Minne päin maailmaa apostolit päätyivät?

Minne päin maailmaa apostolit päätyivät?

Opetuslapset lähtivät Jeesuksen kuoleman jälkeen kukin omaan suuntaansa. Mitä heidän retkistään voidaan todellisuudessa tietää?


Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin uusin jakso selvittää, minne kahdentoista apostolin jäljet johtavat. Opetuslapset liikkuivat isolla alueella ja heidän vaiheistaan on säilynyt iso määrä historiankirjoitusta ja legendoja. Tiettävästi vain Johannes säästyi marttyyrikuolemalta, muut apostolit teloitettiin eri tavoin.


Pietarin vaiheet Roomassa ovat varsin hyvin tunnettuja. Perinteen mukaan Pietari itse halusi tulla naulituksi ristille väärinpäin, koska halusi osoittaa olevansa vähempiarvoisempi kuin Jeesus. Pietarin oletetulle hautapaikalle kohosi myöhemmin Pietarinkirkko.


Johanneksen veljen Jaakobin kohtalo on kiehtova. Kuuluisa espanjalainen pyhiinvaellusreitti Camino de Santiago johtaa hänen hautapaikalleen Santiago de Compostelan katedraaliin. Hänen hautapaikkansa herättää yhä ihmetystä ja epäilyä, koska Jaakob tiettävästi teloitettiin Jerusalemissa. Perimätieto kertoo, että Jaakob olisi aiemmin ollut lähetystyössä Espanjassa, minkä vuoksi hänen ruumiinsa olisi kuoleman jälkeen kuljetettu sinne. Jaakobin hauta löydettiin tarinan mukaan uudestaan vasta 800-luvulla.


Luultavasti pisimmälle apostoleista päätyi Tuomas, jonka jäljet johtavat Intian Chennaihin. Alueella vaikuttaa yhä noin kuusi miljoonaa tuomaskristittyä. Tämä ryhmä uskoo polveutuvansa Intian ensimmäisistä kristityistä.


Apostoleiden retkiä on usein kyseenalaistettu ja yleisesti hyväksyttyjä todisteita kaikista niistä tuskin koskaan saadaan. Podcast pohtii, mitä retkistä ja niiden merkityksestä pitäisi ajatella.


On mahdollista ajatella, että Jeesuksen lähetyskäsky sai apostolit toimimaan varsin sanatarkasti. Jeesus kehotti heitä tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen, joten on luultavaa, että apostolit lähtivät kukin eri suuntiinsa.


Siksi pitkät matkat eivät tunnu epäuskottavilta. Apostolit olivat valmiit kuolemaan uskonsa takia eivätkä siksi oletettavasti pelänneet matkojen koettelemuksia. Tarinat vievät heitä Intian ja Espanjan lisäksi Etiopiaan, Britanniaan, Armeniaan ja moneen muuhun maailmankolkkaan. Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcast kertoo jokaisen apostolin oletetun reitin.


Jaksot(51)

7 ja 666 - Raamatun pyhät ja pahat numerot

7 ja 666 - Raamatun pyhät ja pahat numerot

Koulussa et varmaan opetellut teomatiikkaa, joten tarjoilemme jaksossa sen alkeet. Termi tarkoittaa Jumalan matematiikkaa. Aloitamme helpohkoista luvuista 7 ja 666. Ivan Panin oli matemaatikko, joka h...

17 Marras 202144min

Vastaisku kronologiselle snobismille

Vastaisku kronologiselle snobismille

Olemmeko me fiksumpia kuin aiemmat sukupolvet? Ymmärrämmekö kristinuskon ytimen heitä paremmin? Kerromme miksi teemme podcastia ja miksi kirjoitimme kirjan.

11 Marras 202140min

Sairaan kovat paastoajat

Sairaan kovat paastoajat

Paastoaminen on aina kuulunut olennaisesti kristinuskoon. Pääsiäistä edeltävä 40 päivän paasto perustuu Jeesuksen erämaavaellukseen mutta paastolla on nähty myös monia muita hengellisiä merkityksiä. S...

3 Marras 202142min

Miltä taivaassa näyttää?

Miltä taivaassa näyttää?

*EDIT: Otsikko vaihdettu* Taivaaseen liittyy paljon toiveita, jotka ovat jokaiselle hyvin henkilökohtaisia. Mutta mitä taivaasta voidaan tietää? Auttaako tässäkin asiassa Dante? Mitä sanoo Raamattu, m...

27 Loka 202140min

Miltä helvetti näyttää? Antaako Danten 700-vuotias kuvitelma osviittaa?

Miltä helvetti näyttää? Antaako Danten 700-vuotias kuvitelma osviittaa?

Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin uusin jakso pohtii helvettiä ja siihen liittyviä uskomuksia. Dante Alighierin kirjoittama Jumalainen näytelmä ilmestyi vuonna 1321, mutta sen näyt helvetistä, ...

13 Loka 202139min

Padre Pion stigmat - ihmetyksen ja epäilyn aihe

Padre Pion stigmat - ihmetyksen ja epäilyn aihe

Tutkimme stigmatisaatio-ilmiötä. Kirkon historia tuntee useita tapauksia, joissa kristittyjen mystikkojen käsiin, jalkoihin ja kylkeen väitetään ilmestyneen samanlaisia haavoja kuin Kristukselle risti...

6 Loka 202142min

Kiirastuli, sielununi vai tulliasemien demonit - mielikuvat välitilasta jakavat kristittyjä

Kiirastuli, sielununi vai tulliasemien demonit - mielikuvat välitilasta jakavat kristittyjä

Varmaankin tunnetuin välitilaan liittyvä ajatus on katolinen oppi, jonka mukaan osan ihmisistä pitää ennen taivasta puhdistua synneistään kiirastulessa. Mielikuviin kiirastulesta on vaikuttanut voimak...

29 Syys 202147min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-yopuolen-tarinoita
harhaoppia
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-miehen-mieli-podcast
rss-valo-minussa-2
raamattu-tanaan
rss-mielen-laboratorio
rss-verkosto
rss-sinivalkoinen-islam
rss-niiranen-ja-marjokorpi
tavallinenjeesus
rss-elaman-syvyydet
rss-lasten-raamattu
rss-raamattu-podcast