Kipupiste: Alkoholismi
Finska Dokumentti18 Marras 2022

Kipupiste: Alkoholismi

Alkoholismin taustalta löytyy muun muassa perinnöllisiä tekijöitä, lapsuudessa koettu trauma ja ulkopuolisuuden tunteita. Myös juomalla tulee alkoholistiksi, sanoo Kristiina Lönnroth, joka on katsonut alkoholismia monesta kulmasta. Hän toimii tukihenkilönä erilaisissa alkoholistien ryhmissä ja hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia riippuvaisuudesta.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee Kristiina Lönnrothin kanssa alkoholismista ja miten alkoholin väärinkäyttö dominoi perhedynamiikkaa sekä vaikuttaa perheen arkeen.

Kristiina Lönnroth on työskennellyt vuosia alkoholistien läheisten sekä naisalkoholistien tukitoiminnan parissa. Hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia alkoholiriippuvaisuudesta. Hän kasvoi perheessä, jossa isä joi. Kristiina puolestaan alkoi lukioikäisenä käyttää runsaasti alkoholia kuten monet muutkin hänen koulukavereistaan. Riippuvaisuus oli riistäytyä käsistä, kunnes Kristiina 24-vuotiaana oivalsi, että alkoholinkäyttö oli lopetettava.

"Luulin, että juon pahaan olooni ja että alkoholi helpottaa. Sitten tajusin, että olen juomisessa kiinni ja alkoi pelottaa, että minusta tulee viisikymppinen kaappijuoppo. Minun on pakko lopettaa."
Kristiina Lönnroth


Kristiina Lönnroth kertoo myös, että mikäli ei olisi ajoissa päässyt alkoholiriippuvaisuudestaan eroon, se olisi saattanut viedä häneltä hengen. Hän sai apua raitistuneilta henkilöiltä kuin myös riippuvaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta.

Kristiina Lönnroth on tukiryhmätyössään nähnyt, mitkä tekijät vaikuttavat hyvään lopputulokseen ja raitistumiseen. Mitään pikavoittoja ei ole olemassa, vaan raitistuminen on monivaiheinen prosessi. Tukiryhmissä pitää käydä säännöllisesti, vertaistukea kannattaa pyytää toisilta raitistuneilta. Terapeutin, papin tai jonkun muun luotettavan henkilön puoleen on hyvä kääntyä, jos on tarve purkaa tunnekuormaansa, Lönnroth luettelee. Hän korostaa myös perheen antaman tuen merkitystä.

"Olen nähnyt tosi paljon toipuneita alkoholisteja. Apua saa, kun sitä hakee, ja vertaistukiryhmiä löytyy."
Kristiina Lönnroth


Ruotsissa toimii suomenkielisiä AA-ryhmiä (Anonyymit alkoholistit) muun muassa Södertäljessä sekä Göteborgissa. Netistä löytyy runsaasti muita suomenkielisiä alkoholistien sekä alkoholistien omaisten tukiryhmiä.

Kipupiste-ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen kognitiivinen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksi.

Virpi Inkeri, tuottaja
virpi.inkeri@sverigesradio.se

Jaksot(229)

Maamme tulevaisuus - Apua, vaimoni on Matti Nykänen!

Maamme tulevaisuus - Apua, vaimoni on Matti Nykänen!

Onko sinulla henkisiä ongelmia? Radiopsykologi on mentaalinen tukesi eetterissä ja Kristallikuula paljastaa tulevaisuuden ilot ja surut. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Radiopsykologi neuvoo hysteeristä puolisoa, jonka vaimo ei petä eikä ryyppää, vaan on muuttunut Matti Nykäseksi. Suurin pelko on, että kohta nähdään se teeveessä Stuttgartissa.Tässä jaksossa myös Kristallikuula, ruotsinsuomalaisten ikiomat horoskoopit, jossa tällä viikolla Ravulle ja Leijonalle on luvassa perjantaiseksiä ja sipsipussi.Lina Puranen & Maziar Farzinsisuwebb@sverigesradio.se

