Jakso #11: Päästä irti. Helppo prosessi vanhan taakse jättämiseen
Valo Minussa10 Tammi 2019

Jakso #11: Päästä irti. Helppo prosessi vanhan taakse jättämiseen

Tervehdys <3

Tunnistatko käynnistysvaikeuksia joulun tauon jäljiltä? Jos kyllä, niin ota aikaa ja tilaa jäsentää mennyttä.

Joulu on kuvainnollisesti syntymäjuhla, se on uudelleen syntymän aikaa. Vanhojen mielen rajoitteiden ja toimintamallien on aika kuolla ja uusien toimivampien saada jalansijaa elämässä. Joten ei ole ihme, jos vuosi ei ota ns. käynnistyäkseen heti tammikuun alussa.

Lähdin joululoman aikana tekemään inventaariota vuoden 2018 onnistumisista ja niistä "ei niin hyvin" menneistä kokemuksista. Motiivinani oli osata laittaa vuoden 2019 toiveet ja suunnitelmat kohdilleen.

Tuo yksinkertainen prosessi synnytti yllättäviä huomioita itsestä ja omasta elämästä. Lisäbonuksena alkuperäinen motiivini, vuoden 2019 säätäminen, menetti merkityksensä, sillä sain tilaa olla ja LUOTTAA elämän virtaan.

Ainostaan viime vuoteen peilaamalla ja sitä tutkimalla löysin itseltäni uskomuksia ja tapoja toimia, jotka kerta kaikkiaan lävähtivät silmille. Joistakin asioista totesin, että nyt riittää, ei tätä enää. Toisista taas huomasin, että menipä yllättävän hyvin!

Juttelen tässä jaksossa muutamista tärkeistä oivalluksista ja rohkaisen sinua tekemään oman vuosi-inventaariosi, jotta kerta kaikkiaan pystyt jättämään taaksesi sen mikä elämässäsi ei toimi. Tämä on tärkeää, koska ajatuksilla suuri voima elämässäsi.

Uusi tulee elämään luontevasti ja helposti, kun luot sille tilaa, olet mieleltäsi avoin, et vastusta sitä mikä on ja toimit.

Jaksossa esimerkit seuraavista:

  1. Päästä irti huolehtimisesta (terveys, muut ihmiset, lemmikit). Huolehtiminen ja murehtiminen on väärin kohdistettua rakkautta, joka ei auta ketään.
  2. Päästä irti rahahuolista.
  3. Päästä irti sen odottamisesta, että elämä alkaa kun olosuhteet ovat suotuisammat.

Jos haluat tehdä mukana vuoden 2018 inventaarion, niin tarvitset vain palan paperia, kynän ja mahdollisesti viime vuoden kalenterin.

PS. Jos olet uusi kuulija, niin lataa itsellesi Unelmien toteuttajan työkirja. Löydät sen valominussa.fi

Jaksot(70)

Jakso # 53 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 3/3

Jakso # 53 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 3/3

Jakso on kolmas osa sarjasta, jossa käydään läpi henkisiä salaisuuksia omannäköisen elämän luomiseen. Kantava teema jaksoissa no. 51-53 on: Kuinka siirryt sopusointuun sen värähtelyn kanssa, joka on y...

11 Touko 202136min

Jakso # 52 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 2/3

Jakso # 52 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 2/3

Jaksoissa no. 51-53 käydään läpi henkisiä salaisuuksia, jotka auttavat luomaan menestystä ja hyvinvointia elämässä kokonaisvaltaisesti niin, että elämäsi kaikki neljä osa-alueetta ovat tasapainossa.  ...

6 Touko 202132min

Jakso # 51 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 1/3

Jakso # 51 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 1/3

Haluatko oppia yhdessä lisää elämän luomisen prosessista? Henkisyydestä? Nykytieteen viisauksista liittyen mm. ihmisen mieleen? JOS KYLLÄ, TULE MUKAAN kolmen synttärijakson sarjaan! Tässä ja tulevissa...

27 Huhti 202142min

Jakso # 50 Mikä Kysymys blokkaa onnistumisen? Opi parempi tapa

Jakso # 50 Mikä Kysymys blokkaa onnistumisen? Opi parempi tapa

Tutkimusten mukaan menestyvät ja elämässään tyytyväiset ihmiset kysyvät itseltään TÄYSIN ERILAISIA kysymyksiä, kuin paikallaan junnaavat ja tyytymättömät. Tämä on tärkeää, koska suurin osa sisäisestä ...

9 Huhti 202124min

Jakso # 49 Kuinka eroon stressistä ja piinaavista ajatuksista?

Jakso # 49 Kuinka eroon stressistä ja piinaavista ajatuksista?

Haluatko eroon negatiivisesta ajattelusta, huolesta, ahdistuksesta tai sterssistä ja rajoittavista uskomuksista? Jakso 49 on täsmähoitoa sisäisen ohjausjärjestelmän ymmärtämiseen. Sisältö:  Kuka olis...

26 Helmi 202130min

Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut

Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut

Avainsanat:  irtipäästäminen, taukojen merkitys, uudistuminen, uudet alut. Haluatko uudistua, löytää uusia olemisen ja tekemisen tapoja ja saada uusia juttuja elämääsi? Tai tehdä samoja asioita kuin ...

19 Helmi 202119min

Jakso # 47 Kuinka eteenpäin Sielun polulla? Sitoutumisen voima

Jakso # 47 Kuinka eteenpäin Sielun polulla? Sitoutumisen voima

Jakson avainsanat: Sielun polku, sitoutuminen, oman elämän luominen, toiminta, epämukavuusalueen kohtaaminen, pelon voittaminen ja tutkimusretkeilijän asenne. Uskon siihen, että meidän on tämän elämän...

19 Tammi 202129min

Jakso # 46 Kuinka kytkeydyt yhteyteen? Avaa valon kanava sisälläsi.

Jakso # 46 Kuinka kytkeydyt yhteyteen? Avaa valon kanava sisälläsi.

Rakkauden taajuuksilla värähtelevä todellisuus on koko ajan ulottuvillamme. Voimme olla yhteydessä tähän todellisuuteen, jos haluamme. Sinulla on kaikki mitä yhteyteen tarvitaan. Riippumatta taidoista...

4 Marras 202019min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-narsisti
psykopodiaa-podcast
adhd-podi
rss-rahamania
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-niinku-asia-on
mielipaivakirja
rss-uskonto-on-tylsaa
aamukahvilla
rss-duodecim-lehti
ilona-rauhala
kesken
psykologia
rss-eron-alkemiaa
rss-koira-haudattuna
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti