Sadun Sunnuntaivieras - Vesa-Matti Loiri Special

Sadun Sunnuntaivieras - Vesa-Matti Loiri Special

Sadun Sunnuntaivieraassa muisteltiin edesmennyttä koko kansan rakastamaa taiteilijaa, Vesa-Matti Loiria. Ääneen pääsevät mm. Lenita Airisto, Esko Salminen, elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä ja Lenni-Kalle Taipale.

Jaksot(217)

Sadun sunnuntaivieraana Kaija Koo

Sadun sunnuntaivieraana Kaija Koo

Suomalaiset lauluillaan ja asenteellaan vapauttanut Kaija Koo julkaisi kappaleen Hullut päivät anthemina elämän ainutkertaisuudesta. Neljällä vuosikymmenellä musiikkia tehnyt nainen kertoo Sadun sunnuntaivieras haastattelussa koronapandemian aiheuttaneen ahdistusta, mutta toivo on silti pysynyt mukana ja kesän keikoilla yleisön kanssa koetut hetket ovat olleet poikkeuksellisen mieleenpainuneita. Mistä voimanainen ammentaa itse voimaa? Millainen on ystäviä musiikillaan yhdistävän artistin ystäväpiiri, kuuntele Sadun Sunnuntaivieras.

18 Elo 202023min

Sadun sunnuntaivieraana Jaakko Saaariluoma

Sadun sunnuntaivieraana Jaakko Saaariluoma

Jaakko Saariluoma Maikkarin vakiokasvo ja luottopelaaja Jaakko Saariluoma kertoo Sadulle, ettei janoa julkisuutta. Julkisuuden riepotuksilta vuosien aikana säästynyt mies pohtii asemaansa parrasvaloissa ja muistelee isyyden myötä tehtyjä valintoja. Millaista elämänvaihetta Jaakko tällä hetkellä elää ja mitä tunteita lasten aikuistuminen ja poismuutto herättää? Entäs kuinka jo 20 vuotta stand-upia tehnyt koomikko testaa materiaalinsa toimivuuden ennen isoja yleisöjä?

20 Huhti 202040min

Sadun sunnuntaivieraana Petra Gargano

Sadun sunnuntaivieraana Petra Gargano

Petra Gargano "Tik Tak -yhtyeestä tutuksi tullut Petra Gargano vältteli pitkään suosikkibändin kappaleiden esittämistä soolokeikoillaan, sillä halusi irtaantua Tik Tak -etuliitteestä. Mikä sai lopulta hänet muuttamaan mielensä ja palaamaan jopa keikkalavoille yhtyeen kanssa? Entä onko vielä sellaisia keikkoja tai tilaisuuksia, joista hän kieltäytyy arvojensa vuoksi? Petra kertoo haastattelussa myös uransa syvimmistä kuopista ja siitä, kuinka selvisi niistä. Kuinka Selviytyjät Suomi -ohjelmaan osallistuminen muutti Petran elämää? Entä miksi puhelimen jatkuva käyttö tekee artistin usein surulliseksi?

15 Huhti 202039min

Sadun sunnuntaivieraana Antti Tuisku

Sadun sunnuntaivieraana Antti Tuisku

Vuoden alussa kohauttavan albumin julkaissut Antti Tuisku keskustelee Sadun kanssa uuden Valittu kansa -albuminsa synnystä. Miten albumi sai alkunsa Espanjan auringon alla ja mitä tunteita se herätti Antissa? Entä millainen suhde jumalanpilkasta syytetyllä Antilla on jumalaan? Keskustellaan myös elämäntavoista ja niiden merkityksestä terveyteen ja jaksamiseen. Kasvissyöjänä viihtyvä Antti paljastaa, että hänen pakastimensa on kuitenkin täynnä lihaa - mutta millaista lihaa sen veikkaisit sen olevan?

7 Huhti 202024min

Sadun sunnuntaivieraana Anna Puu

Sadun sunnuntaivieraana Anna Puu

Anna Puu kertoo Sadulle haastattelussa, että suru on hänen voimavaransa musiikinteossa. Hän itkee ja liikuttuu helposti, eikä pelkää myöntää sitä. Haastattelussa keskustellaan myös siitä, kuinka Annan perhe suhtautui naisen julkisuuteen ja mitä Anna joutui kieltämään äitinsä tekemästä. Millaiset perhesuhteet Annalla on? Millä tavoin hän suhtautuu muusikon tuloihin? Entäs osaatko arvata, mikä on suomalaisartistin märkä päiväuni? Kuuntele nyt!

1 Huhti 20201h 7min

Sadun sunnuntaivieraana Kirsi Alm-Siira

Sadun sunnuntaivieraana Kirsi Alm-Siira

Uutistoimittaja Kirsi Alm-Siira kertoo Sadulle, että vaikka hän on sosiaalinen ja puhuu paljon, pitää hän silti paljon asioita sisällään. Haastattelussa keskustellaan myös raha-asioista: miksi Suomessa on edelleen vaikea keskustella palkkasummista ääneen ystävien, kollegojen tai tuikituntemattomien kanssa? Millä keinolla Kirsi sai ensimmäisen media-alan harjoittelupaikkansa, vaikka hän ei edes saanut vastausta lähettämäänsä hakemukseen? Kuinka Kirsi suhtautuu saamaansa palautteeseen, joka on monesti myös murskaavaa? Kuuntele nyt.

24 Maalis 202047min

Sadun sunnuntaivieraana Joonas Nordman

Sadun sunnuntaivieraana Joonas Nordman

Näyttelijä Joonas Nordman viihtyy televisiossa, mutta ei sosiaalisessa mediassa. Mitkä asiat vaikuttivat miehen päätökseen poistaa kaikki some-tilinsä? Entä miten sosiaalinen media vaikuttaa hänen mielestään perhesuhteisiin? Joonas puhuu myös Sadun kanssa samanarvoisuuden tärkeydestä ja unelmien saavuttamisesta Suomessa. Hänen mielestään on upeaa, että kaikki arvosta ja luokasta riippumatta elävät Suomessa lapsesta asti tasa-arvoisessa asemassa. kuuntele haastattelu nyt!

17 Maalis 202044min

Sadun sunnuntaivieraana Olga Temonen

Sadun sunnuntaivieraana Olga Temonen

Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä ja tuottaja Olga Temonen näyttelee toistaiseksi uransa suurimman roolin Aika jonka sain -elokuvassa, jonka on ohjannut hänen miehensä Tuukka Temonen. Sadun haastattelussa Olga kertoo roolin olevan hänelle tilaisuus näyttää osaamisensa. Olga keskustelee Sadun kanssa myös vanhemmuudesta, lasten kasvatuksesta ja niiden ongelmakohdista. Mitkä ovat vanhemmuuden yllättäviä tähtihetkiä? Jo seitsemäntoista vuotta miehensä kanssa ollut Olga pohtii myös sitä, mitkä ovat elämässä niitä hetkiä, jotka muistuttavat suhteen alkuajoista ja siitä, miksi rakkaus on aikoinaan syttynyt.

11 Maalis 202035min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
sita
siita-on-vaikea-puhua
rss-ootsa-kuullut-tasta
kaksi-aitia
ootsa-kuullut-tasta-2
poks
kolme-kaannekohtaa
aikalisa
antin-palautepalvelu
rss-murhan-anatomia
viisaat-naiset
yopuolen-tarinoita-2
mamma-mia
terapeuttiville-qa
free-opa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-palmujen-varjoissa
rss-haudattu