Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 8: Kaksi tarinaa suhteesta Suomeen
Finska Dokumentti8 Huhti 2019

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa 8: Kaksi tarinaa suhteesta Suomeen

Suomen romanit kuuluvat Ruotsissa kahteen kielivähemmistöön. Sekä romani chib että suomen kieli ovat tärkeitä. Kulttuurin suhteen Suomi on monen sydämen kotimaa, toisille se on Ruotsi.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Palmin perhe palasi puoli vuotta sitten Ruotsiin tuskastuttaan "mannetteluun" Suomessa. Janette ja Dimitri löysivät uuden kodin Enköpingistä. Susanna Hedman on asunut koko ikänsä Enköpingissä ja arvioi, että rasismia on myös Ruotsin puolella.

Rasismi näytetään Suomessa suoremmin

Muuttokynnys Ruotsin ja Suomen välillä on matala. Aina voi pohtia vaikkapa, kummassako maassa lapset saavat tasa-arvoisimman koulun käynnin.

"Lapset tuli Suomessa itkien koulusta, täällä ei ole sellaista."

Dimitri Palm

"Kyllä meidän pojat kertovat, että rasismia on myös Ruotsissa. Mutta täällä Enköpingissä minä saan olla oma itseni, koska täällä ne tuntee minut henkilönä."

Susanna Hedman

"Rasismi näytetään Suomessa eri lailla suoraan."

Janette

Suomalaiseen kulttuuriin on totuttu

Suomalaisuudella on vahva osansa suomen romanien kulttuurissa. Monet perheet ovat asuneet Suomessa monen sukupolven ajan ja myös Ruotsiin muuttaneet vaalivat suomen kieltä ja suomalaisia perinteitä jo kolmannessa polvessa.

Göteborgin, Romano Center Västin johtaja Domino Kai kutsui romaniasiantutija Diana Nymanin ja romaniseniorin Marita Buskin keskustelemaan saman pöydän ääreen suhteesta Suomeen.

"Lappapuuro, karjalanpaisti, karjalanpiirakat, berliininmunkit ja keltainen jaffa"

Marita Busk, Domino Kai ja Diana Nyman

"Tämä Suomen ja Ruotsin väli, ei ole mikään ihme kulkea tätä väliä."

Diana Nyman

"Suomen romanit olivat mukana talvi- ja jatkosodassa ja maansa lunastaneet."

Domino Kai

"Suomen romanit haluavat vanhetessaan suomen kielistä apua, sehän on ihmisen tunne, se oma kieli."

Marita Busk

Suomen romanien arkipäivä Ruotsissa on kahdeksanosainen sarja, jossa ruotsinsuomalaiset romanit kertovat itse elämästään.

Kirsi Blomberg
kirsi.blomberg@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Touko 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Touko 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Huhti 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Maalis 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Maalis 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Helmi 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Tammi 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Tammi 27min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
i-dont-like-mondays
hupiklubi
ihme-ja-kumma
poks
uutiscast
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
kummitusjuttuja
taskula-trishin