Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin
Finska Dokumentti26 Helmi 2024

Viking Sally – ensimmäisestä murhasta Estonia-katastrofiin

Viking Sally on 1980-luvulla Itämeren ylpeys, kunnes laivalta löydetään ruumis. Murha on kuitenkin vasta alkua. Kun kuolema on kerran noussut Viking Sallyn kyytiin, se ei poistu sieltä enää.

Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.

Apulaispurseri Harry Nordström herää Viking Sallylla heinäkuisena aamuna vuonna 1986. Pian on aika aloittaa työvuoro infopisteellä, mutta päivästä tulee aivan muuta kuin tavallinen. Laivalla on tapahtunut raaka murha. Muutaman vuoden ajan laivaa ravistelevat useat järkyttävät väkivaltarikokset.

Myöhemmin Viking Sally myydään. Syyskuussa 1994 alus tekee viimeisen matkansa. Nyt sen keulaan on maalattu uusi nimi: Estonia.

Dokumentissa Viking Sallylla tapahtuneista väkivaltarikoksista kertoo rikos- ja oikeustoimittaja ja tietokirjailija Tuomas Rimpiläinen. Hän on perehtynyt Viking Sallyn historiaan, ja vuonna 2023 häneltä ilmestyi teos Viking Sallyn veriteko.

Viking Sally – från första mordet till Estonia-katastrofen

Biträdande purser Harry Nordström vaknar på Viking Sally en morgon i juli 1986. Fartyget är på väg från Åbo till Stockholm, och snart är det dags att börja ett nytt arbetsskift bakom informationsdisken. Men dagen blir långtifrån vanlig – det har skett ett våldsamt mord på färjan. Mordet blir den första av flera tragedier och markerar starten på den mörka berättelsen om Viking Sally. 1994 åker fartyget iväg på sin sista resa med ett nytt namn målat på fören: Estonia.

Lyssna på programmet på svenska: Viking Sally – mordbåten som blev Estonia

Haastateltavat/intervjupersoner: Harry Nordström/apulaispurseri Viking Sallylla/Biträdande purser på Viking Sally, Tuomas Rimpiläinen/rikos- ja oikeustoimittaja ja kirjailija/kriminal- och rättsreporter och författare
Reportteri/reporter: Maiju Ristkari
Tuottaja/producent: Lotta Hoppu
Käsikirjoitus/Manus: Maiju Ristkari ja Tiina Laitila Kälvemark
Loppumiksaus/Slutmix: Stina Fagerberg
Kertojaääni/Berättarröst: Ramin Farzin

Ohjelmaa varten on myös haastateltu/Övriga medverkande: Pauli Kivistö/Amanuenssi Forum Marinum/Amanuens Forum Marinum

Ohjelman arkistoklipit/Arkivklipp: Sveriges Radio ja Yle

Ohjelma tehtiin talvella 2024. Programmet gjordes vintern 2024.

Lisää Dokumentti-podcasteja löydät Sveriges Radio Play -apista, hakusana on Dokumentti.
Fler Dokumentti-poddar hittar du i vår app Sveriges Radio Play – sökordet är Dokumentti.

Mitä Viking Sallylle tapahtui?

M/S Viking Sallylla tapahtui useita väkivaltarikoksia ja tragedioita, ja laiva upposi lopulta Itämereen vuonna 1994 Estonia-nimisenä.

Heinäkuussa 1986 Viking Sallylla tapahtuu ensimmäinen murha, kun merimies Reijo Hammar tappaa liikemies Antti Eljaalan tämän hyttiin.

Tammikuussa 1987 mies heittää Viking Sallylta matkalaukkuja mereen. Laukuissa on miehen vaimo, murhattuna ja paloiteltuna.

Heinäkuussa 1987 kaksi saksalaiset nuoret Bettina Taxis ja Klaus Schelkle pahoinpidellään raa'asti Viking Sallyn helikopterikannella. Klaus Schelkle kuolee vammoihinsa.

