Etsikkoaika on nyt - Mari Kanervan saarna 21.8.2022

Luuk. 19:41–48

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19

Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”

Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”

Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

Sanakirjojen ja raamatunselitysteosten mukaan etsikkoaika merkitsee aikaa, jolloin Jumala lähestyy; hetkeä, jolloin Jumala puhuu ihmiselle. Tunnistanko nuo hetket? Noin 2000 vuotta sitten kaukana täältä ihmiset kokivat erään ihmisen elämänmittaisen etsikkoajan.

Jeesuksen ihmeteot, parantamiset ja opetus vastasivat ihmisen tarpeisiin, konkreettisesti. Samalla niiden tarkoitus oli herättää; auttaa elämänmittaiseen uutokseen. Ihmiset todistivat ihmeitä omin silmin ja korvin. Sittenkin niin moni kielsi niiden tekijän. Kielsi, vaikka itse Jumala kävi käsin kosketeltavana vierellä.

Ajattelen jokaisen jollain tavoin merkittävän hetken ja tapahtuman, useimmiten odottamattoman, merkitsevän etsikkoaikaa. Aikaa, jossa Jumala puhuu. Miten paljon elämäämme, maailmaamme mahtuukaan. Suuret ja pienet tapahtumat ja asiat; etsikkoaikaa yhtä kaikki. Elämää jossa Jumala on vierellämme kysyen: Mikä on sydämesi suunta tänään?

Kriisi on tilanne jossa aiemmin opitut keinot selvitä eivät välttämättä enää toimi. Useimmiten se on siedettävä, kestettävissä ainakin lopulta. Kriisi on muutoksen aikaa. Parhaimmillaan siinä on lopulta jotain hyvää. Jotain joka lopulta antaa enemmän kuin se ottaa. Voin valita, otanko opikseni vai saako kriisi minut sittenkin vetäytymään ja puolustautumaan.

Jeesushan aiheutti kriisin. Kriisin, joka jakoi ihmisiä. Jumala kävi käsin kosketeltavana vierellä; mikä oli sydämen suunta? Mitä itse teen, kun kohtaan odottamattoman? Kuuntelenko, kysynkö, onko tällä jokin tarkoitus, opetus, pyyntö tai kehotus muutokseen? Pysähdynkö hetkeen vai jatkanko sittenkin kuin aina ennenkin? Puolustaudunko sulkien muutoksen mahdollisuuden?

Tässä on Jeesuksella kriisi. Itkien hän katsoo pyhää kaupunkia, näkee ihmisten turtumuksen; raivoissaan kohtaa kaupankävijät, kovuuden, Jumalansa temppelissä. Voi vain kuvitella Hänen hurjuuttaan tuossa tilanteessa. Syvää surua ja voimakasta aggressiota, meistä jokaiselle tuttuja tunteita. Seuraa sittenkin hyvä. Tämä kriisi muuttuu uudeksi aluksi, puhtaaksi pöydäksi. Vaikka suru söi, vaikka raivo vei, vaikka kaikki näytti jo menetetyltä, on hän sittenkin kohta tässä, kuulijoiden, Jumalan vastaanottajien ympäröimänä. Ja antaa mahdollisuuden aloittaa alusta. Myös itsensä. Miten me kuulisimme Jumalamme äänen, myös niissä hetkissä, kun olemme mukavuusalueemme ulkopuolella? Miten ymmärtäisimme; on mahdollisuus oppia, saada, aloittaa alusta?

Onko maailma, ovatko yhteiskunnat oppineet menneestä? Olenko itse oppinut elämässäni, elämästäni; ottanut vaarin siitä mikä on koetellut? Entä siitä, jonka lahjana sain? Olenko tunnistanut tarvittaessa muutoksen tarpeen, suunnannut uudelleen, muuttunut? Ymmärränkö arkisimman arjen, ihan tavallisen elämän jokaisen hetken ainutkertaisen arvon?

Kyllä, on erityisiä tapahtumia ja hetkiä, joissa Jumala erityisesti lähestyy. Samalla Jumala on, tässä. Armo, toivo paremmasta on tulevassa ja se on juuri nyt. Jokaisen hetken ja kokemuksen ainutlaatuinen armo. Jumala puhuu sinulle, kuule.