16 Helmi 20165min

Maamme tulevaisuus - Linda Lampeniuksen rinnalla on turvallinen olla

Maamme tulevaisuus - Linda Lampeniuksen rinnalla on turvallinen olla

Maamme Uutiset paljastaa, kuinka Tukholman pohjoisissa betonilähiöissä sorretaan ruotsinsuomalaisia, ja miten Linda Lampenius tekee vähemmistötyötä. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Maamme uutiset on tavannut järkyttyneitä akallalaisia. Hallintoaluetarkkailu jatkuu: tällä kertaa Beskahammarissa, jossa blondi ja isorintainen Linda Lampenius on edistänyt ruotsinsuomalaisuutta. Viikon containerilöytöraporttissa luvassa löytöjä monilta paikkakunnilta. Simrishamnissa on löydetty kuollut orava, Carl Johan Wallgrenin uusin kirja sekä naisten alushousut. Maziar Farzin & Lina Puranensisuwebb@sverigesradio.se

16 Helmi 20166min

Maamme tulevaisuus - Nu även på svenska: Besök exotiska Sverigefinland

Maamme tulevaisuus - Nu även på svenska: Besök exotiska Sverigefinland

Här bjuder Maziar och Lina i Maamme tulevaisuus på sverigefinsk humor levererad på Sveriges officiella majoritetsspråk svenska. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Ah – Sverigefinland, denna stolta nation i miniatyrform, utspridd över orter som Hälleforsnäs och Tumba, befolkad av sverigefinnar av alla kulörter och former. Paketerad som ett humorprogram med vanilj på utsidan och ännu mer vanilj på insidan. Strösslet består av ett rasdiskriminerande horoskop och allt hålls ihop av en redig svensk strut som inte är rasist. Till sist navet i sverigefinskt mode och inredning: containerfyndsrapporten tar tempen på de senaste fynden i hela landet.Lina Puranen & Maziar Farzinsisuwebb@sverigesradio.se

16 Helmi 20167min

Maamme tulevaisuus - Somemaailman tulevaisuus

Maamme tulevaisuus - Somemaailman tulevaisuus

Some, eli sosiaalinen media on uusi ilmiö, joka luo sekä epävarmuutta että hämmennystä. Maamme tulevaisuudessa on hiphop-henkinen teemaviikko: #haschtagi. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Uuden #haschtagi-teemaviikon kautta Maamme tulevaisuuden kuuntelijat ohjataan haschtagien maailmaan. Radiopsykologi auttaa desperaattia teininuorta, jonka isoäiti on ihan koukussa Twitteriin. #radiopsykoEnnen sillä oli aina paljon pullaa ja muuta, nyt se tarjoaa ruskean banaanin...Jaksossa myös nuorten reippaasta #hiphoptempauksesta. #lolMaziar Farzin & Lina Puranensisuwebb@sverigesradio.se

16 Helmi 20165min

Maamme tulevaisuus - "Haluan tappaa kaltaiseni naisen"

Maamme tulevaisuus - "Haluan tappaa kaltaiseni naisen"

Maamme tulevaisuus auttaa sinua löytämään rakkauden. Katsokaa tänne kaikki rakkautta kaipaavat teeveepelaajagangstaz ja byrokraattiromantikot. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Oinaiden ei kuitenkaan kannata harrastaa liikaa rakkautta. Horoskooppiohjelma Kristallikuula paljastaa miksi.Obs! Huom! Tämä on Maamme tulevaisuuden viimeinen jakso. Ei syytä huoleen. Lina Puranen & Maziar Farzinfeaturing: Jorma Ikäheimosisuwebb@sverigesradio.se

16 Helmi 20164min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
kolme-kaannekohtaa
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
poks
sita
aikalisa
antin-palautepalvelu
yopuolen-tarinoita-2
rss-ootsa-kuullut-tasta
kaksi-aitia
mamma-mia
meidan-pitais-puhua
ootsa-kuullut-tasta-2
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
murha-joka-tapahtui-2
terapeuttiville-qa
rss-palmujen-varjoissa
loukussa