Mustien elefanttien marssi maailmanpolitiikkaan
The Ulkopolitist31 Loka 2020

Mustien elefanttien marssi maailmanpolitiikkaan

Maailma moninapaistuu ja järjestyksen sääntöpohjaisuus säröilee. Liu’umme maailmanpolitiikassa kohti yhä jännitteisempää tilaa, jota voisi kutsua jo uudeksi kylmäksi sodaksi. Valtioiden kiristyvien välien lisäksi näköpiirissä on niin kutsuttuja X-riskejä: uhkia, jotka voivat vaarantaa ei vain yksittäisten valtioiden, vaan koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Suurvaltakilpailuun liitettävän nollasummapelin säännöin pelaaminen synnyttää paradoksin, kun kyse on koko ihmiskunnan yhteisistä asioista. Kansallisvaltioiden tulee oppia pelaamaan useampaa peliä yhtäaikaisesti ja määriteltävä toimijuuttaan myös uusiksi. Muun muassa näihin teemoihin syventyy Hiski Haukkala uudessa kirjassaan Suuren pelin paluu – Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Podcast-jaksossa Haukkala avaa ja tiivistää kirjan keskeisiä teemoja ja käsitteitä. Jakson on toimittanut ja juontaa Annastina Haapasaari.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(214)

The Europolitist – Onko ilmastolla ääntä näissä vaaleissa?

The Europolitist – Onko ilmastolla ääntä näissä vaaleissa?

Eurovaalien alla ilmasto- ja ympäristöpolitiikan teknisyys ja niihin nivoutuvan lainsäädännön monimutkaisuus saattaa hämärtää äänestäjien käsitystä siitä, miksi nämä aiheet ovat tässä ajassa edelleen ...

9 Touko 202445min

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

The Europolitist – Kuka kertoo globaalin Euroopan tarinaa?

Eurovaalit lähestyvät ja jälleen kerran äänestään Euroopan tulevaisuudesta. Kuuntele uusi The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston yhteistyössä lanseeraama äänikirje tulevien vaalie...

2 Touko 202447min

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Sateenkaaren kansakunta myrskyssä: Mikä kääntäisi Etelä-Afrikan suunnan?

Yli 62 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikka on Afrikan mantereen teollisuusmahti ja ääni. Millaista tulosta maassa odotetaan toukokuussa järjestettävissä vaaleissa? Miten tulokset näkyvät ympäri maailman?...

13 Huhti 202456min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Kenellä on vastuu kokonaisturvallisuudesta?

Turvallisuusjännite-podcastin viidennessä ja viimeisessä jaksossa kysymme, miten Suomi torjuu Venäjän informaatiovaikuttamista ja mistä voi tunnistaa vakoojan. Vieraina ovat Maanpuolustuskorkeakoulun ...

4 Huhti 20241h 7min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten käy, kun tekoäly astuu palvelukseen?

Turvallisuusjännite -podcastin neljännessä jaksossa kysymme, miten turvallisuusympäristö ja sodankäynti muuttuvat tekoälyn aikakaudella. Vieraina ovat maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitoksen...

28 Maalis 202458min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Miten Venäjä varustautuu Suomen rajalla?

Turvallisuusjännite -podcastin kolmannessa jaksossa kysymme, miten Venäjä varustautuu itärajan tuntumassa ja miten NATO-maat ovat ottaneet vastaan Venäjän kasvavan aggression. Vieraina ovat maanpuolus...

21 Maalis 202453min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Onko konflikti arktisella vain ajan kysymys?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Onko konflikti arktisella vain ajan kysymys?

Turvallisuusjännite -podcastin toisessa jaksossa kysymme, miksi Kiina ja Venäjä havittelevat laajempaa liikkumatilaa arktisella alueella - ja miten NATO tähän suhtautuu. Vieraina Maanpuolustuskorkeako...

14 Maalis 202456min

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Ajautuuko Venäjä nurkkaan Itämerellä?

MPKK x The Ulkopolitist: Turvallisuusjännite-podcast – Ajautuuko Venäjä nurkkaan Itämerellä?

Turvallisuusjännite -podcastin ensimmäisessä jaksossa kysymme, mitä seurauksia Venäjän vaikutusvallan vähentyminen Itämeren alueella tarkoittaa ja siintääkö myrsky jo horisontissa. Vieraina Ulkopoliit...

7 Maalis 202454min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
viisupodi
rss-vaalirankkurit-podcast
tervo-halme
otetaan-yhdet
rss-pinnalla
the-ulkopolitist
rss-asiastudio
rss-podme-livebox
rss-girls-finish-f1rst
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-ulkopoditiikkaa
linda-maria
rikosmyytit
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-kaikki-uusiksi