
Sadun Sunnuntaivieraana Iskelmä Aamuklubin Mikko Siltala ja Pauliina Puurila
Aamuklubin aisapari Mikko Siltala ja Pauliina Puurila ovat hyvä osoitus siitä, miten radiojuontajaksi voi päätyä monenlaisista lähtökohdista. Pauliina on opiskellut näyttelijäksi ja poliisiksi. Mutta mikä oli hänen haaveammattinsa? Entä mitä Mikko sanoisi nyt nuorelle itselleen? Sadun Sunnuntaivieras-haastattelussa Iskelmän Aamuklubi, joka juhlii lokakuussa paitsi Iskelmän 21-vuotista taivalta myös oman aamushow:nsa 5-vuotisjuhlia.
1 Loka 202153min

Sadun sunnuntaivieraana Kari Hietalahti
Näyttelijä Kari Hietalahti pelasi nuorempana jääkiekkoa kotikaupungissaan Savonlinnassa, lauloi kirkkokuorossa, oli mukana näytelmäkerhossa. Kaverin kanssa päättivät, että heistä tulee elokuvanäyttelijöitä kuten Marlon Brandosta ja pääsivät ensi yrittämällä Tampereen Näyttelijäntyönlaitokselle. Komedian tekeminen ja julkisuus tulivat tutuksi Vintiöt-sarjan saaman suosion myötä ja tänä syksynä mies on mukana C-Moren komediasarjassa Karuselli useissa rooleissa sekä myös käsikirjoittajana. Hietalahti on intohimoinen luonnonsuojelija, erityisesti hänet tunnetaan saimaannorppien sekä Suomen uhanalaisten vaelluskalojen suojelijana.
20 Syys 20211h 11min

Sadun sunnuntaivieraana Toni Wirtanen
"Oispa helvetin siistiä kun ois bändi!" ajatuksesta starttasi Apulanta-yhtyeen, nyt 30-vuotinen ura. Puoli miljoonaa myytyä albumia, 21 sinkkulistan ykköstä ja kaksi vuotta sitten julkaistua Lokin päällä lokki -kappaletta on striimattu liki 12 miljoonaa kertaa ja se on noussut yhtä isoksi hitiksi kuin vuonna 1996 julkaistu Mitä kuuluu. Wirtanen palkittiin kesällä 2021 arvostetulla Juha Vainio-sanoittajapalkinnolla. Siviilissä Wirtasella on kaksi lasta puolisonsa kanssa.
13 Syys 202135min

Sadun sunnuntaivieraana Haloo Helsinki!
Haloo Helsinki! on pitänyt yhtä 15 vuotta. Yhtyeen Leo ja Jere ovat tunteneet toisensa päiväkodista lähtien, Jukka rekryttiin bändiin yläkoulussa ja Elli oli ensimmäinen vokalistikokelas vuonna 2006 ja kahden vuoden päästä ilmestyi ensimmäinen albumi. Bändi on palkittu kahdesti Iskelmä Gaalassa vuoden yhtyeenä.
7 Syys 202128min

Sadun sunnuntaivieraana Sipe Santapukki
Simo "Sipe" Santapukki liittyi bändiin 13-vuotiaana, joka juhlii tänä vuonna kolmekymppisiään. Bänditouhun ympärille kasvanut bisnes tuo tällä hetkellä elannon kymmenille perheille. Kahden lapsen isälle Apulanta on elämäntyö-osastoa.
30 Elo 202146min

Sadun sunnuntaivieraana Stig
Lippis, muhkeat viikset ja silmälasit, ei voi erehtyä! Laulaja STIG tunnistetaan joka paikassa ulkonäöltä, mutta myös huumoripitoisista ja kosteisiin illanviettoihin liittyvistä hiteistään. Vakavasti otettavuuden kanssa on joskus pitänyt painia, mutta oma leppoisa linja on pitänyt. Vain elämää - ohjelmassa esitetetyn Kuningaskobra-coverin suosio päätyi iltauutisiin saakka.
25 Elo 202138min

Sadun sunnuntaivieraana Antti Luusuaniemi
Antti Luusuaniemi on kolmen lapsen isä, pitkän linjan näyttelijä, tuttu Kansallisteatterin lavoilta, valkokankaalta ja menestyksekkäistä TV-rooleista. Lusu toimii myös perustamansa Red Carpet-elokuvafestivaalin taiteellisena johtajana entisessä kotikaupungissaan Hyvinkäällä. Syksyllä 2021 Luusuaniemi nähdään myös kansainvälisissä näyttelijän töissä.
19 Elo 202140min

Sadun Sunnuntaivieraana Elvis-kirjan kirjoittaja Atte Varsta
Sadun Sunnuntaivieras-podcastin erikoisvieraana on Atte Varsta, joka on ollut pikkupojasta asti suuri Elvis-fani. Varsta on koostanut kirjan legendasta, jota lukuisat suomalaiset ei ole koskaan livenä nähneet, mutta sitäkin kiihkeämmin fanittaneet. Kirjassa Elvis & minä - suomalaisten tarinoita Kuninkaasta tunnetut suomalaiset yhteiskunnan eri osa-alueilta kertovat omat Elvis-tarinansa. Äänensä saavat kuuluviin myös ne lukuisat maan hiljaiset, jotka sukupolvi sukupolvelta ovat kuunnelleet ja katselleet legendan esityksiä, ehkä laulaneet mukanakin.
16 Elo 202134min