Kausi 3 / Jakso 8: COP28-ilmastokokouksen keskeisimmät päätökset. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin uusi energiainvestointistrategia. Yritysvastuudirektiivi etenee. Kestävät vinkit jouluun.
Kestävyysmuutos20 Joulu 2023

Kausi 3 / Jakso 8: COP28-ilmastokokouksen keskeisimmät päätökset. Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin uusi energiainvestointistrategia. Yritysvastuudirektiivi etenee. Kestävät vinkit jouluun.

Tässä jaksossa Leo ja Kirsi keskustelevat näistä kestävyysmuutoksen kannalta kiinnostavista ja ajankohtaisista teemoista:

1) COP28-ilmastokokouksen keskeisimmät päätökset

Lähes 200 maata teki COP28-ilmastokokouksessa linjauksen siirtymisestä pois fossiilisista polttoaineista osana globaalia tilannekatsausta. Vaikka kirjaus itsessään ei ollut sanamuotonsa puolesta kunnianhimoisin mahdollinen, on se silti merkittävä ja antaa vahvan viestin tarvittavia ilmastotoimia ajatellen. Noin 130 maata sitoutui myös 3-kertaistamaan uusiutuvan energian kapasiteettinsa ja tuplaamaan energiatehokkuutensa. Loss & Damage Fund-rahaston perustamisesta tehty päätös ensimmäisenä kokouspäivänä oli sekin merkittävä saavutus, joskin rahastoon tähän mennessä kohdistetut varat jäävät yhä kauas tavoitteista kattaen vain 0,2 % kehitysmaiden todellisista tarpeista. Ilmastorahoitus näyttäytyy yhä keskeisenä pullonkaulana kestävyysmuutokselle ja oikeudenmukaiselle siirtymälle.

Carbon Brief 13.12.2023

Carbon Brief webinar 19.12.2023

2) Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) uusi energiainvestointistrategia

EBRD päätti uudesta energiainvestointistrategiastaan vain kaksi päivää ilmastokokouksen jälkeen. Vaikka EBRD on ylpeillyt sillä, että se on linjassa Pariisin sopimuksen kanssa, on se samanaikaisesti yhä jatkanut merkittävästi investoimista fossiilisten tuotantoon. Esim. 2018-2021 pankki investoi öljyyn ja kaasuun 2,9 miljardia euroa. EBRD:n ilmastojohtajuudessa on merkittäviä puutteita ja uuteen investointistrategiaan on jätetty myös selkeitä porsaanreikiä, jotka mahdollistavat yhä investoinnit fossiilituotantoon.

BankWatch 12.12.2023

Oikaisu: Lähetyksessä viitatun julkaisun oli laatinut BankWatch (ei BankTrack.

3) Yritysvastuudirektiivi etenee

EU:ssa päästiin sopuun yritysten kestävän kehityksen due diligence-direktiivistä (CSDDD), jonka tavoitteena on varmistaa ympäristön suojelua ja ihmisoikeuksien toteutumista EU:ssa ja maailmanlaajuisesti. Direktiiviä sovelletaan isoihin yrityksiin, joilla on yli 500 työntekijää ja maailmanlaajuinen nettoliikevaihto on 150 miljoonaa euroa. Suuryritysten kautta direktiivin vaateet tulevat vaikuttamaan myös pienempien yritysten toimintaan toimitusketjuissa. Rahoitusala jää vielä toistaiseksi direktiivin ulkopuolelle. Direktiivissä myös sen rikkomisesta kärsineiden on mahdollista nostaa siviilioikeus-kanteita yrityksiä vastaan ja hakea korvauksia kielteisistä vaikutuksista. Yrityksille aiheutuu myös sanktioita ja rajoituksia, mikäli ne eivät maksa direktiivin rikkomisesta aiheutuneita korvauksia.

Eurooppa-neuvosto 14.12.2023

Kauppakamari 14.12.2023

Finnwatch 14.12.2023

Eetti 14.12.2023

4) Kestävät vinkit jouluun

Elina Innanen & