Dokumentti: Isoviha – historian julma menneisyys
Finska Dokumentti10 Joulu 2021

Dokumentti: Isoviha – historian julma menneisyys

Isoviha on yksi Suomen historian synkimmistä vaiheista, joka vaati kymmeniä tuhansia uhreja. Kolme sataa vuotta sitten, eritoten Pohjanmaalla, tehtyjä hirmutöitä voidaan nykyisin verrata jopa kansanmurhaan.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Isoviha kesti seitsemisen vuotta, paikasta riippuen, ja päättyi Uudenkaupungin rauhaan 300 vuotta sitten vuonna 1721.

– ”Isostavihasta puhuttaessa voidaan sanoa, että kyse on Suomen historian katastrofista”, sanoo professori Kustaa H.J. Vilkuna, joka on kirjoittanut kaksi isoavihaa käsittelevää kirjaa Viha ja Paholaisen sota.

Isonvihan aikana venäläiset olivat miehittäneet Suomen. Tsaari Pietari Suuri oli antanut miehittäjille ikään kuin vapaat kädet tuhota ja autioittaa maa. Kiduttamisella ja hirmutöillä ei tuntunut olevan minkäänlaisia rajoja, ja venäläismiehittäjät tekivät hirmutöitään varsinkin Pohjois-Pohjanmaalla. Ihmisiä kidutettiin raa’asti, maita ja tiloja poltettiin ja lapsia siepattiin orjiksi Venäjälle. Samoista rikoksista voitaisiin nykyaikana tuomita kansanmurhana.

Marjatta Heikintytär Puusti on yksi isonvihan kymmenistä tuhansista uhreista. Hänen elämäntarinassaan tiivistyy isonvihan kauheudet. Venäläismiehittäjät sokeuttivat hänet palavalla talilla, surmasivat hänen aviomiehensä ja ryöstivät yhden hänen lapsistaan orjaksi. Lopulta Marjatta Heikintytär Puusti pääsi lapsineen pakenemaan Ruotsiin kuten tuhannet muut suomalaiset. Hänen traaginen tarinansa on tallennettu haudattujen luetteloon, ja dokumentti on säilynyt meidän päiviimme asti Saloisten kirkonarkistossa Pohjois-Pohjanmaalla.

Isonvihaa paenneista moni päätyi Tukholmaan, ja kaupungin väestöstä jopa kuudes osa oli suomalaispakolaisia, toteaa Suomen historian professori Kustaa H.J.Vilkuna. Tukholmassa pakolaisvastaanotossa oli jo moderneja piirteitä, esimerkiksi kuukausittain maksettava pakolaistuki.

Isoviha päättyi Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721. Sen jälkeen venäläismiehittäjät lähtivät Suomesta, pakolaiset pääsivät palaamaan koteihinsa ja alkoi tuhotun maan uudelleen rakentaminen.

Virpi Inkeri toimittamassa ohjelmassa, ”Isoviha - historian julma menneisyys”, käydään läpi isonvihan vaiheita Suomen historian professori Kustaa H.J. Vilkunan kanssa.

Virpi Inkeri
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

Vi hörs sen, mamma – om livet efter Kevin

När 19-årige Kevin dör i självmord, börjar mamma Raija leta efter ett sätt att överleva och förstå vad som hände. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Programmet innehåller berättelser om sj...

18 Touko 38min

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti hiljeni ruotsinkielisessä hoivakodissa

Tiinan äiti Ulla saa Alzheimerin diagnoosin vuonna 2019. Siitä alkaa taistelu, äidille on saatava hoivaa hänen omalla äidinkielellään. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Äiti Ulla on 69-vuo...

6 Touko 34min

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten – den hemliga halvbrodern

Sten adopteras till Sverige från Finland som nyfödd. När han blir vuxen börjar två familjers hemligheter rullas upp. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sten Eriksson växer upp nära Umeå. De...

22 Huhti 38min

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Dessi Hietala – från ångest & depression till de stora standupscenerna

Som 16-åring bor Dessi Hietala i en liten by och mår så dåligt att hon inte vill leva. Sen förändras allt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En kväll i början av 2010-talet sitter Dessi Hi...

23 Maalis 34min

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Navestad 1979 – kun Norrköpingin suomalaiset tarttuivat aseisiin

Suomalaisperhe pahoinpidellään kotonaan Norrköpingissä. Hetken päästä kymmeniä miehiä aseistautuu ja lähtee jahtiin. Onko kaikki vain sattumaa? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Helmikuuss...

9 Maalis 33min

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Min mamma försvann – Nadjas berättelse

Nadja är bara 14 år gammal när mamma Mirja försvinner spårlöst i Värnamo i oktober 1995. Vart har mamma tagit vägen? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Nadjas mamma Mirja har varit borta må...

9 Helmi 41min

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Simo Häyhä – talvisodan tunnetuin tarkka-ampuja

Valkoinen kuolema Karjalasta: Simo Häyhästä tuli myytti, joka elää yhä. Mutta minkälainen oli mies legendan takana? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. On hyytävän kylmä talvi vuonna 1939. ...

26 Tammi 44min

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

Smygfotograferingen som chockade Jarkko och andra naturister

När Jarkko Pesonen besöker en naturiststrand i början av 2000-talet förändras hans liv. Han blir naturist men hur är det att leva öppet i ett samhälle där nakenhet nästan alltid sexualiseras? Lyssna ...

13 Tammi 27min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
hupiklubi
ihme-ja-kumma
i-dont-like-mondays
poks
antin-palautepalvelu
uutiscast
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
taskula-trishin
kummitusjuttuja