Ponterosa-special – Vieraina näyttelijät Timo Julkunen, Jenni Ahola ja Olli Haaslahti

Seuraavaksi jotain hieman erilaista. Nimittäin yhden elokuvan tarina ja kolme haastattelua sen tiimoilta.

Mikä on kulttielokuva? Mitään yhtä vakiintunutta vastausta tuskin löytyy, mutta useimmiten termiä pyritään selittämään jotakuinkin näin: Kulttielokuva edustaa poikkeavaa alakulttuuria. Se ei kuulu valtavirtaan, mutta silti (tai juuri sen takia) elokuvan ympärille on muodostunut vannoutunut katsojakunta, joka saattaa leffaa palvoessaan muistuttaa jopa uskonnollista kulttia.

Kuinka kulttielokuva syntyy? Tätä Jean ja Mancini päättivät lähteä selvittämään. Samalla paneudutaan elokuvan tekoprosessiin, ilmiöihin sen ympäriltä ja ääneen pääsee myös kolme hyvin erilaista, elokuvan tekoon osallistunutta henkilöä. Pyrimme myös vastaamaan kysymyksiin kuka, miksi, miten, millä rahalla ja millä seurauksilla.

Vuonna 2001 ensi-iltansa saanutta Ponterosaa on tituleerattu Suomen huonoimmaksi elokuvaksi, täydeksi skeidaksi, amatöörimäiseksi ja tarinan mukaan se on viipynyt IMDb:n huonoimpien elokuvien listalla kolme kuukautta. Silti elokuva putkahtelee vuodesta toiseen esille keskusteltaessa valtavirran ulkopuolelle ajautuneista kotimaisista leffoista. Vaikka Ponterosa sai elokuvissa vain 2 552 katsojaa, on esimerkiksi YouTubeen vuodettua versiota elokuvasta katsottu yli 62 000 kertaa (syyskuussa 2020). Lisäksi Ponterosan DVD-julkaisut ovat harvinaisia ja haluttuja keräilykohteita. Pelkästään nämä seikat osoittavat kiinnostuksen elokuvaa kohtaan pysyneen vankkumattomana vuodesta toiseen.

Ponterosan taustalla ovat raumalaiset veljekset Mika ja Pasi Kemmo. Vuosituhannen vaihteessa media- ja mainosalalla työskennellyt tehopari päätti kokeilla onneaan audiovisuaalisen viihteen pyramidin huipulla, eli kokopitkän fiktiivisen elokuvan parissa. Helppoa tämä ei ollut, sillä Ponterosa oli ainoa vuoden 2001 elokuva, joka ei saanut tuotantotukea Suomen elokuvasäätiöltä. Kemmon veljekset joutuivat keräämään elokuvalleen rahoituksen erilaisten sponsorisopimusten avulla.

Vaatimattomasta tuotannostaan huolimatta elokuvaan saatiin huomattava määrä nimekkäitä ammattinäyttelijöitä sekä Seiskan sivuilta tuttuja julkisuuden henkilöitä. Tähtien valovoimaisuus ei kuitenkaan riittänyt nostamaan Ponterosaa kassamagneetiksi, sillä elokuvan näki teatterissa vain reilut 2500 katsojaa. Tähän varmasti vaikutti osaltaan myös negatiiviset arvostelut aikalaiskriitikoilta.

Ponterosa on vastakkaisuuksien elokuva. Se on pienen budjetin tekele, mutta sen näyttelijäkaarti vilisee vuosituhannen vaihteen kotimaisia ykkösnäyttelijöitä. Se on toteutukseltaan yksinkertaisen kotielokuvamainen, mutta sitä päästiin aikoinaan ihailemaan elokuvateattereissa. Se on vihattu ja rakastettu, muistettu ja unohdettu. Kaiken kaikkiaan siis hämmennystä herättävä teos Suomalaisen elokuvan lähihistoriassa.

Ponterosa-ilmiötä tutkiessaan Jean ja Mancini saivat ilon ja kunnian jututtaa kolmea hyvin erilaista ihmistä, joita yhdistää kenties vain rooli kyseisessä elokuvassa. Jaksossa omia tuntemuksiaan aiheesta kertovat edelleenkin ammattinäyttelijänä toimiva Timo Julkunen, Ponterosan jälkeen mallista yrittäjäksi siirtynyt Jenni Ahola sekä nykyisin IT-alalla tuotantopäällikkönä toimiva Olli Haaslahti.

Jean Mancini haastatteli Julkusta puhelimitse 2.9., Aholaa 17.9. ja Haaslahtea 21.9.2020. Suurkiitos kaikille jakson vieraille! Ja erityiskiitos Audiovisuaalinen toimiala ry:lle, joka etsi käyttöömme Pasi Kemmon haastattelun lähes 20 vuoden takaisesta Visio-lehdestä!

Muut lähteet: Pasi Kemmo, Visio-lehti 3/2001, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Suomen elokuvasäätiö ja Internet Movie Database.

Tykkää, seuraa, tilaa, jaa, kommentoi, peukuta: Facebook, Instagram, Youtube

Ota yhteyttä Jeaniin ja Manciniin: jean.mancini.podcast@gmail.com