Mika Ebeling | 24.3.2024: "Kunnian kuninkaan alennustie"

Mika Ebeling | 24.3.2024: "Kunnian kuninkaan alennustie"

Jesajan kirjasta, luvusta 50

Herra, minun Jumalani,
on antanut minulle taitavan kielen,
niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.
Aamu aamulta hän herättää minut,
herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.
Herra avasi minun korvani,
ja minä tottelin,
en väistänyt tehtävääni.
Minä tarjosin selkäni lyötäväksi
ja poskieni parran revittäväksi,
en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.
Herra, minun Jumalani, auttaa minua,
siksi en pelkää häväistystä.
Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi.
Minä tiedän, etten jää häpeääni,
sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni
- kuka voisi minua syyttää!
Asettukaamme siis käymään oikeutta.
Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan?
Astukoon hän esiin!
Herra, minun Jumalani, on minun auttajani.
Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?
Nuo kaikki häviävät
kuin vaate, jonka koi syö.
Se teistä, joka pelkää Jumalaa,
kuulkoon Herran palvelijan sanaa.
Joka kulkee syvällä pimeydessä
ilman valoa,
luottakoon Herran nimeen
ja turvautukoon Jumalaan.


Kirjeestä heprealaisille, luvusta 7

Jeesus pysyy ikuisesti, hänen pappeutensa on muuttumaton. Siksi hän pystyy nyt ja aina pelastamaan ne, jotka hänen välityksellään lähestyvät Jumalaa. Hän elää iäti rukoillakseen heidän puolestaan.
Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsimme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korotettu taivaita korkeammalle. Toisin kuin muiden ylipappien, hänen ei tarvitse päivittäin uhrata ensin omien syntiensä ja sitten kansan syntien sovittamiseksi. Hän on antanut kertakaikkisen uhrin uhratessaan itsensä.


Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21

Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
(Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Siinä samassa viikunapuu kuivettui.
Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: ”Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: ”Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen”, ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.”)

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(297)

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Kristian Nordberg | 12.7.2026: "Rakkauden laki"

Tekstit: Sunnuntai 12.7.2026 - 7. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Heinä 0s

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

Lauri Palmu | 19.7.2026: "Kirkastettu Kristus"

"2. Moos. 3:9–15Ja nyt on israelilaisten huuto tullut minun kuuluviini, ja minä olen myös nähnyt sen sorron, jolla egyptiläiset heitä sortavat. Niin mene nyt, minä lähetän sinut faraon tykö, ja vie mi...

19 Heinä 24min

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Aku Kähärä | 5.7.2026: "Herran palveluksessa"

Hes. 2:1–8Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nouse jaloillesi, niin minä puhuttelen sinua". Niin minuun tuli henki, kun hän puhui minulle, ja se nosti minut jaloilleni, ja minä kuulin hänen puhuvan mi...

5 Heinä 16min

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Kristian Nordberg | 28.6.2026: "Armahtakaa!"

Tekstit: Sunnuntai 28.6.2026 - 5. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

28 Kesä 17min

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Aku Kähärä | 21.6.2026: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"

Tekstit: Sunnuntai 21.6.2026 - 4. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

23 Kesä 22min

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Mikael Elmolhoda | 14.6.2026: "Kutsu Jumalan valtakuntaan"

Tekstit: Sunnuntai 14.6.2026 - 3. sunnuntai helluntaista - Kirkkovuosikalenteri

17 Kesä 30min

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Leif Nummela | 7.6.2026: "Katoavat ja katoamattomat aarteet"

Aam. 8:4–8Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä, sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pien...

7 Kesä 31min

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Toni Kokkonen | 24.5.2026: "Pyhän Hengen vuodattaminen"

Tekstit: Sunnuntai 24.5.2026 - Helluntaipäivä - Kirkkovuosikalenteri

4 Kesä 29min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
raamattu-tanaan
rss-lakeuden-valo
harhaoppia
rss-yopuolen-tarinoita
rss-heraamisia
rss-raamattu-podcast
rss-seuraa-sieluasi
rss-valo-minussa-2
jeesuksen-jaljilla
tekopyhat
rss-mielen-laboratorio
rss-verkosto
rss-miehen-mieli-podcast
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-elaman-syvyydet
rss-laajasalo