Menestystekijänä olla tekemättä vääriä asuntosijoituksia - Tiistaiaudio #328

Menestystekijänä olla tekemättä vääriä asuntosijoituksia - Tiistaiaudio #328

Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä.

Teitkö toissa viikon korko- ja vuokramarkkinaennustajatestit Tiistaiaudion alussa? Älä pyöristä tarjoussummaa! – Asuntosijoittajan neuvottelutaitoja Osa 15 – Tiistaiaudio #326

Osakesijoittajien Viisas Raha -lehden artikkeli Kojamosta ja yksi osakesijoittamista käsittelevä podcast kypsyttivät tämän tiistain aiheen.

Vuokralaiskandidaatit kertovat luottotietojensa menettämisen syyksi yleisimmin nuoruuden töppöilyt. Monelle olisi ollut erinomaista apua siitä, että olisi pyrkinyt moninkertaisesti ahkerammin välttämään kaikkea, mikä vähän tuntui sellaiselta, että siitä seuraa töppöilyä. Mitään loistavia sijoituksia ei olisi tarvinnut tehdä, kunhan ei olisi tehnyt niitä vääriä päätöksiä.

Asuntosijoittamisessa vuokranantajan puolella asiat ovat samoin. Tärkeämpää voi olla keskittyä enemmän siihen, ettei tee niitä huonoja asuntosijoituksia. Näin antaa mahdollisuuden pitkäjänteiselle vaurastumiselle. Tästä aiheesta konkretiaa tällä Tiistaiaudiolla.

Viime viikon Tiistaiaudio kuuluu samaan aihepiiriin Älä niele purematta mitään – 4 ohjetta – Tiistaiaudio #327

Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com.

Tutustu maksuttomaan Asuntosijoituskouluun

Ota Sijoitusasunnot.com seurantaan Instassa

Oletko ammattimainen asuntosijoittaja? Treco tarjoaa tulosperusteista ja kokonaisvaltaista asuntovarallisuuden hoitoa sekä neuvonantoa kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Treco.fi

Viikottain ilmestyvästä blogista hyvä kirjoitus: Asuntojen hintakehitys, vai ehkä sittenkin myyntiajat ja kauppamäärät?

Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta?

Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit.

Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi.

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti.

Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314

Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen.

Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit. Kurssi on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu.

Oma äänikirjastoni on Audiblessa - kokeile Audible -äänikirjapalvelua maksutta - kaupallinen varoitus

Tuoretta ilmaista sisältöä:

Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 2 Tutkimukset – Ostan Asuntoja Podcast #311

Asuntopehtoorin kasvutarinaa Miika Vuorensola – Ostan Asuntoja Podcast #309

Vuokravääpeli Lari Lindén – Ostan Asuntoja Podcast #308

Asunto bordellista Arto Puikkonen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #306

Takaperin tavoitteisiin Minttu Lehti Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #304

Jos koet saavasi sisällöstä lisäarvoa tai haluat lähettää äidille terveisiä tai mulle ja vieraille kommentteja, voit tehdä sen ja harjoitella salamaverkon käyttöä Albyn kautta

Social: ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok

Jaksot(559)

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

364. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 21

Juhannuspalaverin agendalla pyörittiin pitkään kolmen asian ympärillä: Opiskelijoiden siirtyminen opintotuen asumislisän piiriin 1.8. alkaen 11.6.2025 Juho Kostiainen / Nordea Asuntomarkkinateema: As...

20 Kesä 20251h 51min

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

363. Mitä saa aikaan 3 vuodessa? Remonttitarinoita Tuija Tiilikainen Osa 1

Tuija Tiilikainen on sekä flippaaja että vuokranantaja, jonka tekemistä voi seurata visuaalisesti Instassa Remonttitarinoita -tilillä. Tuija on yksi "Sinustako flippaaja" -kirjan casekirjoittajista. K...

13 Kesä 20251h 7min

362. Marko Kaarto

362. Marko Kaarto

Marko Kaarto tuli paluuvierailulle. Tällä kertaa juttuaiheita olivat muun muassa: Uuden OVV-työpaikan alkuvoden aikana syntyneet ajatukset Opiskelijasesonki ja opiskelijoiden siirtyminen takaisin asu...

6 Kesä 20251h 27min

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

361. Onko asuntosijoittaminen muuttunut? - Suvi Schwab

Suvi Schwab tuli jälleen kerran paluuvierailulle. Tällä kertaa juttelimme siitä, onko asuntosijoittaminen jotenkin viime vuosina muuttunut. Minulle tuli taas monta uutta ajatusta. Päällimmäisenä miele...

30 Touko 20251h 44min

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

360. Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru - Kuukausipalaveri 20

Kuukausipalaveri 20 asialista: Puheenjohtaja avaa...ei vaiskaan... Opiskelijoiden siirtyminen asumislisän piiriin 40% Filosofinen keskustelu asuntosijoittaja vai vuokraustoimintayrittäjä Rahoituksen ...

23 Touko 20251h 36min

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

359. Ostan Asuntoja myi asunnon

Vajaan vuoden aikana on kertynyt joukko kysymyksiä siitä, miten asuntosijoittamisen saa kannattamaan nykyisessä ympäristössä. Käyn läpi asuntosijoittamisen 8 kannattavuuden elementtiä perusteellisest...

16 Touko 20251h 22min

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

358. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 2

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

9 Touko 20251h 1min

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

357. Unelmista totta pala kerrallaan Kia ja Roni Tohkanen Osa 1

Kia ja Roni Tohkanen ovat alle 3-kymppisiä omien sanojensa mukaan ihan tavallisia nuoria ihmisiä, jotka eivät aikoinaan uskoneet pystyvänsä omistamaan asuntoa ja vielä olemaan asuntosijoittajiakin. Ki...

2 Touko 20251h 1min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rahapuhetta
taloudellinen-mielenrauha
rss-h-asselmoilanen
rss-markkinointitrippi
rss-seuraava-potilas
van-elamaa
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
rss-lahtijat
rss-inderes
rss-myyntipodi
rss-savessa