Dokumentti: Hiljaa luokassa – kun suomalaislapset saapuivat Ruotsiin
Finska Dokumentti29 Huhti 2022

Dokumentti: Hiljaa luokassa – kun suomalaislapset saapuivat Ruotsiin

Suurten muuttovuosien aikana ruotsalaisiin kouluihin ilmestyi valtava määrä lapsia, jotka eivät osanneet ruotsia. Jotkut lapsista eivät uskaltaneet edes puhua koulussa, ja vain istuivat pulpettien ääressä ja katselivat hiljaa seinille, kun toiset tekivät tehtäviä.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Kesällä 1969 Risto Vikmanin vanhemmat pohtivat, mitä he voisivat tehdä. Perheeseen kuuluu kuusi lasta, eikä heidän pieni viljelymaansa riitä perheen elättämiseen. Vikmanin perheen sukulaisia on jo lähtenyt Pohjanlahden yli etsimään onnea, ja Riston äiti ja isä tekevät päätöksen: on aika muuttaa Ruotsiin.

“Ei kai ne muuta kuin vain muutama viikko ennen, että nyt muutetaan. Ei minulla ainakaan ollut muistikuvaa, että olisivat sitä ennen puhuneet että muutetaanko vai ei”, sanoo Risto Vikman.

Riston perhe pakkaa auton täyteen tavaroita ja lapsia, ja yhtenä kesäiltana he lähtevät. Laiva vie heidät Ruotsiin, ja uusi koti löytyy Köpingistä, mistä Riston isä on saanut töitä.

Pari viikkoa muuton jälkeen 13-vuotias Risto aloittaa seitsemännen luokan ruotsalaisessa koulussa.

“Mitään ei ymmärtänyt, sitä oli vähän kuin pöllö, silmät suurena katteli."

Risto ei osaa sanaakaan ruotsia. Koulussa on muitakin suomalaisia lapsia, eikä kukaan tiedä, miten heitä voisi auttaa. Tilanne on uusi myös opettajille, jotka eivät lukuvuoden alkaessa edes tiedä, ketkä luokassa istuvista lapsista eivät osaa ruotsia.

“Ei, se oli se ensimmäinen tunti... Sitten seuraavana päivänä hän muisti ja tiesi, että nämä eivät osanneet. Että ei meiltä kysytty mitään sen jälkeen”, sanoo Risto.

Moni lapsi on samassa tilanteessa: eri puolilla Ruotsia istuu pulpettien ääressä yhtäkkiä iso määrä suomalaisia lapsia, jotka eivät ymmärrä mitä opettajat tai ruotsalaiset koulukaverit sanovat.

13-vuotias Tuulikki Pihl aloittaa ruotsalaisessa koulussa Tukholman seudulla.

"Se oli kamalaa, kun ei yhtään ymmärtänyt mitään. Ensi alkuun ne olisi voineet myydä minut, mä en olisi yhtään tiennyt mitä ne sanoo.”

Kuuntele, mitä monet suomalaislapset kokivat ruotsalaisessa koulussa suurten muuttovuosien aikana, ja miten heidän kokemuksensa edelleen vaikuttavat äidinkielen opetukseen Ruotsissa!

Haastateltavat:

Risto Vikman
Tuulikki Pihl
Hanna Snellman, kansantieteiden professori ja Helsingin yliopiston vararektori
Tunde Puskas, professori Linköpingin yliopistossa

Toimittaja: Hanna Sihlman, hanna.sihlman@sverigesradio.se
Loppumiksaus: Girilal Baars

Ohjelma on tehty vuonna 2022.

Jaksot(234)

Emilia – veljeni kuoli, mutta minä selvisin

Emilia – veljeni kuoli, mutta minä selvisin

Emilian ja hänen veljensä Miskan lapsuutta varjostaa turvattomuus. Miska kuolee traagisesti ennen kuin ehtii täyttää 40, mutta Emilia selviää lapsuudesta hengissä ja hänestä tulee kirjailija. Lyssna ...

18 Marras 202433min

Vesa ja kohtalokas onnettomuus – 18 vuoden piina

Vesa ja kohtalokas onnettomuus – 18 vuoden piina

Vesa Franzon joutuu koko elämän mullistavaan onnettomuuteen vuonna 2006, kun hän kaatuu työpaikkansa ulkorappusilla. Sitä seuranneet vuodet ovat Vesalle kärsimyksen ja välillä hengenvaaran aikaa. Lys...

4 Marras 202431min

Darya och den finska tangon – arvet som ändrade livet

Darya och den finska tangon – arvet som ändrade livet

När Darya Pakarinen är 17 år förlorar hon sin finska morfar och ärver hans gamla tangoskivor. De vemodiga tonerna hjälper henne genom sorgen och gör henne senare till drottningen av sverigefinsk tang...

21 Loka 202435min

Ulfs kamp – striden om huset på Åland som ryssarna tog

Ulfs kamp – striden om huset på Åland som ryssarna tog

Ulf Grüssner är sex år gammal när kostymklädda män dyker upp på hans familjegård på Åland. Enligt männen tillhör marken nu Sovjet. Hör historien om Putins strandtomt och om en mans kamp för sitt barn...

11 Loka 202438min

Lauri – matka köyhästä sota-Suomesta Ruotsin karaokelavoille

Lauri – matka köyhästä sota-Suomesta Ruotsin karaokelavoille

Ruotsinsuomalaisten tunteman karaokeisäntä Lauri Kuusisen elämä on ollut mutkikas. Kun naapuri eräänä päivänä yllättäen koputtaa ovelle, Lauri heittäytyy musiikin maailmaan. Lyssna på alla avsnitt i S...

9 Syys 202431min

Lea – fyrabarnsmamman som blev knarksmugglare

Lea – fyrabarnsmamman som blev knarksmugglare

Ett passagerarplan närmar sig Tokyo. 51-åriga Lea sitter vid en fönsterplats och blickar ut. Det snurrar i huvudet på henne. Vad finns egentligen i den stora resväskan som hon checkade in på flygplats...

26 Elo 202434min

Isabelle – arg, stolt och inte tillräckligt finsk

Isabelle – arg, stolt och inte tillräckligt finsk

Isabelle växer upp med finska rötter men utan det finska språket. Gång på gång får hon höra att hon inte är finsk nog. När hon blir gravid vill hon ta tag i drömmen hon haft sedan barnsben. Men är det...

3 Kesä 202436min

Kalle och kriget i Ukraina – en soldats dagbok

Kalle och kriget i Ukraina – en soldats dagbok

Kalle från Sverige strider för Ukraina mot Rysslands invasion. Vid fronten skriver han dagbok Kalle vet att han kanske inte återvänder hem vid liv. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I feb...

26 Touko 202437min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

i-dont-like-mondays
sita
kaksi-aitia
olipa-kerran-otsikko
hupiklubi
ihme-ja-kumma
siita-on-vaikea-puhua
uutiscast
poks
antin-palautepalvelu
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
aikalisa
meidan-pitais-puhua
rss-palmujen-varjoissa
loukussa
mystista