Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun
Finska Dokumentti7 Maalis 2022

Käteistä ja kultaa – pankkiiri ja arkeologi kaivavat esiin rahan sielun

Ohjelma perehtyy Ruotsin rahahuoltoon, kruunun olemukseen sekä siihen, mitä käytössä olevat setelit ja kolikot kertovat meille. Piipahdamme myös kryptovaluuttojen maailmassa.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Tarina alkaa 200 kruunun setelistä. Miksi meillä on kruunu ja mikä rooli rahajärjestelmässä on Ruotsin valtionpankilla eli Riksbankenilla? Puhumme myös rahojen painamisesta ja lyömisestä sekä mietimme kruunujen valmistamisen kustannuksia. Ohjelmassa paljastetaan myös, miten paljon kultaa me kaikki omistamme keskuspankkimme kautta.

Keskustelun aiheena on myös Ruotsin valuutan turvallisuus maailmantalouden myrskyissä sekä pohdimme piensäästäjän asemaa ja kryptovaluuttoja.

Käteistä ja kultaa -ohjelma kurkkaa lisäksi syvälle Ruotsin nykyisiin rahoihin, joiden symboliikkaa pohdimme.

Asiantuntijoina ovat Jussi Hiljanen SEB:stä sekä arkeologi ja numismaatikko Eeva Jonsson Kuninkaallisesta kolikkokabinetista – Ruotsin talousmuseosta.

Käteistä ja kultaa -ohjelman on toimittanut Jorma Ikäheimo alkuvuodesta 2022.

Jorma Ikäheimo
jorma.ikaheimo@sverigesradio.se

Jaksot(234)

Dokumentti: Kun Suomi-kuva muuttui – pikkuveljestä tuli isoveli

Dokumentti: Kun Suomi-kuva muuttui – pikkuveljestä tuli isoveli

Suomen ja Ruotsin perinteisessä pikkuveli-isovelisuhteessa roolit vaihtuivat vuoden 2022 alussa. Uutta oli se, että Ruotsi alkoi seurata Suomea. Taustalla olivat muutokset turvallisuuspoliittisessa ti...

28 Loka 202240min

Voimanaisia Suomesta: Riina Tanskanen –sarjakuvataiteilija, joka julistaa tyttöyden ilosanomaa

Voimanaisia Suomesta: Riina Tanskanen –sarjakuvataiteilija, joka julistaa tyttöyden ilosanomaa

Tamperelainen Riina Tanskanen on palkittu sarjakuvapiirtäjä, joka julistaa sarjakuvillaan tyttöyden ilosanomaa. Tanskasen piirtämä Tympeät tytöt -sarjakuva ja sen piereskelevät ja purevat tytöt ovat n...

21 Loka 202230min

Voimanaisia Suomesta: Fadumo Dayib – lukutaidottomasta pakolaisesta presidenttiehdokkaaksi

Voimanaisia Suomesta: Fadumo Dayib – lukutaidottomasta pakolaisesta presidenttiehdokkaaksi

Suomensomalialainen Fadumo Dayib on yksi maailman tunnetuimmista afrikkalaistaustaisista poliitikoista. Hän haluaa parantaa naisten asemaa niin Suomessa, Somaliassa kuin muuallakin maailmassa ja haave...

14 Loka 202231min

Voimanaisia Suomesta: Linda-Maria Raninen – Rap-tähti ja syrjäytyneiden puolestapuhuja

Voimanaisia Suomesta: Linda-Maria Raninen – Rap-tähti ja syrjäytyneiden puolestapuhuja

Linda-Maria Raninen eli Mercedes on suomalainen rap-tähti ja kirjailija, jolla on takanaan rankka menneisyys. Raninen eli teini-iässä vuosia päihteitä käyttävien romaninuorten jengissä Helsingissä. Ny...

7 Loka 202227min

Voimanaisia Suomesta: Elisabeth Rehn – politiikan huipulta sotatantereille

Voimanaisia Suomesta: Elisabeth Rehn – politiikan huipulta sotatantereille

Minkälaista oli tulla mukaan politiikkaan untuvikkona 70-luvun Suomessa? Minkälainen on nainen, joka nousi Suomen ja koko Euroopan ensimmäisenä naisena maansa puolustusministeriksi ja yhtenä ensimmäis...

30 Syys 202231min

Voimanaisia Suomesta: Papananaama – ammattina sosiaalinen media

Voimanaisia Suomesta: Papananaama – ammattina sosiaalinen media

2000-luku on tuonut maailmaan aivan uuden ammattikunnan, sosiaalisen median vaikuttajat. Uranuurtajana ovat olleet nuoret naiset. Suomessa yksi suurimmista sosiaalisen median tähdistä on 30-vuotias Si...

23 Syys 202226min

Voimanaisia Suomesta: Milja Köpsi – hanttihommista teknologiavaikuttajaksi

Voimanaisia Suomesta: Milja Köpsi – hanttihommista teknologiavaikuttajaksi

Teknologia-ala on yhä miesten valtakuntaa. Joensuulainen Milja Köpsi haluaa oman esimerkkinsä avulla kannustaa naisia teknologian pariin. Köpsi vaihtoi alaa kuusi vuotta sitten ja on noussut nopeasti ...

16 Syys 202227min

Vaalit 2022: Viikko vaaleihin

Vaalit 2022: Viikko vaaleihin

Pekka Kenttälä vetää yhteen kuluneen vaalikauden merkittävimmät käännekohdat ja päätökset. Södertörnin korkeakoulussa työskentelevä valtiotieteilijä Jaakko Turunen kommentoi ohjelmassa vaalikauteen ma...

8 Syys 202239min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

sita
olipa-kerran-otsikko
kaksi-aitia
hupiklubi
siita-on-vaikea-puhua
ihme-ja-kumma
i-dont-like-mondays
uutiscast
poks
antin-palautepalvelu
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
aikalisa
meidan-pitais-puhua
rss-palmujen-varjoissa
mystista
rss-haudattu