Ihan homo juttu 3: Onko koulu kaikille?
Finska Dokumentti30 Syys 2021

Ihan homo juttu 3: Onko koulu kaikille?

15-vuotias Lou on avoimesti ickebinär myös koulussa. Maijun ja Lauran nuoruudessa kaikki pysyivät visusti kaapissa. Miten koulumaailma on muuttunut? Onko todellisuus yhtä hyvä kuin laki vaatii?

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Lou on ickebinär ja juuri aloittanut musiikkilukion. Maiju ja Laura tapaavat hänet Göteborgissa ja pääsevät kuulemaan, millaista Ruotsin koulumaailmassa tänä päivänä on. Juontajakaksikko myös ruotii, miten ilmapiiri koulussa on muuttunut vuosien saatossa.

Ruotsin opetussuunnitelman mukaan ketään ei saa syrjiä koulussa, ja lain mukaan koulun tulee aktiivisesti edistää yhdenvertaisuutta. Laajan kyselyn mukaan kuitenkin kolmasosa ruotsalaisista teini-ikäisistä vastaajista koki, että heidän pitää piilotella koulussa hbtqi-identiteettiään. Maiju ja Laura pohtivat, miten koulua tulisi kehittää, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Saamme kuulla myös Loun mielipiteen aiheesta.

Jaksossa kuulemme myös pätkän Loun itse tekemästä kappaleesta In a Year From Now. Kappale käsittelee Loun omia kokemuksia, ja sitä kuunnellessa Maijulla ja Lauralla olivat tunteet herkässä.

Tarvitsetko apua tai tukea HBTQI-kysymyksissä? Muun muassa RFSL tarjoaa neuvontaa ja tukea.

Jakson lähteitä:

FRA, European Union for Fundamental Rights (2020). A long way to go for lbtqi equality.

Myndigheten för ungdoms- och civilsamhällesfrågor (2021). Trygga och inkluderande miljöer. Unga hbtq-personer om sina erfarenheter av skolan och fritiden.

Pohjoismaiden ministerineuvosto (2021). Nuorten LBTGI-henkilöiden terveys, hyvinvointi ja elinolo pohjoismaissa.

Skolverket (2019). Läroplan för grundskolan, förskoleklassen och fritidshemmet 2011: reviderad 2019. Stockholm: Skolverket.

Toimittajat:

Maiju Ristkari
maiju.ristkari@sverigesradio.se

Laura Hagström

Tuottaja: Lotta Hoppu
lotta.hoppu@sverigesradio.se

Tekninen apu: Andreas Aldervi

Loppumiksaus: Girilal Baars

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Touko 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Touko 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Huhti 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Maalis 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Maalis 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Helmi 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Tammi 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Tammi 27min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
hupiklubi
ihme-ja-kumma
i-dont-like-mondays
poks
antin-palautepalvelu
uutiscast
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
taskula-trishin
kummitusjuttuja