Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen – Saana Rossi 8/9

Itsensä johtaminen.

Otsikkoaiheesta puhutaan eri asiayhteyksissä oikeastaan suhteellisen paljon. Nykypäivän kiireisessä ja heräterikkaassa maailmassa itsensä johtamisen tärkeys korostuu Ja entisestään se korostuu kun ajatellaan niiden mahdollisuuksien ja valintojen määrää, joita jokainen pääsee tai joutuu tekemään. Välillä kuitenkin tuntuu, että tuo sanapari / termi assosioidaan johonkin tiettyyn muottiin tai monimutkaisemmaksi kuin mitä sen oikeasti tarvitsee olla. Lopulta nimittäin itsensä johtaminen, ja erityisesti sen konkretia, on hyvin yksilöllistä ja sisältää yksinkertaisia asioita.

Itsensä johtamisessa on paljon samoja elementtejä kuin johtamisessa yleisesti. Itseasiassa nämä kokonaisuudet ovat suoraan vertailtavissa, esimerkiksi mahdollistamisen, tuen ja ennen kaikkea yksilöllisyyden näkökulmasta. Samat asiat eivät yksinkertaisesti toimi kaikille, vaan parhaimmillaan yksilölliset erot on tunnistettu ja huomioitu. Toisesta näkökulmasta katsoen johtamisessa onnistumisen yksi kulmakivi on varmasti se, että kykenee johtamaan myös itseään.

Tästä teemasta lisää tuoreimmassa jaksossa.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(32)

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Erilainen henkilörooli eri yhteyksissä? – Saana Rossi 9/9

Rooleista. Työelämästä -podcastin neljännen jaksosarjan viimeisessä jaksossa pyöritään roolien maailmassa. Keskustelu alkaa työroolin olemassaolosta ja sen tarpeellisuudesta. Todennäköisesti historial...

25 Touko 20219min

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista – Saana Rossi 7/9

Guruista. Tietynlainen jalustalle nouseminen, ammattilaiseksi profiloituminen ja ehkä jopa jonkintasoinen guruilu on nykyisenä henkilöbrändien aikakautena helpompaa kuin koskaan aiemmin. Itseasiassa v...

26 Huhti 202111min

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin – Saana Rossi 6/9

Onnen resepteihin. Työelämästä podcastin jaksosarja Saanan kanssa alkaa kääntymään loppusuoralle. Tähän mennessä on ehditty käsittelemään jo lukuisia aiheita niin työelämästä kuin elämästä yleisestiki...

19 Huhti 202111min

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat – Saana Rossi 5/9

Yrittäjät, yritykset, intohimot ja työurat. Työelämästä -podcast palaa takaisin pieneltä pääsiäistauolta edellisen jakson teemoja syventäen. Tässä jaksossa työelämää (ja elämää sekä hyvinvointia) ehdi...

11 Huhti 202113min

 Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen – Saana Rossi 4/9

Johtamisesta yrityksiin ja yrittämiseen. Tämänkertaisessa Työelämästä Podcastin jaksossa käsitellään 13 minuutissa niin useaa asiaa, että yhtä kulmaa on melko lailla mahdoton tiivistää. Näin ollen lis...

21 Maalis 202113min

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä - Saana Rossi 3/9

Johtaminen ja viestintä. Onko olemassa sellaista yritystä, jonka sisäisessä viestinnässä ei olisi kehitettävää? Entä voiko avoimuutta olla liikaa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme tämänkertaisess...

14 Maalis 20217min

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri – Saana Rossi 2/9

Johtaminen ja itseohjautuvuuden kulttuuri. Ajoittain tuntuu, että itseohjautuvuus- ja hierarkiakeskusteluissa pompataan veneen toiselta laidalta suoraan toiselle laidalle. Tavallaan ratkaistaan kipuk...

5 Maalis 202110min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-inderes
rss-perho-rajoilla
rss-rahataito-podcast
rahapuhetta
rss-karon-grilli
herrasmieshakkerit
ostan-asuntoja-podcast
rss-10x-finland
rss-tarkeista-asioista-2
rss-40-ajatusta-aanesta
pomojen-suusta
sijoituspodi
hyva-paha-johtaminen
lakicast
rss-porssipuhetta
rss-pinnan-alla-kiehuu