Elämänkoulun kevätpäätös ja elämän tarkoitus
Elämänkoulu22 Kesä 2023

Elämänkoulun kevätpäätös ja elämän tarkoitus

Viisi kuukautta on kulunut siitä, kun seisoin Podcastoryn studiokopissa nauhoittamassa Elämänkoulun ensimmäistä jaksoa. Nyt on ensimmäisen kauden kevätpäätöksen aika. Käyn läpi omia tuntemuksia ja luen palautteita ja muutamia kysymyksiä.Päälimmäinen fiilis kevään jälkeen on perille pääsemisen tuntu. Mitä tarkoitan?En ole yhtään stop and smell the roses-tyyppiä. Minusta elämä tuntuu turvallisimmalta, kun olen liikkeessä. Jo vauvana vanhempani joutuivat nukuttamaan minua autoajeluilla (70-luvulla ei vielä oltu niin ympäristötietoisia, tai sitten vanhempani olivat vain saaneet tarpeekseen kirkumisestani).Mutta tämän ohjelman kanssa olen saanut maistaa sitä harvinaista tunnetta, että ei olekaan yhtäkkiä kiire mihinkään. Ei tarvitse jahdata mitään uutta, koska arvokkain on tässä - perillä. Näin ihmiselle tapahtuu, kun kytkee arkipäivän tekemisen omiin arvoihinsa. Sieltä versoo se paljon puhuttu purpose, merkitys.Ja se on kuule SUN VIKA! Olen saanut sinulta ja muilta Elämänkoulun kuuntelijoilta mieletöntä palautetta. Paljon, ja pelkkää posia, mikä on jo sinänsä häkellyttävää.Ja mitä kaikkea sinä ja kaverit olette saaneet aikaan! Olen lukenut näiden kuukausien aikana jo kymmeniä tarinoita muutoksista ja uusista aluista. Sellaisen äärestä ei tosiaan tee mieli poistua.Tästä heittäisinkin sinulle viimeisen kotiläksyn tältä lukukaudelta: mikä sinun elämässäsi tuottaa sitä tunnetta, että tästä ei tarvitse pyrkiä mihinkään? Milloin on se hetki, ettei tarvitse naputtaa jalkaa ja kaahata eteenpäin?Uutiskirje jatkaa ilmestymistään läpi kesän, ja palautekanavamme on auki aina just sulle my friend!Kuuntele elämä kivemmaksi!<3 AnnaPS. Jos sinulla on ystävä, jonka arvelet ilahtuvan Elämänkoulun jutuista, forwardoi tämä kirje myös hänelle, niin saadaan kaveri mukaan porukkaan.PALAUTEPalautetta voi lähettää osoitteeseen info@annaperho.fi tai Whatsapp-numeroon (050) 549 5094 (mieluiten ääniviestit!). HUOM. Kerrothan viestissä, jos sitä EI saa käyttää osana ohjelmaa! Kiitos.SOMEIG on mun somen pääseinä, ja se on täällä:https://www.instagram.com/annaperho/…ja mun taloa voi seurata täällä:https://www.instagram.com/olipa_kerran_talo/LinkedIn issä kirjoittelen silloin tällöin työelämäjuttuja…ja TikTokia harjoittelen nimellä (yllätyys!) @annaperhoSHOWNOTESViktor E. Frankl: Man´s search for meaningSee Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(97)

Kyllä mä jotain keksin -  Mitä wanha talo on opettanut minulle?

Kyllä mä jotain keksin - Mitä wanha talo on opettanut minulle?

Laatuvaroitus: nauhoitin tämän viikon Elämänkoulu-jakson omin päin, ja tietenkin tapahtui aaarghhhhh klassinen virhe: äänityspiuha ei ollut kunnolla paikoillaan. Tämä on aiheuttanut sen, että jakson ä...

15 Kesä 202344min

Mistä tiedät, että elämänmuutos onnistuu? - Kuusi menestyksen ennettä

Mistä tiedät, että elämänmuutos onnistuu? - Kuusi menestyksen ennettä

Mitä sellaista olet elämässäsi tehnyt, mitä et olisi itsestäsi koskaan uskonut? Mitä sellaista olet käynyt läpi, mistä et olisi uskonut selviäväsi - mutta selvisit sitten kuitenkin, kun oli pakko?Vast...

8 Kesä 202345min

Kuinka saada menestystä, vaikutusvaltaa  - tai ainakin ystäviä?

Kuinka saada menestystä, vaikutusvaltaa - tai ainakin ystäviä?

Vastaan otsikon kysymykseen heti: laskemalla rimaa. Ja ymmärrän, jos tämä närkästyttää: miten niin ystävyydessä pitäisi laskea rimaa? Eikö meidän pitäisi kaikkien tsempata ollaksemme parempia ystäviä?...

1 Kesä 20231h

Tämä jakso kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat sinusta - Ja mitä voit tehdä ollaksesi välittämättä siitä?

Tämä jakso kertoo mitä ihmiset oikeasti ajattelevat sinusta - Ja mitä voit tehdä ollaksesi välittämättä siitä?

Vastaus: eivät juuri mitään. Noin, siinäpä tiivistettynä tämän viikon Elämänkoulu-jakson anti. Ihmiset eivät ajattele sinua, koska he ovat liian kiireisiä ajatellessaan sitä, mitä muut ajattelevat hei...

25 Touko 202346min

Siisti tiskipöytä = kirkas mieli - Superarki is bäk!

Siisti tiskipöytä = kirkas mieli - Superarki is bäk!

Elämänkoulun lupaus on rehvakas: tämä on podi, joka muuttaa elämäsi. Pienellä painettu: pino kerrallaan. Tällä viikolla käsittelemme kodin järjestystä, joka paljastuukin paljon siistiä apukeittiötä la...

18 Touko 20231h 20min

Valloita ei-kenenkään-maa  - työkaluja ahkeralle haaveilijalle

Valloita ei-kenenkään-maa - työkaluja ahkeralle haaveilijalle

Minkä neuvon antaisit nuoremmalle itsellesi on suosittu kysymys viihdehaastatteluissa. Kysymyksellä kaiketi haetaan jotain sellaista, että nuorelle ja tyhmemmälle versiolle itsestä lähetetään jokin sp...

11 Touko 20231h 2min

Välitunti: Kuopan kaivamisesta, pensseleistä ja sannasta

Välitunti: Kuopan kaivamisesta, pensseleistä ja sannasta

Välitunnilla puretaan Annen ja Miian lähettämiä palautteita. Anne kommentoi Elämänkoulun stressijaksoa omien kokemustensa kautta, ja Miia taas pohtii luovuttamisen ja luopumisen välisiä eroja. Editoij...

9 Touko 202314min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-narsisti
adhd-podi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-duodecim-lehti
rss-niinku-asia-on
mielipaivakirja
rahapuhetta
aamukahvilla
ilona-rauhala
kesken
dear-ladies
rss-eron-alkemiaa
nakokulmia-rikollisuudesta-irrottautumiseen
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta