Mistä tiedät, että elämänmuutos onnistuu? - Kuusi menestyksen ennettä
Elämänkoulu8 Kesä 2023

Mistä tiedät, että elämänmuutos onnistuu? - Kuusi menestyksen ennettä

Mitä sellaista olet elämässäsi tehnyt, mitä et olisi itsestäsi koskaan uskonut? Mitä sellaista olet käynyt läpi, mistä et olisi uskonut selviäväsi - mutta selvisit sitten kuitenkin, kun oli pakko?Vastaan omalta osaltani, samalla kun tässä kuuntelen vasaran hakkaamista seinään. En olisi ikinä uskonut, että ostamme vanhan puutalon, ja korjaamme sen katosta lattiaan, päädystä päätyyn. Mutta niin vain kävi. Tarina vaihtui “en ole omakotitaloasuja, en halua kesämökkiä, vihaan nikkarointia”-tarinasta “onpa mielenkiintoista katsoa mitä tapahtuu, kun talon lattia lainehtii vettä”-tarinaan. Mikä tämän mahdollisti? No, tilapäisesti alentuneen todellisuudentajun lisäksi muutoksen kuusi ennettä. Vohkin muutosten onnistumista ennakoivan mallin Fred J. Hanna-nimiseltä kirjoittajalta ja luennoitsijalta. Herra Hanna on kirjoittanut erittäin kiinnostavan kirjan, jossa hän käy läpi muutoksen tematiikkaa haastavien (vaikkapa pahasti päihdeongelmaisten) terapia-asiakkaiden kanssa tehtävässä hoitotyössä. Hannan teemat (joita on kirjassa yhteensä seitsemän, mutta oikaisin vähän mutkia) ovat paperilla helposti ymmärrettäviä. Pitää sietää hankalia tunteita, pitää miettiä omaa vastuuta muutoksessa, pohtia arvojaan… Siksi malli on mielestäni optimistinen ja toivoa herättävä (ja yksi Hannan pääteemoista onkin juuri toivon vaaliminen). Jos kirjan ajatukset ovat auttaneet vakavissa ongelmissa olevia tyyppejä, ne toimivat takuulla myös sinun haaveidesi buustaajana. Kuuntele ja kokeile - muutos on sinusta vain yhden ajatuksen (ja jonkun pienen teon) päässä. Kuuntele elämä kivemmaksi!<3 Anna ja Elämänkoulu-tiimiPS. Olisin todella kiitollinen, jos linkkaat jakson ystävällesi, jonka arvelet pitävän tästä sisällöstä. Tilaa myös uutiskirjeeni annaperho.fi/uutiskirje, niin saat jokaisesta jaksosta kirjallisen koosteen sähköpostiisi, silloin tällöin myös jakson teemoja syventävän tehtäväkanvaasin. SOMEIG on mun somen pääseinä, ja se on täällä: https://www.instagram.com/annaperho/…ja mun taloa voi seurata täällä:https://www.instagram.com/olipa_kerran_talo/LinkedIn issä kirjoittelen silloin tällöin työelämäjuttuja…ja TikTokia harjoittelen nimellä (yllätyys!) @annaperho TAPAHTUMATTarvitsetko paikkaa, jossa järkkäisit päiväkurssin tai chillaisit muuten vaan kamujen kera? Olipa kerran talo on jotakuinkin valmistunut, ja odottaa ehkä just sun porukkaa tai illanviettoa. (Mutta huom. Puutarha on HIEMAN robustissa kunnossa, joten jos etsit japanilaisen kivipuutarhan zeniä, niin tämä ei ole sinulle). Ota yhteyttä niin tuunataan sulle tänne oma kurssipaketti, Perholla tai ilman. Talolla on rajoitetusti majoituspaikkoja, mutta kivenheiton päästä löytyy ihana boutique-hotelli, jonne mahtuu majoittumaan. Tervetuloa, ystävä!LÄHTEET / SHOWNOTESFred J. Hanna: Therapy with difficult clientsPIENELLÄ PAINETTUHuomautus: Elämänkoulu on asiaviihdeohjelma. Ohjelmassa tai uutiskirjeissä mainitut harjoitukset ja näkökulmat eivät korvaa medikaalista hoitoa, psykologin, terapeutin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen apua. Mielenterveyden pulmissa suosittelemme hakeutumaan ammattilaisen vastaanotolle, tai esimerkiksi mieli.fi-sivustolle, josta löydät linkkejä ja keskusteluapua. Apua kannattaa aina hakea. Et ole koskaan yksin.Ja tässä tylsä mutta oleellinen pienellä painettu informaatio: Podcastin tuottaja Blonde Ambition Oy kerää podcastiin osallistuvalta yleisöltä tietoina heidän nimensä, puhelinnumeronsa, sähköpostiosoitteensa sekä henkilön podcastiin antaman kommentin. Tietojen keruu perustuu henkilön vapaaehtoiseen osallistumiseen podcastiin. Tietoja ei luovuteta ulos eikä niitä säilytetä EU:n ulkopuolella. Podcastissa voidaan käyttää henkilön suostumuksella hänen nimeään tai henkilön niin halutessa henkilön kommentit voidaan esittää anonyymisti. Omat tiedot voi tarkistaa sähköpostilla osoitteesta info@annaperho.fiSee Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(97)

