Vain hetkeksi piti jäädä: Miksi Ruotsi on yhä 2010-luvullakin suomalaisten suosikkimuuttomaa?
Finska Dokumentti22 Kesä 2016

Vain hetkeksi piti jäädä: Miksi Ruotsi on yhä 2010-luvullakin suomalaisten suosikkimuuttomaa?

Ruotsiin on aina ollut helppo muuttaa, ja passista ja työluvasta luovuttiin jo vuosikymmeniä sitten. Ruotsi on yhä 2010-luvullakin ykkösmuuttomaa.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Jarno Ampuja on opettaja, joka oli ollut ammatissaan jo vuosia päättäessään muuttaa Ruotsiin. Halu päästä ulkomaille oli kova, mutta ei kuitenkaan liian kauaksi kotimaasta.

Halusin muutosta ja Ruotsiin oli helppo tulla. Se on lähellä ja turvallinen, sekä tuttu laivamatkoilta.

Jarno Ampuja


Tuttu, turvallinen sekä läheinen Ruotsi painaa kovasti vaakakupissa, kun Suomessa asuva puntaroi eri vaihtoehtoja suuntautuessaan ulkomaille. Ruotsi on säilyttänyt asemansa suomalaisten ykkösmuutomaana. 2010-luvulla Ruotsiin on muuttanut vuosittain noin pari-kolme tuhatta henkilöa. Tänne tullaan opiskelemaan, kehittämään uraa, kohentamaan kielitaitoa ja hakemaan kokemuksia.

Jarno Ampujakin päätti kohentaa opettajan ammattitaitoaan ja pääsi opiskelemaan kasvatussosiologiaa Tukholman yliopistoon. Opinnot jäivät kuitenkin kesken.

– Rahat loppuivat ja gradu jäi kesken! Ruotsissa on opettajapula, ja pääsin kansainväliseen Europa-kouluun matematiikan opettajaksi.

Parin vuoden kuluttua muutosta iski kuitenkin epäilys.

– Tunsin, etten ollut osa ruotsalaista yhteiskuntaa niin kuin Suomessa. Välillä mietinkin, mitä helvettiä minä täällä teen.

Työn ja uusien ystävien ansiosta elämä Ruotsissa alkoi tuntua helpommalta.

– En yhtään ihmettelisi, jos asuisin täällä vielä 20 vuoden kuluttua. Juuri nyt on kiva tulla kotiin, hoitaa akvaariokaloja ja katsoa TV:stä avopuolison kanssa "Vem vet mest" -ohjelmaa.

Kympin oppilaan ruotsi ei riittänyt

Konsta Lövgren suoriutui huippuarvosanoin turkulaisesta lukiosta. Armeijan aikana hänelle tuli identiteettikriisi tulevasta.

– Olin ajatellut arkkitehtiopintoja Suomessa. Mutta sitten mietin, onko Suomi se, mitä haluan.

Arkkitehtiopinnot Suomessa vaihtuivat liiketaloustieteeseen Tukholman kauppakorkeakoulussa. Tosin ovet eivät heti avautuneet suosittuun opinahjoon.

– Olin lukenut keskipitkän ruotsin kurssin lukiossa, mutta se ei riittänyt pääsyyn Tukholman kauppakorkeakouluun. Olin vuoden yliopistossa ja tein sitten kauppakorkeakouluun tarvittavan kielikokeen ja pääsin sisään.

Konstan ruotsin arvosana lukion pääsytodistuksessa oli 10, ja hän sai laudaturin ylioppilaskirjoituksissa. Lukiossa opittu ruotsi ei kuitenkaan ollut täydellinen.

Tuli päin naamaa se, etten osannutkaan ruotsia niin hyvin kuin luulin. Ensimmäisillä luennoillakin valtaosa meni ohi.

Konsta Lövgren

Nyt Konsta on päättämässä opintojaan kauppakorkeakoulussa ja tulevaisuus on taas auki.

- En sulje mitään vaihtoehtoa pois. Palaan Suomeen, jos eteen tulee hyvä työtarjous. Todennäköisintä on, että jään Ruotsiin, tai tartun uuteen haasteeseen ja muutan kolmanteen maahan.

Kieliaktivistit sotapolulla

Tukholmalainen Hanna Wåhlin muutti Ruotsiin jo vuosituhannen alussa ja tarkoituksena oli parantaa ruotsin kielen taitoa. Kuinka ollakaan hänestä tulikin suomen kielen esitaistelija.

