Jakso # 32 Sielunkumppanuudesta
Valo Minussa19 Syys 2019

Jakso # 32 Sielunkumppanuudesta

Kun kohtaa ihmisen, joka herättää valtavan yhteenkuuluvuuden tunteen ja ajatuksen siitä, että tässä on nyt oma vastinkappale, ollaan isojen asioiden äärellä. Puhutaan rakkaudesta ja sielunkumppanuudesta tai parisieluista.

MUTTA.

Ja tuo on iso mutta, koska enää ei olla kaksikymppisiä, on elettyä elämää ja kuten tässä jaksossa tilanne Johannalla (nimi muutettu), että molemmat ovat tahoillaan varattuja.

Mitä tästä seuraa? Alkuhuuman jälkeen tulee pudotus. Pudotus seuraa yleensä hetkeä, jolloin toinen olisi valmis lunastamaan yhteiset suunnitelmat, mutta toinen jäykistyy pelosta.

Homma ei enää menekään kuin elokuvissa.

Kun elämä on sielunkumppanuuden tiellä saa aikaan menetyksen, epätoivon ja surun tunteita. Silloin moni kysyy Saanko vielä tämän miehen? Tuleeko meistä pari?

- Aivan kuin vastaus olisi ennalta päätetty, jonka kohtalo tietää ja on suuressa viisaudessaan etukäteen päättänyt.

Tässä jaksossa jutellaan tästä teemasta ja alustuksena (pohjautuen myös omiin muistoihin) siitä

  • Kuinka ERO on ihmisen elämän stressaavimmista tilanteista, jossa jokaisen selviytymismekanismit lyövät täysillä päälle.
  • Silloin tulee sanottua idioottimaisia juttuja ja tehtyä asioita vähemmän tyylillä -> Miksi nämä asiat kannattaa tulkita jossain vaiheessa uudella tavalla?
  • Sitten Johannan viestiin pohjautuen siitä, miksi hän ja sielunkumppani päätyivät eri osoitteisiin lupaavan alun jälkeen?
  • Entä mikä on kenties tärkein asia, henkinen laki, joka tämänkaltaisessa tilanteessa kannattaa muistaa.
  • Lopuksi jutellaan siitä, mikä tarkoitus tällä kaikella on – JOS YHTEISTÄ ELÄMÄÄ EI TULE? Miksi tämä ihminen tuli elämääni juuri nyt? Miksi tämä suru ja kipu?

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(71)

Jakso # 54 Unelman rakentaminen: Kysymyksiä & vastauksia

Jakso # 54 Unelman rakentaminen: Kysymyksiä & vastauksia

Jaksossa 54 kysymyksiä ja vastauksia unelman rakentamiseen eli oman näköisen elämän luomiseen. Nyt lähdetään liikkeelle seuraavista kysymyksistä: "Kuinka keksin mikä mun unelma on? / En saa kiinni mu...

25 Elo 202140min

Jakso # 53 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 3/3

Jakso # 53 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 3/3

Jakso on kolmas osa sarjasta, jossa käydään läpi henkisiä salaisuuksia omannäköisen elämän luomiseen. Kantava teema jaksoissa no. 51-53 on: Kuinka siirryt sopusointuun sen värähtelyn kanssa, joka on y...

11 Touko 202136min

Jakso # 52 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 2/3

Jakso # 52 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 2/3

Jaksoissa no. 51-53 käydään läpi henkisiä salaisuuksia, jotka auttavat luomaan menestystä ja hyvinvointia elämässä kokonaisvaltaisesti niin, että elämäsi kaikki neljä osa-alueetta ovat tasapainossa.  ...

6 Touko 202132min

Jakso # 51 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 1/3

Jakso # 51 Henkiset salaisuudet omannäköisen elämän luomiseen OSA 1/3

Haluatko oppia yhdessä lisää elämän luomisen prosessista? Henkisyydestä? Nykytieteen viisauksista liittyen mm. ihmisen mieleen? JOS KYLLÄ, TULE MUKAAN kolmen synttärijakson sarjaan! Tässä ja tulevissa...

27 Huhti 202142min

Jakso # 50 Mikä Kysymys blokkaa onnistumisen? Opi parempi tapa

Jakso # 50 Mikä Kysymys blokkaa onnistumisen? Opi parempi tapa

Tutkimusten mukaan menestyvät ja elämässään tyytyväiset ihmiset kysyvät itseltään TÄYSIN ERILAISIA kysymyksiä, kuin paikallaan junnaavat ja tyytymättömät. Tämä on tärkeää, koska suurin osa sisäisestä ...

9 Huhti 202124min

Jakso # 49 Kuinka eroon stressistä ja piinaavista ajatuksista?

Jakso # 49 Kuinka eroon stressistä ja piinaavista ajatuksista?

Haluatko eroon negatiivisesta ajattelusta, huolesta, ahdistuksesta tai sterssistä ja rajoittavista uskomuksista? Jakso 49 on täsmähoitoa sisäisen ohjausjärjestelmän ymmärtämiseen. Sisältö:  Kuka olis...

26 Helmi 202130min

Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut

Jakso # 48 Breikkien tärkeys ja uudet alut

Avainsanat:  irtipäästäminen, taukojen merkitys, uudistuminen, uudet alut. Haluatko uudistua, löytää uusia olemisen ja tekemisen tapoja ja saada uusia juttuja elämääsi? Tai tehdä samoja asioita kuin ...

19 Helmi 202119min

Jakso # 47 Kuinka eteenpäin Sielun polulla? Sitoutumisen voima

Jakso # 47 Kuinka eteenpäin Sielun polulla? Sitoutumisen voima

Jakson avainsanat: Sielun polku, sitoutuminen, oman elämän luominen, toiminta, epämukavuusalueen kohtaaminen, pelon voittaminen ja tutkimusretkeilijän asenne. Uskon siihen, että meidän on tämän elämän...

19 Tammi 202129min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-rahamania
adhd-podi
kesken
rss-liian-kuuma-peruna
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-vapaudu-voimaasi
psykologia
rss-narsisti
rss-niinku-asia-on
rss-valo-minussa-2
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-hereilla
rahapuhetta
aamukahvilla
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-keho-mieli-ja-tekoaly-2
rss-tfa-8020-podcast