Rauhoittuminen on p*aa - Vapaudu hitauden tyranniasta

Rauhoittuminen on p*aa - Vapaudu hitauden tyranniasta

Trigger warning!!! Big time!!! Tätä ohjelmaa kuunnellessa sinulle voi mennä tölkillinen herneitä sieraimiin (Jos menee, lähetäthän palautetta info@annaperho.fi tai Whatsappilla (050) 549 5094. Istuin ...

28 Syys 20231h 8min

Välitunti: Upeaa palautetta ja löysän peukutuksen lanseeraus

Välitunti: Upeaa palautetta ja löysän peukutuksen lanseeraus

Sain aivan käsittämättömän hienoa palautetta, jossa vaikea elämäntilanne on kääntynyt valon puolelle, kun Elämänkoulu on inspiroinut toimintaan. Muutoksen on tietenkin tehnyt palautteen lähettäjä itse...

26 Syys 202320min

Näin saat lisää rohkeutta:  Tee pelolle tilaa

Näin saat lisää rohkeutta: Tee pelolle tilaa

Miten sä uskalsit on kysymys, jonka olen kuullut kymmeniä kertoja sinä aikana, kun olen rempannut Taloa (josta kertova kirja siis ilmestyi maanantaina Storytel-palvelussa). No siten, että eteen tarjou...

21 Syys 202357min

Välitunti: Yllätyskirja!

Välitunti: Yllätyskirja!

Anna yllättyy, kun saa tietää, että hänen kirjansa on jo julkaistu. Kirja kertoo Talon rempasta sekä Annan nuoruudesta liitukaudella, jolloin ei ollut internettiä eikä turvallisia tiloja. Eetua tämä e...

19 Syys 202317min

Sänky pedattu, mieli järjestyksessä - kodin psykologiaa

Sänky pedattu, mieli järjestyksessä - kodin psykologiaa

Tämä jakso on kotinörteille, sillä Elämänkoulun tuore jakso käsittelee kodin psykologiaa. Törmäsin käsitteeseen sisustusarkkitehti ja kirjailija Maaretta Tukiaista kirjassa Hyvän mielen koti , joka up...

14 Syys 20231h 5min

Välitunti: Kirjavinkkejä (liian) kilteille

Välitunti: Kirjavinkkejä (liian) kilteille

Tätä on Välitunti: Anna lukee kehuvia palautteita ja hymisee niille, Eetu yrittää pitää realismia pelissä. Analysoimme myös studion tuoksumaailmaa. (!)Palaamme vielä kiltteysjakson tunnelmiin ja käymm...

12 Syys 202314min

Liian kiltti? - näin vedät rajan ja opit sanomaan ei

Liian kiltti? - näin vedät rajan ja opit sanomaan ei

Kiltteys on lähtökohtaisesti viisasta, ja hyödyt siitä itse. Muut haluavat olla ensisijaisesti tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat hyväntahtoisia ja toimivat hyveistä käsin. Sama ajatus muuttuu my...

7 Syys 20231h 14min

Välitunti: Elämänkoulu is bäk!

Välitunti: Elämänkoulu is bäk!

Kesä on ohi, ja olemme palanneet Eetun kanssa studiohommiin. Luemme muutaman palautteen kesäkaudelta, ja käymme läpi Elämänkoulun kuuntelijapaneelin satoa. Keitä olette ehdottaneet vieraaksi? Suositui...

5 Syys 202316min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-niinku-asia-on
aamukahvilla
rss-narsisti
adhd-podi
rss-duodecim-lehti
rahapuhetta
aloita-meditaatio
kesken
rss-elamankoulu
koulu-podcast-2
salainen-paivakirja
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-liian-kuuma-peruna
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-koira-haudattuna
rss-hereilla