Kawhi meni, mutta se ei Torontoa haittaa, Markkanen ja Bulls “voittoputkessa”, alkukauden yllätykset

Kawhi meni, mutta se ei Torontoa haittaa, Markkanen ja Bulls “voittoputkessa”, alkukauden yllätykset

Juhani ja Panu polkaisevat jakson käyntiin käymällä läpi ajankohtaiset asiat ja sarjataulukon tilanteen. Puheenaiheeksi nousevat mm. Lukan LeBronista hakema päänahka, James Hardenin tuomareita hämmentänyt hylätty donkki ja se, miten yllättävän kovia joukkueita idästä sittenkin löytyy. Samalla kerrataan myös, mistä on kyse NBA:n täksi kaudeksi tuodussa haastosysteemissä, missä joukkueilla on mahdollisuus haastaa yksittäinen tuomarin vihellys ottelun aikana.

Chicago Bulls ja Lauri Markkanen ovat nousseet pahimmasta suosta. Ainakin hetkeksi. Markkanen ja Zach LaVine ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet edes jokseenkin tasollaan samassa ottelussa ja vaikka alku on ollut surkea, ei playoff-viiva ole kuin parin matsin päässä.

Jakson pääpuheenaihe on viime vuoden mestari ja parhaan pelaajansa Kawhi Leonardin kesällä menettänyt Toronto Raptors. Toronto edustaa pohjoista ylpeästi ilman tähteään, eikä päätä näytä palelevan, sillä voittoja tulee ja joukkue vaikuttaa syvältä ja monipuoliselta. Kyle Lowryn ja Marc Gasolin kokemuksen ja uskomattomaan liitoon päässeen Pascal Siakamin johtama joukkue ei ole helppo vastus kenellekään.

Lopussa käydään läpi vielä alkukauden yllätyksiä sekä pelaajissa, niin hyvässä kuin pahassa.

Seuraa Tulilla-podcastia Facebookissa ja Twitterissä!

https://www.facebook.com/tulillapodcast/

https://twitter.com/tulillapodcast

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(32)

Utah, tunnettu villistä ja vapaasta Jazzistaan

Utah, tunnettu villistä ja vapaasta Jazzistaan

Tällä kertaa otetaan käsittelyyn amerikkalaisen jazzin koti, tuo vuoristotorvista ja rennosta meiningistä tunnettu Utah ja sen osuvasti nimetty koripallojoukkue Jazz. Rudy Gobert teki hirmusopparin ja...

22 Helmi 20211h 14min

Mistä johtuu NBA:n isot pistemäärät? Mitä tarkoittaa "tulilla" oleminen?

Mistä johtuu NBA:n isot pistemäärät? Mitä tarkoittaa "tulilla" oleminen?

Uusi jakso tuo jälleen tuhdit korispohdinnat kuulijoiden iloksi! Tällä kertaa käydään läpi NBA:n jättimäisiä pistesaldoja ja joukkueiden pistemäärien jatkuvaa kasvua, joka on jatkunut jo 20 vuotta. S...

8 Helmi 20211h 33min

Bullsin kehitysaskeleet, Brooklynin tähtisikermä ja Kyrie Irvingin sielunmaise

Bullsin kehitysaskeleet, Brooklynin tähtisikermä ja Kyrie Irvingin sielunmaise

Tällä kertaa sukelletaan syvälle Chicago Bullsin kehittyvään meininkiin. Juhani ja Panu jutustelevat tuoreeltaan Chicagon otettua huolella pataan mestarisuosikki Lakersilta. Huippu menee jossain ihan ...

25 Tammi 20211h 42min

NBA:n kauden ensimmäisten matsien yllätykset + yltiökriittinen teoria Lauri Markkasesta

NBA:n kauden ensimmäisten matsien yllätykset + yltiökriittinen teoria Lauri Markkasesta

NBA pyörähti käyntiin pari viikkoa sitten, joten on aika ylireagoida kauden alun tapahtumiin! Toistaiseksi pahin koronakurimus on väistänyt NBA:n, mutta nyt on ensimerkkejä ongelmista ilmassa. Pari pe...

11 Tammi 20211h 26min

Taas mennään! NBA:n kausiennakko 2020-2021

Taas mennään! NBA:n kausiennakko 2020-2021

NBA on tulossa takaisin ja myös Tulilla Podcast palaa pieneltä hengähdystauolta. Tuntuu, että kuplaturnaus vasta saatiin päätökseen ja jo nyt on aika laittaa homma uudestaan käyntiin. Mikäs siinä, me ...

19 Joulu 20201h 30min

Onnea Lakers, kiitos LeBron, Jimmy ja kuuntelijat! Edessä draft, free agent -markkinat ja uusi kausi

Onnea Lakers, kiitos LeBron, Jimmy ja kuuntelijat! Edessä draft, free agent -markkinat ja uusi kausi

Tulilla Podcast laittaa NBA-kauden tyylikkäästi pakettiin. Kunnia annetaan sinne, minne se kuuluu eli kuningas LeBron Jamesin, Anthony Davisin ja Los Angeles Lakersin suuntaan. Onnea mestaruudesta! Ki...

23 Loka 202051min

NBA-finaalit ja kauden palkitut - mitä järkeä on MVP-palkinnossa, koska joukkueet voittaa?

NBA-finaalit ja kauden palkitut - mitä järkeä on MVP-palkinnossa, koska joukkueet voittaa?

Jaksossa hypätään suoraan meneillään olevaan finaalisarjaan ja todetaan Lakersin ylivoima, mutta fiilistellään samalla Jimmy Butlerin unelmapeliä, jossa Miami otti voiton. LeBronin kilometrit pudotus...

9 Loka 202045min

NBA-finaalit: Lakers on niin hyvä, ettei se tarvitsisi yhtään tasoitusta

NBA-finaalit: Lakers on niin hyvä, ettei se tarvitsisi yhtään tasoitusta

NBA-finaalit pyörähtivät käyntiin ja ensimmäisessä matsissa ei jäänyt epäselvyyttä paremmuudesta, kun Lakers jyräsi Miamin, joka kärsi matsissa pari ikävää loukkaantumista. Ensin jaksossa kuitenkin kä...

2 Loka 202047min

Suosittua kategoriassa Urheilu

runners-high-podcast
rss-latkapodi
hockey-night-podcast
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-kiuas
urheilun-varjoissa
rss-kuninkuusluokka-f1-podcast
rss-formulasirkus
rss-kovin-paikka
eturivi
rss-piippuhylly
kimanttia
rss-ylilyonti
rss-kalju-corner
rss-nba-tuokio
rss-setailyvaara-podcast
rss-vuoroveto-podcast
rss-narriradio
faijat-juoksee