Feministinen ulkopolitiikka ei vienyt Ruotsia rappiolle
The Ulkopolitist26 Touko 2018

Feministinen ulkopolitiikka ei vienyt Ruotsia rappiolle

Feministinen ulkopolitiikka on aiheuttanut nikottelua Ruotsissa ja maailmalla, mutta kyse ei ole sen enempää tai vähempää muusta kuin ihmisoikeusperustaisesta lähestymistavasta. Studiossa vieraana diplomaatti Katja Ahlfors, joka työskentelee vanhempana neuvonantajana konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä. Lisäksi vieraana Maria Ristimäki CMI:n Women in Peacemaking -tiimistä. Jakson juontaa Veera Honkanen.

Jaksot(210)

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Kansanmurhat ja sorretut vähemmistöt: uiguurit, palestiinalaiset ja kansainvälinen politiikka

Etnisten vähemmistöjen vainot ja kansanmurhat nousevat ajoittain uutisotsikoihin, mutta niiden käsittely mediassa on valikoivaa. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa tapahtuvat vakavat ihmisoikeusloukkau...

8 Maalis 202552min

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

The Etyjist, osa 3: Muutoksen mahdollisuus

Viime vuosisadan loppupuolella Etyk laittoi Itä-Euroopan kansalaisyhteiskuntien siivittämänä alulle perhosvaikutuksen, jonka on nähty vaikuttaneen jopa kylmän sodan loppumiseen. Voisiko nykyinen Etyj ...

20 Helmi 202550min

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

Alun perin Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden piti loihtia uudelleen esiin ”Helsingin henki”. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin mahdottomuudelta sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi perustavanlaatuisesti järjestön...

13 Helmi 202545min

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

Vuoden vaihteessa Suomi aloitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta järjestön ensiaskelista. Helsingissä vuonna 1975 pidetyn huipp...

4 Helmi 202545min

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Ulkopolitistin podcast-tiimi kokoontuu melkein täysin jäsenin joulukaaosstudioon. Mikkien ääressä istuvat Olli, Annastina, Ida, Jalmari ja Sofia – joulukissat joulustudiossa siis. Ihmisiä on enemmän k...

21 Joulu 202459min

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Tällä kertaa Ulkopolitistin podcastissa perehdytään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja heidän ajankohtaisiin poliittisiin kamppailuihinsa. 1400-luvun löytöretkien myötä “vanhan maailman” tau...

30 Marras 202458min

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministisellä ulkopolitiikalla on ollut näkyvä asema muun muassa Pohjoismaiden politiikassa, erityisesti Ruotsissa hallituksen virallisena ulkopolitiikan linjana 2014–2022 ja Suomessa Marinin hallitu...

16 Marras 20241h

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Liberaalien demokratioiden poliittinen mielikuvitus on ajautunut umpikujaan. Nousevan autoritarismin ja populistisen nostalgian kertomukset houkuttelevat ihmisiä tavalla, joka johtaa instituutioiden h...

10 Marras 202453min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-podme-livebox
viisupodi
rss-asiastudio
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
otetaan-yhdet
rikosmyytit
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst