Suhtautuminen Israelin ja Palestiinan tilanteeseen syö lännen uskottavuutta ja uskoa itseensä
The Ulkopolitist2 Joulu 2023

Suhtautuminen Israelin ja Palestiinan tilanteeseen syö lännen uskottavuutta ja uskoa itseensä

Lokakuun alussa maailman huomio kiinnittyi jälleen Lähi-itään Hamasin hyökättyä raa’asti israelilaisiin sotilas- ja siviilikohteisiin. Vastareaktiona Israel iski pian voimalla Gazan kaistalle. Syytökset sotarikoksista ja jopa kansanmurhasta seurasivat nopeasti tuhojen Gazan alueella noustessa moninkertaisiksi Hamasin iskuihin verrattuna. Joukko läntisiä maita, Suomi niiden joukossa, äänesti tyhjää, kun päätöslauselma tulitauosta tuotiin YK:ssa pöydälle lokakuun lopulla. Syyksi todettiin, ettei päätöslauselmassa erikseen tuomittu Hamasin toimia. Länsimaiden reaktioita on kuvattu kaksinaismoralistisiksi ja kritisoitu monilta tahoilta. Passiivisuus ja heikko tuki Palestiinan siviiliväestöä kohtaan on herättänyt voimakasta kritiikkiä myös länsimaiden kansalaisyhteiskunnassa. Miten asetelma näyttäytyy globaalin etelän näkökulmasta? Entä kuinka Israelin ja Palestiinan tilanne vauhdittaa käynnissä olevaa maailmanjärjestyksen murrosta? Vieraina jaksossa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton kansainvälisten asioiden ja EU-edunvalvonnan asiantuntija Yuri Birjulin. Juontajina Annastina Haapasaari ja Olli Puumalainen.

Jaksot(213)

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Moninaisuuden politiikkaa: katsaus Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin

Tällä kertaa Ulkopolitistin podcastissa perehdytään Latinalaisen Amerikan alkuperäiskansoihin ja heidän ajankohtaisiin poliittisiin kamppailuihinsa. 1400-luvun löytöretkien myötä “vanhan maailman” tau...

30 Marras 202458min

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministinen ulkopolitiikka oikeistopopulismin puristuksessa

Feministisellä ulkopolitiikalla on ollut näkyvä asema muun muassa Pohjoismaiden politiikassa, erityisesti Ruotsissa hallituksen virallisena ulkopolitiikan linjana 2014–2022 ja Suomessa Marinin hallitu...

16 Marras 20241h

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Demokratia, ja kuinkas sitten kävikään

Liberaalien demokratioiden poliittinen mielikuvitus on ajautunut umpikujaan. Nousevan autoritarismin ja populistisen nostalgian kertomukset houkuttelevat ihmisiä tavalla, joka johtaa instituutioiden h...

10 Marras 202453min

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

LIVE: Toward the US Elections – The Nordic and a New Era of Transatlantic Relations

In this episode, we discuss the role of foreign policy, especially transatlantic relations, in the US election campaign, while also looking beyond the election to the years and decades ahead. Did Fi...

31 Loka 20241h 17min

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist – Suurvaltakamppailu teknologiasta: Yhdysvallat innovoi, EU sääntelee

The Transatlantist-podisarjassa etsitään analyysia ja uusia näkökulmia siihen, millä mallilla Yhdysvaltojen ja Suomen yhteydet ulkopolitiikassa ovat, mihin ne ovat menossa ja miten ne liittyvät kansai...

30 Loka 20241h 7min

The Transatlantist – Ilmastonmuutos suurvaltapolitiikan keskiössä

23 Loka 20241h 3min

LIVE: Something Old, Something New, Something Blue & Yellow – Perceptions of NATO in Europe

LIVE: Something Old, Something New, Something Blue & Yellow – Perceptions of NATO in Europe

How do young security policy experts view NATO's role in Europe today? What shifts are currently taking place within the alliance’s Northern and Eastern flanks, and how is the war in Ukraine influenci...

19 Loka 202457min

The Transatlantist – Transatlanttista turvallisuutta ja kriisinhallintaa

The Transatlantist – Transatlanttista turvallisuutta ja kriisinhallintaa

The Transatlantist-podisarjassa etsitään analyysia ja uusia näkökulmia siihen, millä mallilla Yhdysvaltojen ja Suomen yhteydet ulkopolitiikassa ovat, mihin ne ovat menossa ja miten ne liittyvät kansai...

16 Loka 202455min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
tervo-halme
rss-podme-livebox
aihe
viisupodi
rss-ulkopoditiikkaa
rss-asiastudio
rss-pinnalla
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-vaalirankkurit-podcast
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-mina-ukkola
rss-polikulaari-pitka-kiekko-ja-muut-ts-podcastit
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-girls-finish-f1rst