän yksille, haittoja enemmän toisille. Tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, miten maailman vauraan vähemmistön ekologinen kuorma on suhteettoman suuri. Tutkimusasetelman vaihtelevat, mutta pääviesti pysyy samana, ja todistusaineisto on vahva. Liian vahva keskittyminen ylikulutukseen voi kuitenkin häivyttää näkyvistä sen, että kaikkien ihmisten arkisen elämän ylläpitäminen vie sekin valtavasti energiaa ja luonnonvaroja. Tämäkin ympäristökuorma on mittava. Määrän lisäksi on siis hahmotettava laatu. Välttämättömiä inhimillisiä tarpeita voidaan tyydyttää lukuisin eri tavoin, joiden ympäristövaikutusten erot ovat valtaisat. Ylikulutuksen, vaurauden ja oikeudenmukaisuuden ohella on katsottava niitä tarpeentyydytyksen järjestelmiä, joiden piirissä me kaikki syömme, liikumme, asumme, tervehdymme, saamme vaatetta päällemme tai kerrytämme oppimista ja kulttuuria. Ilman tätä näkökulmaa emme voi hahmottaa ekologisen jälleenrakennuksen luonnetta. Tunnnusmusiikki ja kuvat: Tuomas A. Laitinen bios.fi/podcast-sarja-kaksito…-kasitetta-maailmasta Lisälukemistoa: BIOS, Kulutuksen vähentäminen – vaatimus ja vastareaktio https://bios.fi/kulutuksen-vahentaminen-vaatimus-ja-vastareaktio/ Hirvilammi et al., Kohtuuden rajat? https://research.aalto.fi/en/publications/kohtuuden-rajat-yksin-asuvien-perusturvan-saajien-elintaso-ja-mat Knuuti, Kehitysapua köyhiltä rikkaille https://maailmankuvalehti.fi/2023/1/pitkat/kehitysapua-koyhilta-rikkaille-hyodymmeko-koyhista-maista-enemman-kuin-ne-hyotyvat-avustamme/ Lummaa, Tekojen ja valintojen merkityksestä https://bios.fi/tekojen-ja-valintojen-merkityksista/ Lähde, Mitä Dasguptan raportti sanoo ympäristöstä ja taloudesta? https://bios.fi/dasguptan-raportti/ Lähde, Yksilökeskeisyys vie silpputiedon viidakkoon https://www.villelahde.fi/yksilokeskeisyys-vie-silpputiedon-viidakkoon/ Lähde et al. The crises inherent in the success of the global food system https://doi.org/10.5751/ES-14624-280416 Laakso & Aro (toim.) Planeetan kokoinen arki https://kauppa.gaudeamus.fi/sivu/tuote/planeetan-kokoinen-arki/4047613 A Good Life Within Planetary Boundaries -sivusto https://goodlife.leeds.ac.uk/ Beyond Primary Energy -raportti https://assets-global.website-files.com/62b9fb2aad2275b3dcfe568b/64a6e7c8bf3662ad7a43a57f_Rapport_Efficacite%CC%81_Energe%CC%81tique_V3.pdf Bärnthaler & Cough, Provisioning for sufficiency https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/15487733.2023.2218690 Creutzig et al. Deman-side solutions to climate change mitigation consistent with high levels of well-being https://www.nature.com/articles/s41558-021-01219-y Fanning & Hickel, Compensation for atmospheric appropriation https://www.nature.com/articles/s41893-023-01130-8 Millward-Hopkins et al. Providing decent living with minimum energy https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959378020307512 Ritchie, There are many reasons to invest in women’s education. Reducing CO2 emissions isn’t one of them. https://www.sustainabilitybynumbers.com/p/co2-and-fertility-rates Ritchie, Electrification is efficiency: the world will need less energy after the transition https://www.sustainabilitybynumbers.com/p/electrification-energy-efficiency Ritchie, How much does aviation contribute to climate change? https://www.vox.com/future-perfect/23939076/norway-electric-vehicle-cars-evs-tesla-oslo Wiedmann et al. Scientists’ Warning on Affluence https://www.nature.com/articles/s41467-020-16941-y Zipper, Why Norway – the poster child for electric cars – is having second thoughts https://www.vox.com/future-perfect/23939076/norway-electric-vehicle-cars-evs-tesla-oslo

Jaksot(49)

12 käsitettä maailmasta. Jakso 2: Aineenvaihdunta

12 käsitettä maailmasta. Jakso 2: Aineenvaihdunta

Jokainen elävä olento, sekä jokainen ihmisyhteisö, tarvitsee ainetta ja energiaa ympäröivästä maailmasta elääkseen, uusiutuakseen – ja myös muuttuakseen. Tämä on aineenvaihduntaa, eli kirjaimellisesti...

1 Marras 20231h 35min

12 käsitettä maailmasta. Jakso 1: Elämä

12 käsitettä maailmasta. Jakso 1: Elämä

Mitä on elämä? Miksi planeetta, jossa on elämää, on niin ainutlaatuinen paikka? Elämä ei vain saavu jonnekin, vaan se muokkaa väistämättä ympäristöään ja ylläpitää oman olemassaolonsa edellytyksiä. Tä...

5 Loka 20231h 4min

BIOS-festivaali (puheohjelma)

BIOS-festivaali (puheohjelma)

Äänitallenne BIOS-festivaalin puheohjelmasta torstaina 13. lokakuuta 2022. Välisoitot Timo Lassy. 0t 0min Tervetuloa (Karoliina Lummaa) 0t 5min Maailman tila ja Suomi (Ville Lähde) 0t 25min Teollisen...

17 Loka 20223h 2min

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Metsäpodcast 12: Metsasektorin kestävyys

Keskustelemassa europarlamentaarikot Miapetra Kumpula-Natri (SDP), Ville Niinistö (VIHR) ja videokommentilla Silvia Modig (VAS) sekä tieteen edustajana Tuotannon ja kulutuksen keskuksen johtaja, profe...

17 Syys 20221h 19min

Metsäpodcast 11: Metsäsektorin muutos

Metsäpodcast 11: Metsäsektorin muutos

Keskustelemassa ovat europarlamentaarikot Mauri Pekkarinen (KESK), Sirpa Pietikäinen (KOK) ja Nils Torvalds (RKP) sekä tieteen edustajana johtava asiantuntija Jyri Maunuksela (LUKE). Keskustelun erity...

17 Syys 20221h 9min

Metsäpodcast 10: Yhteenvetoa - riskit ja mahdollisuudet

Metsäpodcast 10: Yhteenvetoa - riskit ja mahdollisuudet

Sarjan kymmenes jakso poikkeaa aikaisemmista: nyt äänessä ovat Antti Majavan johdolla BIOS-tutkijat, jotka palaavat sarjan teemoihin, jakso jaksolta. Mitä olemme kuulleet, mitä oppineet? Mitkä kysymyk...

23 Kesä 20221h 46min

Metsäpodcast 9: PEFC -sertifikaatti ja kilpailukyky (Minna Halme, Timo Kuuluvainen)

Metsäpodcast 9: PEFC -sertifikaatti ja kilpailukyky (Minna Halme, Timo Kuuluvainen)

Sarjan yhdeksännessä jaksossa keskustellaan metsien käytön ekologisen kestävyyden takeena toimivista sertifikaateista ja erityisesti parhaillaan päivitettävästä PEFC -sertifikaatista, johon kuuluu 90%...

13 Huhti 20221h 19min

Suosittua kategoriassa Tiede

rss-mita-tulisi-tietaa
tiedekulma-podcast
rss-poliisin-mieli
utelias-mieli
rss-duodecim-lehti
rss-laakaripodi
rss-opeklubi
rss-lihavuudesta-podcast
sotataidon-ytimessa
hippokrateen-vastaanotolla
rss-vaasan-yliopiston-podcastit
rss-ammamafia
rss-ylistys-elaimille