LoistoCast #82: Virtaa vastaan (haastattelussa Joni Toivola)
Pallo keskelle3 Kesä 2024

LoistoCast #82: Virtaa vastaan (haastattelussa Joni Toivola)

Kesäkuun ensimmäinen jakso on samalla LoistoCastin kolmanneksi viimeinen jakso, sillä kesätauolla edessä on nimen vaihto!

Viikon jakson avaa muistutus jokaiselle loukkaantumisista kärsivälle: Huolellinen ja kärsivällinen työ toipumisen eteen palkitsee varmasti tulevaisuudessa.

Pääsarjanurkkauksessa onnittelemme F-Gaalassa palkittuja ja iloitsemme Divarijoukkueiden aktiivisuudesta pelaajajulkistuksissa. Divari pyörähtää käyntiin 21.9 täydellä kierroksella. Viikon ajatuksessa kannustetaan yhteistyön perään.

Toisen erän haastattelussa on toista kertaa tällä kaudella LoistoCastin vieraaksi saapuva Salibandyliiton pääsarjapäällikkö Joni Toivola. Tähän haastatteluun saimme mainion määrän erinomaisia kysymyksiä teiltä kuulijoilta, kiitos niistä!

Päätöserän avaavassa junnukatsauksessa keskitytään T16-ikäluokan SM-karsintasarjan lohkojakoihin. Viime hetken muutoksia koettiin juuri ennen lohkojen julkaisua. Nähdäänkö alkavalla viikolla vielä lisää muutoksia T16:ssa? Andreas Harneskin valmennustiimi julkistettiin viime viikolla. Harneskin debyytti naisten päävalmentajana on 17.-21.7 Eerikkilässä pidettävällä leirillä.

Jakson päättää keskustelu uusista nimiehdotuksista. Pallo keskelle on tällä hetkellä kärkiehdokas. Onko sulla parempia ehdotuksia?

AIKALEIMAT:

Erä 1 (00:00)

Loukkaantumisista ja alkulämmöistä

Pääsarjanurkkaus (09:40)

Viikon ajatus: Omaan napaan tuijottamista vai yhteistyötä? (41:11)

Erä 2 (50:20)

Haastattelussa Salibandyliiton pääsarjapäällikkö Joni Toivola

Erä 3 (02:09:37)

Junnukatsaus

Andreas Harneskin tiimi nimettiin (02:19:10)

Uudet ehdotukset podcastin nimeksi (02:25:36)

Tietopaketti ensi kaudesta: https://salibandy.fi/fi/uutiset/pelaajat-ja-salibandyseurat-kauden-24-25-suunnittelu-vauhdissa-katso-tietopaketti-ja-ilmoittautumisten-tarkeat-paivamaarat/

Tervetuloa käymään keskustelua salibandysta LoistoCastin Discord-kanavalle: https://discord.gg/xVyVX7HUU3

‼ Puheenaiheet, kysymykset ja vierastoiveet viikon jaksoa varten edeltävän viikon lauantaihin mennessä palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin. ‼

Somet: @loistocast

Palautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.com

LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Jaksot(346)

Valokeilassa #19: Kalpana Tarvainen

Valokeilassa #19: Kalpana Tarvainen

Valokeilan ensimmäisen kauden päättävä, 19. jakso, esittelee kansalle Porvoosta salibandykartalle ponnistaneen Kalpana Tarvaisen.Ennakkoluulottomasti isomman roolin perässä Tampereelle ja Kooveeseen e...

16 Elo 202141min

LoistoCast goes LoistoCup 2021

LoistoCast goes LoistoCup 2021

Tutut Loisto Cup -ennakot ovat tällä kertaa kuunneltavissa lukemisen sijaan! Vuodesta 2011 yhtäjaksoisesti järjestetty Loisto Cup pelataan jälleen, kun kärkijoukkueet eri puolelta Suomea saapuvat pela...

11 Elo 20211h 12min

Valokeilassa #18: My Kippilä

Valokeilassa #18: My Kippilä

Valokeilan 18. jakso tutustuttaa kuulijat maailman pakkieliittiin ja Suomen maajoukkueen kantaviin voimiin kuuluvaan My Kippilään.Myn kanssa keskustellaan mm. Ruotsissa pelaamisesta, maajoukkueen tule...

9 Elo 202138min

Valokeilassa #17: Milla Granlund

Valokeilassa #17: Milla Granlund

Valokeilan 17. jakson vieraana on pallopelien todellinen taituri, salibandyn rinnalla jääkiekkoa naisten liigassa pelaava Milla Granlund!Salon joutsenlauman värit tulevaksi kaudeksi Loiston punaisiin ...

2 Elo 202151min

Valokeilassa #16: Ella Härkönen

Valokeilassa #16: Ella Härkönen

Valokeilan 16. jakson vieraana on salolaisen salibandykoulun kasvatti ja tulevaksi kaudeksi Loistoon siirtynyt Ella Härkönen! Jaksossa Härkönen avaa paloaan lajia kohtaan sekä päätöstä jättää kotimais...

28 Heinä 202141min

Valokeilassa #15: Jenna Saario

Valokeilassa #15: Jenna Saario

Järjestyksessään 15. Valokeilassa-sarjan jakso esittelee Liedon lahjan salibandymaailmalle, maajoukkueen vakiokalustoon kuuluvan Jenna Saarion.Jennan kanssa hostikaksikko puhuu eroista Suomen ja Ruots...

19 Heinä 20211h 6min

Valokeilassa #14: Joona Kaario

Valokeilassa #14: Joona Kaario

Valokeilaan pääsee tällä kertaa LoistoCastin kummikuuntelija, Joona K Paraisilta-nimimerkillä tunnetuksi tullut, Joona Kaario.Joona on itsekin mediapersoona, niin ColoradoAvalancheSuomi Instagram-tili...

12 Heinä 202140min

Valokeilassa #13: Sonja Kemiläinen

Valokeilassa #13: Sonja Kemiläinen

HUOMIO, ÄÄNENLAATU HEIKKO AJOITTAIN! Tällä kertaa Valokeilassa esittelee FBC Turun T16 ja T18 joukkueiden takalinjoja hallitsevan pallotaiturin, Sonja Kemiläisen.Sonja kertoo tekniikkansa salaisuuksia...

5 Heinä 202140min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

uutiscast
aikalisa
politiikan-puskaradio
ootsa-kuullut-tasta-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
rss-vaalirankkurit-podcast
tervo-halme
viisupodi
rss-podme-livebox
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-asiastudio
otetaan-yhdet
rikosmyytit
the-ulkopolitist
radio-antro
rss-girls-finish-f1rst
rss-kaikki-uusiksi
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-mina-ukkola