Ulkovaltojen presenssi Afrikassa korostaa alueen omaa toimijuutta
The Ulkopolitist20 Kesä 2020

Ulkovaltojen presenssi Afrikassa korostaa alueen omaa toimijuutta

Afrikka mantereena näyttäytyy yhä tärkeämpänä strategisena alueena ulkovalloille. Kiina on 2000-luvun alusta lisännyt presenssiään mantereella, mikä on kutsunut kilpailuun myös muita valtioita. Ulkomaiset toimijat käyvät kilpailua luonnonvaroista ja rakentavat mantereelle infrastruktuuria. Tämä mahdollistaa monille Afrikan maille paljon ja tuo niille uudenlaista valinnanvapautta, mutta toisaalta investoinnit voivat ajaa niitä myös velkavankeuteen. Afrikan valtioiden kanssa käytävä diplomatia on monipuolistunut ja uudistunut. Kilpailua käydään myös siitä, kuka saa Afrikan valtiot ja niiden äänet puolelleen multilateraalisessa järjestelmässä ja kansainvälisissä organisaatioissa. Myös mantereen oma toimijuus vahvistuu. Afrikan unionin tiivistynyt yhteistyö, panafrikkalainen ideologia ja kriittisyys perinteistä kehitysyhteistyötä kohtaan kertovat osaltaan myös mantereen tulevaisuudenkuvista ja afrikkalaisen identiteetin kehityssuunnasta. Studiossa asiantuntijavieraina Annmarie Kiiskinen ja Eva Nilsson. Jakson juontaa Annastina Haapasaari.

Jaksot(208)

Energiapeliä Keski-Aasian näyttämöllä ja kulisseissa

Energiapeliä Keski-Aasian näyttämöllä ja kulisseissa

Keski-Aasian maat ovat jälleen enenevissä määrin ympäröivien suurvaltojen kiinnostuksen kohteena. Miten niin kutsutut “Stanit” luovivat tietään Venäjän, Kiinan ja lännen välissä? Vieraina Kristiina Si...

21 Loka 202357min

Itäisen Euroopan dekolonisaatio Venäjän imperialismin varjossa

Itäisen Euroopan dekolonisaatio Venäjän imperialismin varjossa

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on ravistellut eurooppalaista politiikkaa perustojaan myöten. Samalla koko itäinen Eurooppa on saanut osakseen aivan uutta huomiota. Muukin Eurooppa heräsi Venäjän imper...

7 Loka 20231h 2min

"50 Shades of Khaki": Nigerin vallankaappaus ja Sahelin alueen tulevaisuus

"50 Shades of Khaki": Nigerin vallankaappaus ja Sahelin alueen tulevaisuus

Länsi-Afrikan Nigerissä nähtiin heinäkuussa vallankaappaus, kun demokraattisesti valitun presidentin Mohamed Bazoumin pidätti hänen oma vartiokaartinsa. Miksi vallankaappaus tuli monelle yllätyksenä, ...

23 Syys 202351min

Oikeistotuulet navakoituvat Euroopassa

Oikeistotuulet navakoituvat Euroopassa

Oikeistohallitukset ovat viime aikoina ottaneet tuulta purjeisiinsa ympäri Eurooppaa. Hallituksiin on solahtanut myös oikeistoradikaaleja tai äärioikeistolaisia puolueita, joita aikaisemmin ei pidetty...

9 Syys 202359min

Bank of Ideas x The Ulkopolitist: Missä sijaitsevat Suomen kokonaisturvallisuuden sokeat pisteet?

Bank of Ideas x The Ulkopolitist: Missä sijaitsevat Suomen kokonaisturvallisuuden sokeat pisteet?

Suomeen ja muihin Itämeren alueen maihin kohdistuvat uhkakuvat elävät jatkuvasti. Turvallisuuspoliittiset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet erityisesti kuluneen puolentoista vuoden aikana...

22 Elo 202341min

LIVE: Globaali arvokamppailu – Miten käy liberaalin demokratian?

LIVE: Globaali arvokamppailu – Miten käy liberaalin demokratian?

Liberaali maailmanjärjestys on murroksessa, kun itsevaltaiset johtajat haastavat demokratian ja oikeusvaltion periaatteita sekä sivuuttavat arvoperustaisen monenkeskisen yhteistyön. Kestääkö kansainvä...

2 Heinä 202344min

Mikään ei ole ikuista, paitsi ajatus kesästä ja The Ulkopolitist

Mikään ei ole ikuista, paitsi ajatus kesästä ja The Ulkopolitist

Ulkopoliittinen kevät oli jälleen tapahtumarikas. Suomessa puhuttivat ennen kaikkea turvallisuuspolitiikka ja historiallinen Nato-jäsenyys. Toisaalta muut suuret teemat, kuten ilmasto ja talous, eivät...

10 Kesä 202341min

Sudanissa taistellaan verisesti – miten maa korjataan?

Sudanissa taistellaan verisesti – miten maa korjataan?

Mitkä ovat Sudanin konfliktin ja sen käynnistämän humanitaarisen kriisin vaikutukset maan väestöön, Sudanin naapurivaltioihin ja muuhun maailmaan? Sudanin sisäinen konflikti roihahti huhtikuun puoli...

27 Touko 202352min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
viisupodi
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
otetaan-yhdet
rss-podme-livebox
rss-vaalirankkurit-podcast
rss-asiastudio
the-ulkopolitist
rss-kaikki-uusiksi
rss-tekkipodi
io-techin-tekniikkapodcast
rikosmyytit
rss-mina-ukkola
rss-fingo-podcast
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat