Brasilian Bolsonaro tarttui kansan turhautumiseen
The Ulkopolitist16 Maalis 2019

Brasilian Bolsonaro tarttui kansan turhautumiseen

Brasiliassa politiikka on lukuisten puolueiden soppa. Viime syksynä presidentinvaaleissa koettiin yllätys, kun voittajaksi nousi Jair Bolsonaro. Bolsonaro on tullut tunnetuksi muun muassa naisia halventavista lausunnoistaan. Mistä Bolsonaro oikein tuli ja kuka hän on?” On huvittavaa, miten hän onnistui kampanjassa esittämään itsensä uutena ja erilaisena, korruptoituneen poliittisen eliitin ulkopuolelta tulleena ehdokkaana. Tosiasiassa Bolsonaro on ollut lähes 30 vuotta kongressissa”, The Ulkopolitistin Brasilia-asiantuntija Mirka Wendt sanoo. Bolsonaro onnistui tarttumaan korruptoituneisiin poliitikkoihin kyllästyneen kansan tuntoihin sekä työväenpuolue PT:hen kohdistuneeseen vastustukseen." Moni sanoi, että mikä tahansa muu kuin PT, vaikka Bolsonaro. Vaikka häntä ei tuettu, niin hän oli parempi vaihtoehto." Bolsonaro lupasi vaalikampanjassaan muun muassa höllentää alkuperäiskansojen maaoikeuksiin liittyvää sääntelyä, mikä edistäisi kaivostoimintaa ja metsähakkuita, sekä nostaa talouden jälleen nousuun. Podcastissa pohditaankin sitä, mitä hänen nelivuotiskaudeltaan on odotettavissa. Mitä yhteistä on Bolsonarolla ja Yhdysvaltain Donald Trumpilla? Studiossa on vieraana The Ulkopolitistin Brasilia-asiantuntija Mirka Wendt, joka on Helsingin yliopistosta valmistunut VTM pääaineena maailmanpolitiikka. Opinnoissaan hän erikoistui kehitysmaatutkimukseen sekä rauhan- ja konfliktintutkimukseen. Työkokemusta hänellä on mm. Suomen edustustoista New Yorkissa ja Brasiliassa, UNDP:ltä Rio de Janeirossa.

Jaksot(208)

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

The Etyjist, osa 2: Kohtalon kysymykset

Alun perin Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskauden piti loihtia uudelleen esiin ”Helsingin henki”. Tehtävä vaikuttaa kuitenkin mahdottomuudelta sen jälkeen, kun Venäjä rikkoi perustavanlaatuisesti järjestön...

13 Helmi 202545min

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

The Etyjist, osa 1: Rautaesiripun reliikki?

Vuoden vaihteessa Suomi aloitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin puheenjohtajamaana. Samalla tulee kuluneeksi 50 vuotta järjestön ensiaskelista. Helsingissä vuonna 1975 pidetyn huipp...

4 Helmi 202545min

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Joulukaaos, eli kun kurkkumopo lähtee lapasesta

Ulkopolitistin podcast-tiimi kokoontuu melkein täysin jäsenin joulukaaosstudioon. Mikkien ääressä istuvat Olli, Annastina, Ida, Jalmari ja Sofia – joulukissat joulustudiossa siis. Ihmisiä on enemmän k...

21 Joulu 202459min

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Tällä kertaa Ulkopolitistin podcastissa perehdytään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja heidän ajankohtaisiin poliittisiin kamppailuihinsa. 1400-luvun löytöretkien myötä “vanhan maailman” tau...

30 Marras 202458min

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministisellä ulkopolitiikalla on ollut näkyvä asema muun muassa Pohjoismaiden politiikassa, erityisesti Ruotsissa hallituksen virallisena ulkopolitiikan linjana 2014–2022 ja Suomessa Marinin hallitu...

16 Marras 20241h

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Liberaalien demokratioiden poliittinen mielikuvitus on ajautunut umpikujaan. Nousevan autoritarismin ja populistisen nostalgian kertomukset houkuttelevat ihmisiä tavalla, joka johtaa instituutioiden h...

10 Marras 202453min

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

In this episode, we discuss the role of foreign policy, especially transatlantic relations, in the US election campaign, while also looking beyond the election to the years and decades ahead. Did Fi...

31 Loka 20241h 17min

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist-podisarjassa etsitään analyysia ja uusia näkökulmia siihen, millä mallilla Yhdysvaltojen ja Suomen yhteydet ulkopolitiikassa ovat, mihin ne ovat menossa ja miten ne liittyvät kansai...

30 Loka 20241h 7min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-podme-livebox
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-asiastudio
the-ulkopolitist
mtv-uutiset-polloraati
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-kaikki-uusiksi
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset