Pallo Keskelle #85: Uudenkarheaa
Pallo keskelle5 Elo 2024

Pallo Keskelle #85: Uudenkarheaa

Viides tuotantokausi alkaa! Kauden ensimmäisessä jaksossa siirrytään juontajakolmikon kesäkuulumisten kautta naisten maajoukkueen ensimmäisen leirin tunnelmiin.

Toisessa erässä kuultavassa viikon ajatuksessa jaetaan odotuksia uutta kautta kohtaan. Mitä sinä odotat tulevalta kaudelta? Välitämme mielellään kuulijoiden odotuksia seuraavassa jaksossa. Laita sähköpostia palaute@pallokeskelle.fi

Jakson päättää turnauskiertue. Viikonloppuna pelataan perinteikäs Loisto Cup, joka kerää 24 joukkuetta ympäri Suomen Turkuun. Turnauksen markkinointi saa ansaitusti kritiikkiä, sillä osallistuvien joukkueiden ulkopuolella tuskin hirveän monella on esimerkiksi otteluohjelmasta tietoa reilua viikkoa ennen turnausta.

Heinäkuussa pelattiin muun muassa Prahassa sekä Uppsalassa, joissa molemmissa nähtiin suomalaisjoukkueita. Heinäkuun helteet näyttivät tulleen yllätyksenä molemmissa turnauksissa uupumusten ja lämpöhalvausten myötä, joten keskustelu riittävästä tankkauksesta päivän aikana on paikallaan.

Kokkolassa pelataan viiden T16-joukkueen kesken oma turnaus Kampushallilla viikonloppuna. Pallo keskelle kannustaa lajiväkeä menemään halleille viikonloppuna, sillä kovia pelejä on pitkästä aikaa tarjolla ympäri Suomen!

Uusi kausi alkaa, tervetuloa mukaan!

--

AIKALEIMAT:

Erä 1 (00:00)

Kesäkuulumiset

Ajatuksia Harneskin ensimmäiseltä leiriltä (08:00)

Erä 2 (22:18)

Viikon ajatus: Mitä sinä toivot alkavalta kaudelta?

Erä 3 (55:33)

Loisto Cup -ennakko

Prague Games & World Talent Cup (01:11:11)

Czech Open & Urheilu Mehiläinen preseason-turnaus (01:20:31)

--

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin

LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

--

Somet: @pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Jaksot(343)

T21 Jatkosarjan paketointi

T21 Jatkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T21 SM-sarjan jatkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu Blackbirdsin päävalmentaja Jukka Eronen.AIKALEIMAT: Vieraana Jukka Eronen (00:00...

5 Huhti 202330min

Oikeudenjakajat-spesiaali: Finaaliennakko

Oikeudenjakajat-spesiaali: Finaaliennakko

Oikeudenjakajat-spesiaali suunniteltiin alunperin yhden jakson mittaiseksi, mutta suunnitelmat on joskus tehty muutettavaksi!Oikeudenjakajat-spesiaalissa keskitytään tällä kertaa F-liigan finaalisarja...

3 Huhti 202345min

F-liigan finaaliennakko

F-liigan finaaliennakko

F-liigan kevään huipentuma on käsillä, välierät takana ja finaalin aloitusvihellystä odotellaan malttamattomana. LoistoCast ennakoi tuttuun tapaan finaalin ja perkaa menneet välierät.Somet: @loistocas...

1 Huhti 202338min

T18 SM-sarjan runkosarjan paketointi

T18 SM-sarjan runkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T18 SM-sarjan runkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu SBS Wirmon päävalmentaja Miro Portnoj.AIKALEIMAT: Vieraan esittely (00:00)Puheen...

31 Maalis 20231h 4min

T18 1. divisioonan runkosarjan paketointi

T18 1. divisioonan runkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T18 1. divisioonan runkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu Tikkurilan Tiikereiden päävalmentaja Joonas Huusko.AIKALEIMAT: Vieraan esit...

31 Maalis 202347min

LoistoCast #34: Keskusteluita kentän laidalta (vieraana Kim Sällström)

LoistoCast #34: Keskusteluita kentän laidalta (vieraana Kim Sällström)

LC34:n vieraaksi saapuu EräViikinkien tulevan kauden päävalmentaja Kim Sällström. Kimin kanssa juttua riittää muun muassa miehen lajitaustasta, päävalmentajan pestistä sekä tyttö- ja poikajunioreiden ...

28 Maalis 20231h 26min

LoistoCast x Helsinki Junior Challenge

LoistoCast x Helsinki Junior Challenge

LoistoCast x -sarja palaa pitkän tauon jälkeen! Helsinki Junior Challenge 2023 kerää salibandyjoukkueet kauden 2022-2023 suureen päätökseen. Mikä ihmeen HJC? LoistoCast ottaa siitä selvää, kun sarjan ...

21 Maalis 202321min

F-liigan välieräennakko 22/23

F-liigan välieräennakko 22/23

Kauden hienoimmat pelit ovat täällä. LoistoCast paketoi puolivälierät ja ennakoi välieräsarjat 50 minuuttiin. --AIKALEIMAT: Alkupuheet (00:27)Puolivälierät pakettiin (07:00)Välieräsarjat (21:40)Kuulij...

16 Maalis 202349min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-ootsa-kuullut-tasta
tervo-halme
rss-vaalirankkurit-podcast
viisupodi
rss-podme-livebox
otetaan-yhdet
rss-asiastudio
the-ulkopolitist
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kaikki-uusiksi
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-kalevi-sorsa-saation-podcast
rss-polikulaari-pitka-kiekko-ja-muut-ts-podcastit
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
rss-merja-mahkan-rahat
rss-kuka-mina-olen
rss-tekkipodi