Yhdysvalloissa vallan menettämisen pelko on suuri
The Ulkopolitist3 Marras 2018

Yhdysvalloissa vallan menettämisen pelko on suuri

The Ulkopolitistin podcastissa pureudutaan tällä kertaa Yhdysvaltojen politiikkaan. Millaiset teemat ovat olleet pinnalla ennen marraskuisia välivaaleja? Onko maa niin kahtiajakautunut kuin täällä ajatellaan? Mitä voisi tehdä toisin? Yksi maan poliittisen järjestelmän ongelmista koskee äänestysaktiivisuutta. ”On paljon ihmisiä, jotka ovat pettyneitä kaksipuoluejärjestelmään, ja se on varmasti yksi syy matalille äänestysaktiivisuusluvuille. Ehdokkaaksi pääseminen on edelleen erittäin vaikeaa”, Mikkel Näkkäläjärvi sanoo. Suomessa matala äänestysprosentti on puolueiden jakama yhteinen huoli. Näin ei ole Yhdysvalloissa. ”Joissakin osavaltioissa kannattaa tehdä äänestäminen vaikeaksi. Jos esimerkiksi nuoret rekisteröityisivät äänestäjiksi, he äänestäisivät pääosin demokraatteja. Vallan menettämisen pelko on aika suuri”, Joel Linnainmäki huomauttaa. Studiovieraina ovat: Mikkel Näkkäläjärvi, lappilainen Demarinuorten puheenjohtaja, SDP:n Pohjoismaa-työryhmän puheenjohtaja ja eurovaaliehdokas. Häntä kiinnostaa erityisesti EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja EU globaalina toimijana. Joel Linnainmäki, Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija ja Kansainvälisen politiikan yhdistyksen FAIAn puheenjohtaja. Linnainmäkeä kiinnostaa etenkin kansainvälinen yhteistyö ja Suomen ulkopolitiikka. – Äänitetty: 30.10.2018 Juontajat: Tuomas Lähteenmäki ja Veera Honkanen Edit: Veera Honkanen, Petri Vanhanen ja Jussi Heinonkoski Jingle: Anni Mattila

Jaksot(208)

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

Alun perin Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden piti loihtia uudelleen esiin ”Helsingin henki”. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin mahdottomuudelta sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi perustavanlaatuisesti järjestön...

13 Helmi 202545min

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

Vuoden vaihteessa Suomi aloitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta järjestön ensiaskelista. Helsingissä vuonna 1975 pidetyn huipp...

4 Helmi 202545min

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Ulkopolitistin podcast-tiimi kokoontuu melkein täysin jäsenin joulukaaosstudioon. Mikkien ääressä istuvat Olli, Annastina, Ida, Jalmari ja Sofia – joulukissat joulustudiossa siis. Ihmisiä on enemmän k...

21 Joulu 202459min

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Tällä kertaa Ulkopolitistin podcastissa perehdytään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja heidän ajankohtaisiin poliittisiin kamppailuihinsa. 1400-luvun löytöretkien myötä “vanhan maailman” tau...

30 Marras 202458min

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministisellä ulkopolitiikalla on ollut näkyvä asema muun muassa Pohjoismaiden politiikassa, erityisesti Ruotsissa hallituksen virallisena ulkopolitiikan linjana 2014–2022 ja Suomessa Marinin hallitu...

16 Marras 20241h

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Liberaalien demokratioiden poliittinen mielikuvitus on ajautunut umpikujaan. Nousevan autoritarismin ja populistisen nostalgian kertomukset houkuttelevat ihmisiä tavalla, joka johtaa instituutioiden h...

10 Marras 202453min

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

In this episode, we discuss the role of foreign policy, especially transatlantic relations, in the US election campaign, while also looking beyond the election to the years and decades ahead. Did Fi...

31 Loka 20241h 17min

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist-podisarjassa etsitään analyysia ja uusia näkökulmia siihen, millä mallilla Yhdysvaltojen ja Suomen yhteydet ulkopolitiikassa ovat, mihin ne ovat menossa ja miten ne liittyvät kansai...

30 Loka 20241h 7min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-podme-livebox
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-asiastudio
the-ulkopolitist
mtv-uutiset-polloraati
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset