#1 Marko Ahtisaari: Eläin meissä aistii, kun kaikki ei ole ok
10X Finland4 Marras 2020

#1 Marko Ahtisaari: Eläin meissä aistii, kun kaikki ei ole ok

Viisi vuotta sitten julkaisimme Marko Ahtisaaren kanssa kirjan 10X Finland. Se oli meille molemmille maailmanymmärrysprojekti. Marko oli juuri jättänyt taakseen Nokian muotoilujohtajan tehtävät, minä Kotimaan toimitusjohtajan pestin. Soittelimme Skype-puheluja joukolle kansainvälisiä huippuajattelijoita ja tislasimme keskusteluista kasaan tulkintamme siitä, mitä bisnekselle ja yhteiskunnille oli tapahtumassa digitalisaation ja alustatalouden myötä. Edellinen Podcastini, vajaan neljän vuoden ajan tekemäni 10X Finland, perustui kirjan herättämiin ajatuksiin ja keskittyi Suomeen. Nyt kun podcast vaihtoi nimeä ja hieman fokustakin oli aika kutsua Marko studioon muistelemaan hiukan 10X:ää mutta ennen kaikkea katsomaan tulevaisuuteen.

Marko on Helsingin Juhlaviikkoja taiteellinen johtaja, tekee musiikkia yhtyeensä Constructionin kanssa ja tarkkailee maailman menoa monenlaisten linssien läpi. Aikaisemmin Marko on työskennellyt muun muassa Nokian muotoilujohtajana sekä perustanut ja johtanut useita startupeja. Podcastissa puhumme jonkin verran Covidista, joka on koskettanut Markoa niin perhepiirin kautta kuin pakottanut hänet miettimään uusiksi Juhlaviikkojen koko toteutuksen. Vauhtiin päästyämme keskustelemme pitkään taiteen ja kulttuurin virtualisoinnin vaikeudesta. Vaikka taide tapahtuu pitkälti mielessä, sitä on silti kovin vaikea irrottaa ympäristöstä ja tilanteesta, jossa sitä esitetään. Entä mitä tapahtuu, kun tekoäly yhä useammin valitsee ja jopa tekee kulttuurin, jota kulutamme? Hyviä kuunteluhetkiä!

Jaksot(100)

#82: Timo Harakka – Onko regulaatio innovaation vihollinen vai ystävä?

#82: Timo Harakka – Onko regulaatio innovaation vihollinen vai ystävä?

Timo Harakka oli vallan ankara kriitikko, josta tuli sen ahkera käyttäjä. Hänet tunnetaan muun muassa television Mustasta laatikosta ja Pressiklubista sekä lukuisista lehtiartikkeleista ja ärhäköistä ...

18 Tammi 20231h 31min

#81: Ulla Maaria Koivula – On astuttava tilaan, jotta mahdollisuuksien verho seuraavaan aukenisi

#81: Ulla Maaria Koivula – On astuttava tilaan, jotta mahdollisuuksien verho seuraavaan aukenisi

Ulla Maaria Koivula vieraili 10X Finland Podcastissa edellisen kerran reilut viisi vuotta sitten jaksossa #22. Silloin puhuimme ThingLinkistä ja elämästä Kaliforniassa. Tässä jaksossa puhumme Meteorii...

15 Joulu 20221h 26min

#80: Kristo Lehtonen - Millaista on reilu datatalous?

#80: Kristo Lehtonen - Millaista on reilu datatalous?

Kristo Lehtonen johtaa Sitrassa reilun datatalouden teemaa. Ajatus on luoda eurooppalaisen arvopohjan mukaista inhimillistä datataloutta monopoliin tähtäävän amerikkalaisen mallin rinnalle. Ennen Sitr...

25 Marras 20221h 35min

#79: Marco Mäkinen – Piirikunnallisia ei enää ole, on vain olympialaisia

#79: Marco Mäkinen – Piirikunnallisia ei enää ole, on vain olympialaisia

Marco Mäkinen lukee vuodessa kolmesataa bisneskirjaa, pitää kirjapodcastia ja kirjoittaa silloin tällöin omiakin kirjoja, kuten uusi Kasva tai kuihdu. Marco opiskeli aikoinaan estetiikkaa ja teki siin...

25 Loka 20221h 31min

#78: Mitä on tapahtumassa identiteetille ja maksamiselle verkossa?

#78: Mitä on tapahtumassa identiteetille ja maksamiselle verkossa?

10X Finland on täällä taas. Pandemian ajaksi podcast muutti nimensä Hybrid Timesiksi, mutta nyt on syytä keskittyä taas yrityksiin, rakenteisiin ja ideoihin, jotka toivottavasti tekevät Suomesta ja ma...

31 Elo 20221h 37min

#23: "This utopian vision is very close to a dystopian vision"

#23: "This utopian vision is very close to a dystopian vision"

Together with my friend Marko Ahtisaari we are doing a series of podcasts on Web3. In this episode, we talk to Kevin Abosch, a conceptual artist who sold a photo of a potato for over a million euros,...

11 Touko 20221h 14min

#22: Entä jos Facebook olisi DAO?

#22: Entä jos Facebook olisi DAO?

Jyri Engeström oli Jaikun perustaja web 2.0 -maailmassa. Viime vuosina hän on seurannut aitiopaikalta web3:n syntyä. Hänen Yes VC-rahastonsa on sijoittajana mukana mm. NFT-alusta Dapper Labsissä. Täss...

29 Maalis 20221h 25min

#21: Mikä on Web3?

#21: Mikä on Web3?

Ovatko Web3 ja Web 3.0 sama asia? Miten ostetaan NFT? Entä mikä on DAO? Internetin suuria paradokseja on, että se on verkosto, mutta käytännössä valta siinä on keskittynyt muutamalle toimijalle. Web3:...

3 Maalis 20221h 1min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-seuraava-potilas
rahapuhetta
rss-20-30-40-podcast
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-karon-grilli
rss-inderes-femme
rss-myynnilla-on-asiaa-kert-kenner
rss-draivi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-vaikuttavan-opettajan-vierella