Suomen kielen hallintoaluetta laajennettiin vuonna 2010, ja silloin myös Tukholma liittyi siihen. Hanna Wåhlinin kannalta se oli merkittävää, ja nyt hänellä oli lain säätämä oikeus vaatia lapsilleen suomenkielistä päivähoitoa ja suomen kielen opetusta koulussa. Käytäntö ja laki ovat kuitenkin kaukana toisistaan.

Minähän tiesin oikeuteni ja sanoin rehtorille, että laki on tämä ja kaupungin kotisivulla lukee, että lapsellani on oikeus saada suomen kielen opetusta. Mä vaan haluan, että järjestät sen!

Hanna Wåhlin

Hanna Wåhlin on myös ollut perustamassa Tukholman ruotsinsuomalaisten lasten yhdistystä, sekä yhteistä foorumia suomalaisille vanhemmille sosiaalisissa medioissa. Sen sivustoilla on käyty vilkasta keskustelua byrokraattien jähmeästä toiminnasta. Yhdessä he ovat onnistuneet saamaan lapsilleen suomenkielistä toimintaa ja päävoitto lienee uuden suomenkielisen esikouluosaston todennäköinen perustaminen Wåhlinin asuinalueelle, Etelä-Tukholmaan.

– Olisin kyllä uskonut, että asiat menisivät nopeammin eteenpäin, ja ettei aina tarvitsisi olla muistuttamassa lainpykälistä.


Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se 

Jaksot(229)

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 10

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 10

Radiodraamasarjan 10 osa. Elämän tienhaarat. Vid vägs ände finns ofta nya vägskäl. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Anina ja Elina ovat saaneet koulutehtäväksi kirjoittaa aineen siitä, millaista on paeta. Elinan isoisä Auvo on luvannut auttaa tyttöjä ja kertoa omasta pakomatkastaan Suomesta Ruotsiin. Mutta aikaa on enää vähän ja isoisä ei vaikutakaan kertoneen koko totuutta. Kuinka he ehtivät saamaan koulutehtävän valmiiksi, ennen kuin se täytyy esitellä?   Pakhoonlähtö: Anina ja Elina oon koulussa tahottu kirjothaan siittä ette olla pakossa. Elinan farfaari oon luvanu auttaa tyttäriä ja selittää hänen pakhoonlähöstä Suomesta Ruothiin. Mutta aikaa oon niukasti ja farfaari Auvo ei näytä ette oon kertonu koko tottuuen. Kunka net kerkiävä koulukirjotuksen kansa ennenko aika mennee umpheen?   Flykten: Anina och Elina har fått i skoluppgift att skriva en uppsats om att vara på flykt? Elinas farfar Auvo har lovat hjälpa flickorna att berätta sin historia om flykten till från Finland till Sverige. Men tiden börjar bli knapp och farfar Auvo verkar inte ha berättat hela sanningen. Hur ska de hinna få ihop skolarbetet innan det är dags för redovisning?

18 Joulu 201713min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 9

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 9

Radiodraamasarjan 9 osa. Veriside. Blodsband. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Anina ja Elina ovat samalla luokalla ja heidän täytyy yhdessä kirjoittaa kouluaine siitä, millaista on lähteä pakoon. Mutta kirjoittaminen ei edisty. Aninan koko maailma tuntuu järkkyneen, kun hän sai tietää totuuden isänsä kytköksistä terroristijärjestöön Syyriassa. Samalla Elinalle selviää, että isoisä Auvo ei ole kertonut koko totuutta perheestään Suomessa, mitä hän oikein salailee? Entä miksi Migraatiovirasto kutsuu Aninan uuteen haastatteluun? Ovatko he saaneet selville totuuden Aninan isästä?   Pakhoonlähtö: Anina ja Elina oon samassa luokassa ja pitävä kirjottaa yhessä siittä ette lähteä pakhoon. Mutta kirjottaminen ei eisty. Aninan mailma oon kaatunu ko s´oon saanu tietää tottuuen pappansa yhteyksistä terrori-järjestöihin Syyriassa. Samala Elina ymmärtää ette farfaari Auvo ei ole selittänny koko tottuutta hänen perheestä Suomessa. Mitä hään peittää? Miksis Migrasionverket kuttuu Aninan haastattelhuun? Oonkos net saahneet selvile tottuuen Aninan papasta?   Flykten: Anina och Elina går i samma klass och har fått i uppgift att skriva en uppstas om att fly. De har kört fast. Anina har fått sin tillvaro omkullkastad då hon fått veta sanningen om sin pappas kopplingar till terroristorganisationer i Syrien. Samtidigt inser Elina att farfar Auvo inte har berättat hela sanningen om sin familj i Finland, vad är det han undanhåller? Varför kallar Migrationsverket Anina till en till intervju? Har de fått reda på sanningen om Aninas pappa?

