Välituntivalvojana Herra Ylppö
Elämänkoulu7 Maalis 2023

Välituntivalvojana Herra Ylppö

Vuoden 2023 yllättävin selfhelp-kirja on 101 elämänohjetta, taiteilija Herra Ylpön teos, jonka hän kirjoitti saadakseen oman elämänsä parempaan järjestykseen. Sivutuotteena syntyi Instagram-ilmiö ja sittemmin kirja.Torstain jaksoon valitsin kirjan ohjeista itselleni mieluisimmat. Kommentoin niitä ja tungen omia viisauksiani joukkoon. Tunnustaudun selfhelp-narkkariksi: jaksan aina innostua uusista kirjoista ja ajatuksista, ja otan niistä sitten käyttöön sen, mikä tuntuu toimivan. En suhtaudu lukemaani tai kuulemaani haudanvakavasti, enkä mitenkään dogmisesti - ja samaa suosittelen muillekin. No mutta asiaan. Välitunnilla jatkamme Eetun kanssa lyhyesti uusien podien ideointia, mutta varsinainen pihvi on taustakeskustelu Ylpön kanssa selfhelp-kritiikistä ja mm. siitä, miksi hän ylipäätään lähti kirjoittamaan ohjeita itselleen ja maailmalle.Torstaina siis varsinainen jakso - mutta sitä ennen lähetä meille palautetta ja kerro, mikä on se lause, joka on kantanut JUST SUA läpi vaikeiden hetkien - tai kannustanut johonkin uuteen. Viestin voi laittaa ohjelman omaan Whatsappiin (050) 549 5094 (ääniviestit JES) tai meiliosoitetteeseen info@annaperho.fiHUOMHUOMHUOM: Merkkaathan selkeästi viestiin saako sitä käyttää osana ohjelmaa. Jos saa, mainitsen palautteen yhteydessä etunimesi ihan vain luontevuussyistä, koska ”Marja” tai ”Markku” nyt vain kuulostaa puhuttuna paremmalta kuin ”eräs henkilö”.See Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(97)

Tosi hyvä idea! - mut ei tästä varmaan mitään tuu…

Tosi hyvä idea! - mut ei tästä varmaan mitään tuu…

Hyvä idea, mutta mietit miten sen saisi vietyä käytäntöön, jos ei ole rahaa, aikaa tai uskallusta? No, se on tilanne useimpien ideoiden äärellä. Tässä jaksossa käsittelen ideoita, öhöm, elävinä olento...

4 Huhti 20241h 3min

[SIT MENNÄÄN-MUUTOSVALMENNUS]  Muutosimmuniteetti otti vallan Annan ja Eetun viikonlopussa - Hiki virtaa hiirtä siirrellessä

[SIT MENNÄÄN-MUUTOSVALMENNUS] Muutosimmuniteetti otti vallan Annan ja Eetun viikonlopussa - Hiki virtaa hiirtä siirrellessä

Välitunti is bäk, ja nyt voivotellaan yhdessä viikonlopun retkahduksia. Annan ja Eetun terveysprojektit ovat ottaneet vahvoja taka-askelia, ja nyt pohditaan miten siitä voisi eheytyä. Käymme läpi myös...

30 Tammi 202410min

Jos se sattuu, se on tavoite! - Muutos alkaa tästä

Jos se sattuu, se on tavoite! - Muutos alkaa tästä

*Elämänkoulun muutosvalmennus jatkuu tämän jakson jälkeen Podimossa. Tästä linkistä saat 45 päivää ilmaista kuunteluaikaa, jonka aikana ehdit käydä läpi koko valmennuksen, eli kuusi seuraavaa Elämänko...

11 Tammi 20241h 3min

Välitunti wrapped - Osallistu ja työllistä editoijaa!

Välitunti wrapped - Osallistu ja työllistä editoijaa!

Se on sitten vuoden viimeisen Välitunnin aika. Muistelemme lyhyesti menneitä: palautteita ja kohtaamisia ihmisten kanssa, jotka ovat EK:n inspiroimana tehneet isoja elämänmuutoksia. Eetu saa kesken lä...

19 Joulu 202316min

Elämänkoulu gradun suojelijana - ja torstaina etsitään sitä oikeaa

Elämänkoulu gradun suojelijana - ja torstaina etsitään sitä oikeaa

Välitunnilla käsittelemme Trivial Pursuit-pelin saloja. Ai miten se liittyy elämänkouluun? No ei mitenkään. Mutta sen jälkeen pääsemme vihdoin asiaan, eli palautteisiin. Syksyn lapsi, ohjelman uskolli...

12 Joulu 202313min

Tunnarimusiikki - hanurista vaiko ihan parasta?

Tunnarimusiikki - hanurista vaiko ihan parasta?

Välitunnilla luetaan palautteita pettämisjaksosta ja keskustellaan sanamuodosta “harrastaa sivusuhteita”. Eräs palautteen antaja kiittelee ohjelmaa, mutta haluaisi päästä eroon ohjelman tunnarimusiiki...

5 Joulu 202313min

Seuraintalon pikkujoulut & palautteita - entä ilmestyykö Jude Law oven taakse pikkujouluna?

Seuraintalon pikkujoulut & palautteita - entä ilmestyykö Jude Law oven taakse pikkujouluna?

Välitunnilla palataan palautteiden kautta edelliseen jaksoon, jossa käsiteltiin Anu Pensolan ja hänen perheensä elämänmuutosta, jossa he pakkasivat tavarat pakuun ja lähtivät seikkailemaan. Mutta mitä...

28 Marras 202317min

Avantouinti, vanhuus ja ihmismikrofoni - ja pari palautetta

Avantouinti, vanhuus ja ihmismikrofoni - ja pari palautetta

Edellisessä Elämänkoulun jaksossa käsiteltiin varjoja. Sain sitä koskien pari koskettavaa palautetta, joissa on toiveikas viesti: vaikka varjo olisi painanut elämää aiemmin, sen kanssa voi myös oppia ...

21 Marras 202316min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-niinku-asia-on
aamukahvilla
rss-narsisti
adhd-podi
rss-duodecim-lehti
rahapuhetta
aloita-meditaatio
kesken
rss-elamankoulu
koulu-podcast-2
salainen-paivakirja
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-liian-kuuma-peruna
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-koira-haudattuna
rss-hereilla