Suomalaisten jalanjäljillä 1: Ruotsi-Suomen aika
Finska Dokumentti12 Maalis 2021

Suomalaisten jalanjäljillä 1: Ruotsi-Suomen aika

Voi sanoa, että Ruotsissa on asunut suomalaisia kautta aikojen. Tänä päivänä suomalaistaustaisia ihmisiä on Ruotsissa noin 700 000. Keitä sitten olivat edeltäjämme, mistä he tulivat, miten hankkivat leipänsä?

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

  • Savolaiset kaskesivat Ruotsin metsiä viljelykelpoisiksi pelloiksi, samoihin aikoihin poltettiin suomalaisnaisia noitina Tukholman rovioilla.

  • Toiset olivat keppikerjäläisiä, toiset karhunkaatajia, eräät upporikkaita. Yksi jos toinenkin kirjoitti tai sävelsi, muuan heistä hoiti kuninkaan hevosia ja eli kahden ihmisen iän, etenipä joku arkkipiispaksi asti.

  • Tutustu Ruotsissa asuvien suomalaisten tuhatvuotiseen historiaan!
    Ensimmäisessä jaksossa kuljetaan Ruotsi-Suomen aikaisissa savupirteissä ja suomalaismetsissä sekä myös 1600-luvun kapeilla kujilla Tukholmassa.

Ruotsinsuomalaisten historiasta kertovan Suomalaisten jalanjäljillä -sarjan tuotti Inkeri Lamér vuonna 1999.

soili.huokuna@sverigesradio.se
merja.laitinen@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin

Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin

Viking Sally on 1980-luvulla Itämeren ylpeys, kunnes laivalta löydetään ruumis. Murha on kuitenkin vasta alkua. Kun kuolema on kerran noussut Viking Sallyn kyytiin, se ei poistu sieltä enää. Lyssna på...

26 Helmi 202430min

Kari ja Neurosedyn-skandaali – pitkään vaiettu salaisuus

Kari ja Neurosedyn-skandaali – pitkään vaiettu salaisuus

Nuori Kari Palo-oja pohtii, miksi hänen kehonsa ei ole samanlainen kuin muiden. Miksi äidille tulee paha mieli, kun hän yrittää kysyä asiasta? Hän saa vastauksen vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun puh...

12 Helmi 202430min

Leena – taistelu ruotsinsuomesta

Leena – taistelu ruotsinsuomesta

Opettaja Leena Paalanen kirjoittaa Trollhättanin suomalaisluokan vanhemmille kirjeen. Hän ei aio opettaa lapsille suomea, vaan ruotsinsuomea. Taistelu jatkuu vuosikymmeniä ja sillä on hintansa. Lyssn...

29 Tammi 202437min

Dieselin salakuljetus – kansanliikkeestä rikollisliigoihin

Dieselin salakuljetus – kansanliikkeestä rikollisliigoihin

Poliisin suuroperaatio pysäytti miljoonabisneksen Ruotsin ja Suomen pohjoisella rajalla. Mitä oikein tapahtui, kun cowboy-hattu päässään öljylasteja kuljettanut Kenneth Hannu poistui laittomasta diese...

15 Tammi 202437min

Antti Jalava – Att döda sitt språk och ge det liv igen

Antti Jalava – Att döda sitt språk och ge det liv igen

Asfaltblomman. Tioåriga Antti flyttar till Sverige år 1959. Han kan ingen svenska och klasskamrater och grannar skriker glåpord efter familjen. Där sås fröet till vad som ska bli en banbrytande sverig...

18 Joulu 202335min

Matti och Bengt – Arvet efter vinterkriget

Matti och Bengt – Arvet efter vinterkriget

År 1940 är Matti Sundsten en av de över 9000 svenska frivilliga i finska vinterkriget. Han överlever mirakulöst, men kriget lämnar honom aldrig, och sonen Bengt växer upp med en pappa som har mardrömm...

4 Joulu 202342min

Pekka ja Leila – Kuopion bussiturma muutti kaiken

Pekka ja Leila – Kuopion bussiturma muutti kaiken

Linja-auto putoaa sillalta lähes kymmenen metriä junaradalle. Aviopari Pekka ja Leila ovat kaksi matkustajista kyydissä on Kuopioon kylpyläreissulle lähtenyt kalixilainen lauluklubi, jonka kaikki jäs...

6 Marras 202334min

Irma – 15-vuotiaan karkumatka Ruotsiin

Irma – 15-vuotiaan karkumatka Ruotsiin

Kuopio, syyskuu 1969. 15-vuotias Irma on kadonnut jäljettömiin, eikä tule veljensä häihin. Perhe etsii häntä pitkin Kuopiota kunnes yhtenä päivänä eteiseen tipahtaa postikortti. Irma on Turun satamass...

19 Loka 202327min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
ihme-ja-kumma
hupiklubi
i-dont-like-mondays
poks
uutiscast
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
mamma-mia
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
kummitusjuttuja
meidan-pitais-puhua