1. Joh. 1: Dominikaaniveli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond
Emil Anton27 Marras 2021

1. Joh. 1: Dominikaaniveli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond

Tervetuloa joulujohannekseen! Juhannusjohanneksessa käytiin läpi UT2020-käännöksen äärellä 2. Joh. ja 3. Joh., joulujohanneksessa on vuorossa 1. Johanneksen kirje viidessä jaksossa. Jaksot ilmestyvät aina sunnuntaina heti vuorokauden alkaessa eli puoleltaöin. Ensimmäisessä jaksossa vieraanani on ranskalainen dominikaaniveli Marie-Augustin Laurent-Huyghues-Beaufond. Hän on katolinen pappi ja sekä kielellisesti että musikaalisesti erittäin lahjakas. Dominikaanisen kulttuurikeskuksen kotisivuilla studium.fi hän kertoo:

"Synnyin Etelä-Ranskassa katoliseen perheeseen. Valmistuin insinööriksi vuonna 2005, minkä jälkeen työskentelin Japanissa ja Ranskassa. Vuonna 2008 liityin dominikaaniseen sääntökuntaan ja minut vihittiin papiksi kesäkuussa 2015. Olen kiinnostunut fundamentaaliteologiasta, jonka alalta olen aloittamassa tohtorintutkintoa Helsingin yliopistossa. Olen myös muusikko ja perehtynyt erityisesti liturgiseen musiikkiin (laulamiseen, kuoronjohtoon, liturgisten kappaleiden säveltämiseen); olen tehnyt yhteistyötä useissa levytyksissä sekä Ranskassa että Suomessa."

Veli Marie-Augustin on mukana myös Espoon ekumeenisessa toimikunnassa ja osallistuu aktiivisesti työhön seksuaalisen hyväksikäytön uhrien puolesta katolisessa kirkossa - hän on nimittäin itse yksi uhreista, kuten Vartija-lehden julkaisemasta haastattelusta käy ilmi. Tässä jaksossa puhumme em. teemojen lisäksi ranskalaisesta adventista ja joulusta ja kuulemme lopuksi kauniin ranskankielisen adventtihymnin sekä Isä Meidän -rukouksen ekumeenisella sanamuodolla, jota katolinen kirkko Suomessa käyttää. Kannattaa kuunnella koko keskustelu. Viikon tunnussana: "Jos sanomme olevamme yhteydessä häneen vaikka kuljemme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta." (1. Joh. 1:6)

Jaksot(193)

Isä James Corkery SJ: Jesuiitat ja Sakkeus

Isä James Corkery SJ: Jesuiitat ja Sakkeus

"Tänään tämän talon väki on pelastunut." Vieraaksi koronakalenterin 19. luukkuun saapuu ihka oikea jesuiitta, paavillisen Gregoriana-yliopiston professori, isä James Corkery. Juttelemme mm. jesuiitois...

19 Joulu 202032min

TL Kalle Hiltunen: Paavo Ruotsalainen ja herännäisyyden henki

TL Kalle Hiltunen: Paavo Ruotsalainen ja herännäisyyden henki

"Yksi asia sinulta on silti vielä tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa." Koronakalenterin 18. luukusta avautuu Herättäjä-yhdistyksen yleis...

18 Joulu 202039min

TM Markus Finnilä: Ylöstempaus ja muita harhaoppeja

TM Markus Finnilä: Ylöstempaus ja muita harhaoppeja

Koronakalenterin 17. luukusta avautuu Harhaoppia-podcastin pitäjä, uskonnonopettaja ja helluntailais-luterilainen teologian maisteri Markus Finnilä. Juttelimme muun muassa hiustenlähtöteodikeasta, lit...

17 Joulu 202041min

FT Tuomas Juntunen: UT2020 ja törkeyden huippu

FT Tuomas Juntunen: UT2020 ja törkeyden huippu

Koronakalenterin 16. luukussa juttelen UT2020-suomentajan Tuomas Juntusen kanssa mm. epärehellisestä taloudenhoitajasta, lainausmerkkien paikasta ja törkeyden huipusta. "Se, joka on luotettava pieniss...

16 Joulu 202030min

Kirkkoherra, TT Kalervo Salo: Tuhlaajapoika, tasa-arvo ja rippisalaisuus

Kirkkoherra, TT Kalervo Salo: Tuhlaajapoika, tasa-arvo ja rippisalaisuus

»Tuo toivottaa syntiset tervetulleeksi ja syö heidän kanssaan.» Tänään koronakalenterin 15. luukussa juttelin Luukas-tutkijan, Heikki Räisäsen oppilaan, Leppävaaran kirkkoherra Kalervo Salon kanssa, j...

15 Joulu 202026min

Arto Antturi: Koronasta selviäminen, kristillinen huuhaa ja kuulevat korvat

Arto Antturi: Koronasta selviäminen, kristillinen huuhaa ja kuulevat korvat

Koronakalenterin 14. luukussa vieraana Medialähetys Sanansaattajien toiminnanjohtaja, helluntailaistaustainen evlut pappi ja eksegeetti Arto Antturi, joka on henkilökohtaisesti kokenut koronan. Juttel...

14 Joulu 202033min

Arabityön pastori Muayad Namrood: Irakin kristityt ja arameankielinen Isä Meidän

Arabityön pastori Muayad Namrood: Irakin kristityt ja arameankielinen Isä Meidän

Sitten Jeesus sanoi: »Millainen on Jumalan valtakunta? Mihin sitä voisi verrata? Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies istutti puutarhaansa. Se kasvoi puuksi, ja taivaan linnut tulivat pesimään sen oks...

13 Joulu 202029min

Miika Auvinen: Vainotut kristityt

Miika Auvinen: Vainotut kristityt

"Kun teitä raahataan synagogiin ja vallanpitäjien ja viranomaisten eteen, älkää murehtiko sitä, mitä sanoisitte tai miten puolustautuisitte. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki kertoo teille, mitä teidän p...

12 Joulu 202036min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-lakeuden-valo
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-yopuolen-tarinoita
rss-miehen-mieli-podcast
rss-vapaudu-voimaasi
harhaoppia
rss-mielen-laboratorio
rss-puhutaan-teologiaa
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-raamattu-podcast
tavallinenjeesus
rss-emil-anton
rss-loponen-purkaa-raamatun
rss-apa-erika-uskoa-etsimassa
rss-elaman-syvyydet