18 Joulu 201711min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 8

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 8

Radiodraamasarjan 8 osa. Sekasotku. Strul. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Elina ja Anina ovat samalla luokalla ja heillä on yhteinen koulutehtävä kirjoittaa kouluaine pakenemisesta. He saavat haastatella Elinan isoisää Auvoa, joka asuu Karungissa, Tornionlaaksossa. Samaan aikaan Anina saa puhelun äidiltään. Heidät on kutsuttu Migraatioviraston haastatteluun. Käy ilmi, että Anina saa jäädä Ruotsiin. Mutta jokin ei täsmää, Anina on saanut tekstiviestin isältään, jonka hän luuli olevan kuollut. Onko Aninan äiti valehdellut Migraatiovirastolle? Perutaanko turvapaikkapäätös, jos valhe paljastuu?   Pakhoonlähtö: Elina ja Anina oon samassa luokassa ja pitävä kirjottaa siittä ette olla pakossa. Elinan farfaari Auvo Karungissa Tornionlaaksossa selittää heile ja samala Anina saapi soiton hänen mammaltansa. Heän pittää tulla intervyyhyn Migrasionsverkhiin. Ja se selviää ette Anina saapi jää Ruothiin. Mutta joku asia ei piä paikkaa, ko Anina oon saanu sms:in hänen papalta, joka hään usko ette oli kuolu. Oonko Aninan mamma valehtellu Migrasionsverkile? Ja jos se vale paljastuu, ottavakko net takasi päätöksen asyylistä?   Flykten: Elina och Anina går i samma klass och har fått i uppgift att skriva en uppsats om att fly. Elinas farfar Auvo i Karungi i Tornedalen låter sig intervjuas, samtidigt får Anina ett telefonsamtal från sin mamma. De är kallade till intervju på Migrationsverket. De visar sig att Anina får stanna i Sverige. Men något stämmer inte, Anina har fått ett sms från sin pappa som hon trott var död. Har Aninas mamma ljugit för Migrationsverket? Kommer hennes asylbeslut att rivas upp om det lögnen avslöjas?

18 Joulu 20179min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 7

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 7

Radiodraamasarjan 7 osa. Periytyykö syyllisyys? Går skulden i arv? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Elina ja Anina ovat samalla luokalla ja he kirjoittavat yhdessä kouluainetta pakenemisesta. Elinan isoisä Auvo, joka asuu Tornionlaaksossa Karungissa, on luvannut, että tytöt saavat haastatella häntä. Mutta mitä esinettä Auvo lähtee hakemaan näyttääkseen sitä tytöille?   Pakhoonlähtö: Elina ja Anina oon samassa luokassa ja pitävä yhessäneuvon kirjottaa siittä ette olla pakossa. Elinan farfaari Auvo Karungissa Tornionlaaksossa oon luvanu heile selittää. Mutta minkäs kampheen Auvo meinaa noutaa ja näyttää tyttärille?   Flykten: Elina och Anina går i samma klass och ska tillsammans skriva en uppsats om att fly. Elinas farfar Auvo i Karungi i Tornedalen har lovat att ställa upp på en intervju. Men vad är det för sak Auvo ska hämta för att visa flickorna?

18 Joulu 201710min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 6

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 6

Radiodraamasarjan 6 osa. Yksin et ole vahva. Ensam är inte stark. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Anina ja Elina ovat saaneet koulutehtäväksi kirjoittaa aineen siitä, millaista on olla pakomatkalla. He joutuvat jättämään vanhat riidat taakseen, jotta voivat onnistua koulutehtävänsä kanssa. Kertomukset paosta vaikuttavat löytyvän yhden bussimatkan päästä, Karungista Tornionlaaksosta.   Pakhoonlähtö: Anina ja Elina oon saahne tehtävän koulussa kirjottaa siittä ette olla pakossa. Nämät joutuva vanhaat riiat jäthään jos net meinaava homman kans lykästyä.   Flykten: Anina och Elina har fått i skoluppgift att skriva en uppsats om att vara på flykt, de tvingas lägga gamla konflikter bakom sig för att lyckas med skolprojektet. Berättelserna om att fly verkar finnas en bussresa bort, i Karungi i Tornedalen.

