Kekkonen – teinisotilaasta Suomen presidentiksi
Finska Dokumentti7 Tammi 2022

Kekkonen – teinisotilaasta Suomen presidentiksi

Kansan isä vai julma valtias? Urho Kekkonen lähti kesken lukion taistelemaan Suomen sisällissotaan, nousi 56-vuotiaana presidentiksi, ja oli suosionsa huipulla, kun suomalaisia alkoi muuttaa pois Suomesta.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Urho Kekkonen syntyy ja kasvaa lapsesta nuorukaiseksi venäläisessä Suomessa. Joulukuussa 1917 17-vuotias Urho Kekkonen kirjoittaa päiväkirjaansa:

“Hurrei! Suomi Itsenäinen! Se on jotain!”

Seuraavana vuonna Kekkonen jättää lukion kesken. Suomessa syttyy verinen sisällissota, ja Kekkonen liittyy valkoisten joukkoihin. Hän lähtee sotaan suoraan lukiosta, kesken latinan tunnin.

"Ja sitä kun ajattelee, niin 17-vuotias poika on todella, todella nuori, ja sitten ollaan ase kädessä... Ja hänhän koki ja näki traagisia asioita sisällissodan aikana", sanoo historiantutkija Kati Katajisto.

Valkoiset voittavat sodan ja Kekkonenkin osallistuu valkoisten voitonparaatiin Helsingissä toukokuussa 1918. Sen jälkeen hän matkustaa 150 kilometriä itään Haminaan ja joutuu tilanteeseen, josta hän vaikenee vuosien ajan.

“Se, mitä keväällä 1918 Haminan valleilla tapahtui, taikka se mikä minulle siellä silloin tapahtui, ei ole koskaan jättänyt minua rauhaan, vaikka olenkin sitä häädellyt pois mielestäni", Kekkonen muistelee myöhemmin muistelmissaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 1956, Urho Kekkonen valitaan Suomen presidentiksi ja hän pysyy presidentin paikalla 25 vuotta. Hän johtaa Suomea kylmän sodan aikana, saunoo neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin ja muiden vallanpitäjien kanssa ja luo ympärilleen ajan hengen, jossa presidenttiä ei saa julkisesti kritisoida.

Kaljun presidentin valtakauden aikana myös yli satatuhatta suomalaista muuttaa Suomesta Ruotsiin.

“Vaikka monet erilaiset seikat, satunnaisetkin, saivat ihmiset liikkeelle. Meidän on rehellisesti myönnettävä, sekä itsellemme ja sanottava se toisillemme, että näin laaja maastamuutto merkitsi julkista epäluottamuslausetta Suomen yhteiskunnalle", Kekkonen sanoo Tukholman konserttitalolla ruotsinsuomalaisten kansalaisjuhlassa vuonna 1974.

"Tällaiseen elinvoimansa jatkuvaan menetykseen Suomella ei ole varaa."

Mitä Haminan valleilla tapahtui keväällä 1918 ja miten Kekkonen neuvoi ruotsinsuomalaisia 70-luvulla, sen kuulet ohjelmassa Kekkonen – teinisotilaasta Suomen presidentiksi.

Lähteet ja haastateltavat:

Kati Katajisto, historiantutkija, Helsingin yliopisto
Henrik Meinander, historiantutkija, Helsingin yliopisto
Eeva Lindh, tukholmalainen eläkkeellä oleva toimittaja
Timo Kekkonen, Urho Kekkosen pojanpoika
Kekkosen vaalielokuva vuodelta 1956, Keskustan ja maaseudun arkisto, Helsinki
Suomen yleisradion arkisto
Urho Kekkonen: Vuosisatani, 1981, Otava

Ohjelman on tehnyt: Hanna Sihlman, hanna.sihlman@sverigesradio.se
Tuottaja: Lotta Hoppu
Loppumiksaus: Girilal Baars
Lainaukset Kekkosen muistelmista lukee Tuomas Ojala.

Ohjelma on tehty vuonna 2021.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Joulu 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Marras 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Marras 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Loka 202546min

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

För Hannah blir DNA-testet som mamma gjort början på en omtumlande resa bakåt i tiden: till en bortglömd del av familjens historia. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En vinterdag 2023 sitt...

22 Syys 202534min

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taals hiphop-karriär börjar i en garderob i Stockholmsförorten Tensta. Senare gör han succé världen över, men tackar nej till ett internationellt kontrakt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

8 Syys 202532min

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Charlotta gick i en finsk klass i 80-talets Jordbro. 40 år senare vill hon veta hur det gick för alla. Slumpen leder henne till Solvallamördaren Janne Raninen. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

2 Kesä 202534min

Bastu-VM som slutade i tragedi

Bastu-VM som slutade i tragedi

VM-finalen i 110 graders hetta har pågått i sex minuter. Två finalister är kvar i bastun när domaren avbryter tävlingen, men det är redan för sent. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Bastu-...

16 Touko 202540min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
hupiklubi
ihme-ja-kumma
i-dont-like-mondays
poks
antin-palautepalvelu
uutiscast
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
taskula-trishin
kummitusjuttuja