M/S Viking Sally myydään useaan otteeseen ja vaihtaa vuonna 1993 nimeä Estoniaksi. M/S Estonia haaksirikkoutuu 28. syyskuuta 1994. 852 ihmistä kuolee katastrofissa ja 137 pelastuu.

Minkälainen laiva Viking Sally oli?

M/S Viking Sally aloittaa vuonna 1980 uuden aikakauden Ruotsin ja Suomen välisessä laivaliikenteessä. Laiva on yksi Itämeren suurimmista matkustaja-aluksista ja kulkee Turusta Tukholmaan vuoden ympäri. Se on lähes 160 metriä pitkä, matkustajapaikkoja on 2 000 ja autopaikkoja 460. Laivan tilaa Rederi Ab Sally, ja se saapuu saksalaiselta telakalta Maarianhaminaan helmikuussa 1980. Sitä pidetään hienona aluksena, viihtymiskeskuksena, jossa on ravintoloita, myymälöitä ja saunaosasto. M/S Viking Sally myydään vuonna 1990 ja laivan uudeksi nimeksi tulee Silja Star. Myöhemmin vuonna 1990 laiva myydään taas ja nimeksi tulee Wasa King. Laiva myydään viimeisen kerran vuonna 1993, nyt se saa nimen Estonia.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(236)

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Simo Häyhä – det finska vinterkrigets mytomspunne prickskytt

Vita döden från Karelen: Simo Häyhä fascinerar långt efter vinterkriget. Vad kostar det att bli symbol för Finlands överlevnad? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. I den isande skogen vid gr...

5 Joulu 202543min

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka och miljonbedrägeriet på Röda Korset

Sirkka misstänker att det är något lurt med chefen och hans märkliga fakturor. Snart avslöjas skandalen som skakar om hela välgörenhets-Sverige. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Sirkka Gu...

17 Marras 202541min

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Vähemmistölaki 25 vuotta – Ruotsin huonoin laki?

Marja, Nina ja yli 80 muuta ruotsinsuomalaista ovat yrittäneet saada tuomioistuimesta oikeutta suomenkieleen. Vain harva on onnistunut. Miksi? Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Hoforsin ik...

3 Marras 202539min

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Saksalaista sotilasisää etsimässä – Riitan tarina

Teini-iässä Riitta saa tietää, että hänen isänsä on saksalainen sotilas. Mutta koko totuus isästä selviää Riitalle vasta lähes 70 vuotta myöhemmin. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Syksyl...

20 Loka 202546min

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

Hannah – DNA-testet och den förlorade familjehistorien

För Hannah blir DNA-testet som mamma gjort början på en omtumlande resa bakåt i tiden: till en bortglömd del av familjens historia. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. En vinterdag 2023 sitt...

22 Syys 202534min

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taal – hiphoprevolutionen som började i Tensta

Adam Taals hiphop-karriär börjar i en garderob i Stockholmsförorten Tensta. Senare gör han succé världen över, men tackar nej till ett internationellt kontrakt. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

8 Syys 202532min

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Min finska skolklass i Sverige – Vad blev det av oss?

Charlotta gick i en finsk klass i 80-talets Jordbro. 40 år senare vill hon veta hur det gick för alla. Slumpen leder henne till Solvallamördaren Janne Raninen. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio...

2 Kesä 202534min

Bastu-VM som slutade i tragedi

Bastu-VM som slutade i tragedi

VM-finalen i 110 graders hetta har pågått i sex minuter. Två finalister är kvar i bastun när domaren avbryter tävlingen, men det är redan för sent. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app. Bastu-...

16 Touko 202540min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
seitseman
sita
siita-on-vaikea-puhua
kaksi-aitia
i-dont-like-mondays
hupiklubi
ihme-ja-kumma
poks
uutiscast
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
mamma-mia
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
rss-murhan-anatomia
yopuolen-tarinoita-2
rss-palmujen-varjoissa
aikalisa
kummitusjuttuja
taskula-trishin