Mamut - Oleg Oksanen: Sen näkee, jos joku ei ole asunut Suomen ulkopuolella
Finska Dokumentti23 Kesä 2016

Mamut - Oleg Oksanen: Sen näkee, jos joku ei ole asunut Suomen ulkopuolella

Venäläis-virolais-suomalaisuuden risteyksessä Oleg Oksasen on vaikea vastata kysymykseen, mistä hän on kotoisin.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

– En tunne itseäni suomalaiseksi tai virolaiseksi. Ehkä eniten venäläiseksi, mutten myöskään ole venäläinen.

Näin puhuu 29-vuotias Oleg Oksanen, joka on muuttanut perheensä kanssa Suomeen kaksi viikkoa ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Hän kokee omistavansa pieniä kulttuureita joka maasta, ja Oksanen näkee tärkeäksi sen, että ihminen tietää mistä tulee. Sillä, että on asunut eri kulttuureissa ja nähnyt ihmisiä, on vaikutus.

Minulla on Suomessa kavereita, jotka eivät ole koskaan asuneet missään muualla kuin Suomessa. Ja sen näkee kyllä.

Oleg Oksanen

Myös Espanjassa ja Itävallassa asuneena Oksanen kokee, että ulkomailla asuessa oppii paljon hyvää. – Oppii tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Kouluun sopeutumisen vaikeus

Oksanen on ollut viisivuotias astuessaan lastentarhaan Suomessa. Ensimmäisestä päivästä hän muistaa sen, ettei hän ymmärtänyt mitään. Kuitenkin suomen kieli tarttui hyvinkin nopeasti.

Kouluajat eivät olleet kuitenkaan helppoja. Venäläisen kulttuurin ja kielen tausta aiheutti "ryssä"-kommentointia ja asetti Oksasen vaikeaan asemaan. Tappeluita tuli.

– Vuonna 1991 ei ollut paljoa maahanmuuttajia, eikä venäjänkielisiä. Lapsille oli ehkä opetettu, että venäjän kielen puhuminen oli huono asia, Oksanen miettii.

Omat vaikeudet koulukiusaamisesta änkytykseen ovat opettaneet Oksaselle paljon.

Nykyään yritän puolustaa ihmisiä, jotka ovat heikompia.

Oleg Oksanen

Venäläisyys Suomessa

Koska Oksasella on sekä virolais- että venäläistaustaa, hän osaa kommentoida näihin ryhmiin liittyviä asenteita Suomessa:

– Virolaiset ja suomalaiset ovat ikään kuin sisaruskansat, kun taas venäläisyyttä kohtaan on enemmän vihaa. Luulen kuitenkin tämän häviävän, Venäjän nykyisestä huonosta asemasta huolimatta.

Kun Oksasen perhe muutti Suomeen, hän koki tilanteen olleen hankalampaa hänen vanhemmilleen kuin lapselle itselleen – pienenä ei ymmärtänyt ihan kaikkea. Suomi on kuitenkin muuttunut, sillä eri kulttuureista on tullut maahan enemmän ihmisiä.

Suomi on iso maa, jossa on vähän ihmisiä. Se tarvitsee erilaisia ihmisiä.

Oleg Oksanen

– Tänä päivänä Suomeen muuttaville nuorilla ei ole enää niin vaikeaa kuin ennen. Maahanmuuttajia on katukuvassa enemmän.

Kansallisten identiteettien välimaastossa

Vanhempien venäjänkielisyys ja venäjänkielisten uutisten katselu ovat osa Oksasen elämää. Kuitenkaan täysin venäläiseksi hän ei itseään miellä. Mikäli tulevaisuus tuo lapsia tullessaan, kasvatuksessa kielten ja kulttuurien välille tulee sekoitus.

– Puhun heille venäjää, ehkä suomeakin. Mielestäni on tärkeää, että lapset puhuvat pienestä saakka montaa kieltä, Oksanen kertoo.

– Haluaisin välittää heille myös traditioita: Kuinka olla herrasmies ja kunnioittaa vanhempia. Myös ruokakulttuuri on tärkeää.


Artikkeli
Salla Turunen
salla.turunen@sverigesradio.se

Toimitus
Lina Puranen
Maziar Farzin
sisuwebb@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Sauna-Timo ja tappavat löylyt – MM-kisojen traaginen loppu

Elokuussa 2010 Timo Kaukonen tavoittelee kuudetta saunomisen maailmanmestaruuttaan. Finaalisaunassa istuvat enää vain Timo ja venäläinen kilpailija, kun kaikki menee pahasti pieleen. Lyssna på alla av...

12 Touko 202539min

MM95 ja Jarmo Myllys – maalivahti, joka pysäytti Ruotsin

MM95 ja Jarmo Myllys – maalivahti, joka pysäytti Ruotsin

Globenin jääkiekkokatsomo on loppuunmyyty ja meteli korviahuumaava, mutta Jarmo Myllys ei kuule sitä. Hän keskittyy pian alkavaan finaaliin, josta tulisi historiallinen. Lyssna på alla avsnitt i Sveri...

5 Touko 202536min

Lapplandskriget – flykten till Sverige och Sirkkas hemlighet

Lapplandskriget – flykten till Sverige och Sirkkas hemlighet

Hösten 1944 flyr 55 000 finländare över gränsen till Sverige. På andra sidan älven står Finland i lågor. En av dem, Sirkka, bär på en stor hemlighet. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirk...

22 Huhti 202547min

Pia Herrera – tack vare min finska mamma

Pia Herrera – tack vare min finska mamma

För Pia Herrera har det alltid varit hon och mamma Terttu mot världen. Men sen blir mamma sjuk i cancer. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Pia Herrera växer upp med sin ensamstående finska...

7 Huhti 202536min

Ali och kampen om finskan – från skam till stolthet

Ali och kampen om finskan – från skam till stolthet

Ali Jonasson skäms för mammas finska brytning och får inte lära sig finska. Vad händer när demensen tar det svenska språket från Alis mamma? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Ali Jonasson ...

10 Maalis 202534min

Antti Jalava – kirjailija joka herätti kielensä kuolleista

Antti Jalava – kirjailija joka herätti kielensä kuolleista

Kirjailija Antti Jalava muutti lapsena Suomesta Ruotsiin ja joutui pilkan ja kiusaamisen kohteeksi. Aikuisena hän käänsi kielihäpeän voimakseen. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Antti Ja...

24 Helmi 202535min

Antti Jalava – Att döda sitt språk och ge det liv igen

Antti Jalava – Att döda sitt språk och ge det liv igen

Asfaltblomman. Tioåriga Antti flyttar till Sverige år 1959. Han kan ingen svenska och klasskamrater och grannar skriker glåpord efter familjen. Där sås fröet till vad som ska bli en banbrytande sverig...

10 Helmi 202536min

Kerttu – sjuksköterskan som inte var rädd för aids

Kerttu – sjuksköterskan som inte var rädd för aids

Oktober 1982. Kerttu Sturesson tar emot en svårt sjuk man han blir Sveriges första kända fall av aids. Kerttu blir en legend bland homosexuella män i Stockholm och på 2000-talet ber Jonas Gardell hen...

27 Tammi 202534min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
i-dont-like-mondays
hupiklubi
ihme-ja-kumma
poks
uutiscast
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
kummitusjuttuja
taskula-trishin