18 Joulu 201711min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 5

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 5

Radiodraamasarjan 5 osa. Hyökkäys ei aina ole paras puolustus. Anfall är inte alltid bästa försvar. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Elina ja Anina ovat samalla luokalla, mutta riidoissa keskenään. Oliko se Elina, joka raapusti Aninan tuoliin sanat arabjävel? Odottamattoman tehtävän takia he joutuvat yhtäkkiä kohtaamaan toisensa ja selvittämään asian.   Pakhoonlähtö: Elina ja Anina oon samassa luokassa, mutta oon huonoissa välissä. Elinakos se priimusti ”araapi-perkele” Aniinan penkhiin? Homma joka tuli yhtäkkiä, teki ette nämät kaks jouvuit silmätysten.   Flykten: Elina och Anina går i samma klass men är ovänner. Var det Elina som klottrade arabjävel på Aninas bänk? Ett oväntat uppdrag gör att de måste konfronteras med varandra.

18 Joulu 201710min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 4

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 4

Radiodraamasarjan 4 osa. Olla vaiti vai puhua? Tiga eller tala? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Anina ja Elina ovat samalla luokalla. He ovat saman ikäisiä ja kumpikin rakastaa koripalloa, mutta muuten he ovat aika erilaisia. Johtuuko se heidän eroistaan, että heidän on välillä vaikea puhua ja ymmärtää toisiaan? Mitä voi tehdä, kun ei enää pysty puhumaan keskenään, kun sanat eivät enää riitä?   Pakhoonlähtö: Anina ja Elina oon samassa luokassa. Net oon samassa iässä ja molemat rakastava paaskettia, mutta muuten net oon aika erilaisia. Oonkos se nämät erot jokka tekevä ette välistä oon huono puhua ja ymmärtää toisia. Mitäs tekkee ko sitä ei ennää pysty toisten kansa puhuhmaan, ko sanat ei riitä?   Flykten: Anina och Elina går i samma klass. De är i samma ålder och båda älskar basket men annars är de rätt olika varandra. Är det olikheterna som gör att det ibland är så svårt att prata och förstå varandra? Hur gör man när man inte längre kan prata med varandra, när orden inte räcker till?

18 Joulu 201710min

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 3

Pako, Pakhoonlähtö, Flykten – 3

Radiodraamasarjan 3 osa. Kun jättää jotakin, saapuu jonnekin uuteen. Att lämnat något är att komma till något nytt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pako: Anina ja Elina ovat samalla luokalla. Se, että joutuu pakenemaan, että revitään irti omasta elämästään, voi olla maailman vaikeinta. Mutta miksi täytyy paeta? Miksi Aninan oli pakko jättää kotikaupunkinsa Raqqa Syyriassa? Miksi Elinan isoisän Auvon oli pakko paeta Suomesta? Onko jotain muutakin kuin sota, jota täytyy lähteä pakoon?   Pakhoonlähtö: Anina ja Elina oon samassa luokassa. Ette joutua pakhoon, ette kiskothaan sinun paikoilta, saattaa olla sitä vaikeinta mitä oon. Mutta miksis pittää lähteä pakhoon? Miksis Anina hääty jättä kotikaupungin Raqqan Syyriassa. Miksis Elinan farfaari Auvo joutu pakhoon Suomesta. Onkos jotaki muuta ko sottaa mitä häätyy lähteä pakhoon?   Flykten: Anina och Elina går i samma klass. Att tvingas fly, att slitas upp från sin tillvaro kan vara det jobbigaste som finns. Men varför måste man fly? Varför var Anina tvungen att lämna sin hemstad Raqqa i Syrien. Varför var Elinas farfar Auvo tvungen att fly från Finland? Finns det annat än krig man kan fly ifrån?

18 Joulu 201710min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
kolme-kaannekohtaa
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
sita
aikalisa
poks
antin-palautepalvelu
yopuolen-tarinoita-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
mamma-mia
kaksi-aitia
meidan-pitais-puhua
ootsa-kuullut-tasta-2
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
lahko
murha-joka-tapahtui-2
terapeuttiville-qa
loukussa