Mamut - Jani Toivola: Keskustelu erilaisuudesta alkaa aina nollasta
Finska Dokumentti23 Kesä 2016

Mamut - Jani Toivola: Keskustelu erilaisuudesta alkaa aina nollasta

Tumma ihonväri valkoihoisen enemmistön yhteiskunnassa ei vieläkään ole saumaton seikka, vaikka äänien ja ihmisten kirjo yhteiskunnassa lisääntyy.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Hämmennystä herättävä ihonväri

Suomessa syntynyt ja kasvanut kansanedustaja Jani Toivola on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa suomalais-kenialaisten juurtensa välimaastossa. Vaikka Toivolalla ei ollut varttuessaan kosketusta afrikkalaisiin juuriinsa, tumma ihonväri on herättänyt ulkopuolisten reaktion.

– Mikä minuun koko ajan yhdistettiin, oli minulle yhtä vierasta kuin kenelle tahansa muulle keskivertoihmiselle, mutta kuitenkin edustin sitä jollakin tavalla yhteiskunnassa, Toivola summaa.

Muiden reagointi omaan ihonväriin on ajoittain luonut hämmennystä. Esikoulussa saatu kehoitus "painumaan sinne missä pippuri kasvaa" pisti pohtimaan tummaa ihoa, kotia ja kuuluvuutta.

Mihin mä siellä Afrikassa meen kun mä en tunne siellä ketään?

Kansanedustaja Jani Toivola

Ympäristön reaktiot muistuttivat omasta erilaisuudesta. Kokemus ainoana erinäköisenä olemisesta kantautui toiveeseen näyttelijän ammatista.

– Osaako teatterimaailma käsitellä minun näköisiäni ihmisiä, tai voinko esittää perinteisiä suomalaisia rooleja, Toivola muistaa miettineensä.

Yhteiskunnan kuvasto

Yhteiskunnassa, jossa valtaosa näyttää samalta, Toivola nostaa tärkeäksi ymmärtää millaisia ihmisiä nostetaan näkyviin.

Millaisia kuvia on yhteiskunnassa, kuka niistä löytää itsensä ja kuka ei.

Kansanedustaja Jani Toivola

– Kyseessä voi olla kirjoitettua kuvaa, tai henkilöt sanomalehdistä koulukirjojen kuvitukseen, Toivola jatkaa. Hän yhdistää tämän yhteiskunnan kuvaston määrittämään osallisuuden tunnetta, joka jakaa ihmiset osallistujiin ja osallistumattomiin.

Passiivisesta mielikuvasta valokeilaan

Kehitys yhteiskunnallisella tasolla voi junnata paikoillaan. Päättäjän kengissä Toivola on joutunut kokemaan, miltä tuntuu elää yhteiskunnassa, jossa muun muassa ulkonäkö herättää aggressiivisia tunteita.

Säännöllinen, negatiivinen palaute alkaa aina kytköksellä henkilökohtaiseen: Seksuaaliseen suuntautumiseen tai ihonväriin.

Kansanedustaja Jani Toivola

Toivola on myös havahtunut toisen tummaihoisen julkisuuden henkilön, Mustan Barbaarin haastattelua kuunnellessaan samojen teemojen toistumiseen.

– Pysähdyin tajutessani, että olen vastannut ihan samoihin kysymyksiin ihonväristä ja erilaisuudesta 15 vuotta sitten.

Mediassa keskustelu alkaa Toivolan mukaan usein nollasta. Oletuksesta siitä, ettei valtavirta ole ollut kosketuksissa erilaisuuden kanssa. Tämä ei käy, vaan keskustelun tulee olla kehittyneempää, jotta asiat todella edistyvät.

Ihmiset ovat omilla vahvuuksillaan tulleet esiin, heillä on annettavaa ja voivat itse ratkaista kysymyksiä.

Kansanedustaja Jani Toivola

– Nyt kun ääniä tulee esiin enemmän, näiden tyyppien pitää olla etulinjassa toimijan roolissa. Ei neuvonantajina päättäjien vieressä, eikä varsinkaan passiivisina mielikuvan myyjinä - siitä asetelmasta on päästävä kauas ja lujaa.


Artikkeli
Salla Turunen
salla.turunen@sverigesradio.se

Toimitus
Lina Puranen
Maziar Farzin
sisuwebb@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Joulu 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Marras 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Marras 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Loka 202546min

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

För Hannah blir DNA-testet som mamma gjort början på en omtumlande resa bakåt i tiden: till en bortglömd del av familjens historia. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En vinterdag 2023 sitt...

22 Syys 202534min

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taals hiphop-karriär börjar i en garderob i Stockholmsförorten Tensta. Senare gör han succé världen över, men tackar nej till ett internationellt kontrakt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

8 Syys 202532min

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Charlotta gick i en finsk klass i 80-talets Jordbro. 40 år senare vill hon veta hur det gick för alla. Slumpen leder henne till Solvallamördaren Janne Raninen. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

2 Kesä 202534min

Bastu-VM som slutade i tragedi

Bastu-VM som slutade i tragedi

VM-finalen i 110 graders hetta har pågått i sex minuter. Två finalister är kvar i bastun när domaren avbryter tävlingen, men det är redan för sent. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Bastu-...

16 Touko 202540min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
i-dont-like-mondays
hupiklubi
ihme-ja-kumma
poks
uutiscast
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
kummitusjuttuja
taskula-trishin