Kiirastuli, sielununi vai tulliasemien demonit - mielikuvat välitilasta jakavat kristittyjä

Kiirastuli, sielununi vai tulliasemien demonit - mielikuvat välitilasta jakavat kristittyjä

Varmaankin tunnetuin välitilaan liittyvä ajatus on katolinen oppi, jonka mukaan osan ihmisistä pitää ennen taivasta puhdistua synneistään kiirastulessa. Mielikuviin kiirastulesta on vaikuttanut voimakkaasti 1300-luvun kirjailija Dante Alighieri, joka käsitteli aihetta Jumalaisen näytelmän toisessa osassa. Ensimmäinen osa käsitteli helvettiä ja toinen taivasta.


Dante kuvasi kiirastulen kerroksittaiseksi ja hyvin ikäväksi paikaksi, jossa ihmiset kantavat eri syntiensä mukaan esimerksi raskaita kiviä, joutuvat makaamaan kasvot maata kohden tai harhailevan silmät umpeen ommeltuina.


Katolinen käsitys kiirastulesta on viime aikoina ollut murroksessa. Kiirastulen lyhentämiseksi ei esimerkiksi enää myydä aneita, kuten Lutherin aikana oli tapana. Aneita voi kyllä ansaita esimerkiksi rukouksilla tai osallistumalla tiettyihin tapahtumiin. Kiirastulen kestolle ei nykyisin anneta mitään tiettyä aikamäärää.


Luther ei hyväksynyt kiirastulta, mutta oli itse sielununiopin kannattaja. Lutherin ajatus oli, että kuoleman jälkeen sielut nukkuvat viimeiseen tuomioon asti. Nykyisin luterilaisessa uskossa usein sekoittuu sielununi ja toisaalta ajatus siitä, että kuoleman jälkeen yksinkertaisesti ollaan taivaassa. Samoissa hautajaisissa pappi voi sanoa, että Kristus herättää kuolleen viimeisenä päivänä, mutta myös, että kuollut on jo taivaan ilossa.


Yksi erikoisimmista välitilaan liittyvistä ajatuksista on ortodoksien piirissä esiintyvä, mutta kirkkokunnan harhaopiksi julistama oppi tulliasemista. Tässä uskomuksessa enkeli johdattaa kuolleen ihmisen sielun taivaaseen demonien kansoittamien tulliasemien kautta. Jokaisella asemalla demonit vaativat sielua tilille tämän tekemistä synneistä. Demonit päästävät sielun läpi vain, jos sillä on osoittaa syntien maksuksi vastaava määrä hyviä tekoja.


Kirkon ihmeellisimmät tarinat -ohjelmassa käsitellään myös tuonelaa, limboa ja esimerkiksi juutalaisten ajatuksia kuolemanjälkeisestä elämästä. Dantea mukaillen podcastin syyskauden jaksoissa käsitellään myöhemmin taivaaseen ja helvettiin liittyviä tarinoita ja uskomuksia.


Voit lähettää palautetta ohjelmasta sen Facebook-sivuilla tai kirjoittamalla meille osoitteeseen palaute@kirkonihmeellisimmättarinat.fi.



Jaksot(51)

Miten lasten ristiretki päättyi?

Miten lasten ristiretki päättyi?

Ristiretket antoivat meille monta tarinaa, ehkä kiehtovin niistä on lasten ristiretki. Se päättyi huonosti. Ristiretkiä pidetään varsin usein syynä kristinuskon ja islamin vaikealle rinnakkaiselolle. ...

28 Marras 201929min

Oliko Maria ikuinen neitsyt, Riikka Juvonen?

Oliko Maria ikuinen neitsyt, Riikka Juvonen?

Kuvataiteilija ja kirjailija Riikka Juvoselle Maria on ehtymätön inspiraation lähde. Marian ikuisen neitsyyden ylikorostamista ortodoksikristitty Juvonen ei sen sijaan täysin ymmärrä. Riikka Juvonen o...

21 Marras 201937min

Tapahtuiko Fatimassa todellinen ihme?

Tapahtuiko Fatimassa todellinen ihme?

Portugalin Fatimassa reilu sata vuotta sitten tapahtuneet väitetyt Marian ilmestykset hämmentävät edelleen mieliä. Kristinuskon modernista historiasta on vaikea löytää toista näin selittämätöntä tapau...

14 Marras 201942min

Miksi luterilaiset kirkot hajoavat, Juhana Pohjola?

Miksi luterilaiset kirkot hajoavat, Juhana Pohjola?

Aiemmassa jaksossa käsitelty Keminmaan muumioksi päätynyt kirkkoherra Nikolaus Rungius oli puheittensa perusteella melkoinen tulisielu. Hänen tarinansa jälkeen Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin...

7 Marras 201949min

Kuka varasti Keminmaan muumion kyynärvarren?

Kuka varasti Keminmaan muumion kyynärvarren?

Nikolaus Rungius toimi Keminmaan kirkkoherrana vuosina 1616-1629. Hänen kerrotaantodenneen ennen kuolemaansa kuuluisat sanat: ”Jos sanani eivät ole totta, ruumiini mätänee,mutta jos ne ovat totta, se ...

31 Loka 201929min

Mihin länsimaista lähetystyötä enää tarvitaan, Teemu Laajasalo?

Mihin länsimaista lähetystyötä enää tarvitaan, Teemu Laajasalo?

Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin haastattelussa piispa Teemu Laajasalo sanoo, että maallistuvassa lännessä pitää totutella siihen, että lähetystyötä tehdään tulevaisuudessa molempiin suuntiin....

24 Loka 201950min

Miksi Namibia haluaa Martti Rautasen kähveltämän taikakiven takaisin?

Miksi Namibia haluaa Martti Rautasen kähveltämän taikakiven takaisin?

Lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kähveltämä taikakivi hiertää edelleennamibialaisten kengissä. Syyskuussa 2019 Suomi sai korkea-arvoisia vieraita Namibiasta. Pääministeri Antti Rinneoli kutsunut varap...

17 Loka 201929min

Voitko todistaa käärinliinan aidoksi, Juha Hiltunen?

Voitko todistaa käärinliinan aidoksi, Juha Hiltunen?

Tällä kertaa saamme vieraaksemme Oulun yliopiston dosentin Juha Hiltusen. Hän on tutkinut Torinon käärinliinaa yli 30 vuotta. Onko käärinliina aito vai väärennös?

10 Loka 201958min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-yopuolen-tarinoita
harhaoppia
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-miehen-mieli-podcast
rss-valo-minussa-2
raamattu-tanaan
rss-mielen-laboratorio
rss-verkosto
rss-sinivalkoinen-islam
rss-niiranen-ja-marjokorpi
tavallinenjeesus
rss-elaman-syvyydet
rss-lasten-raamattu
rss-raamattu-podcast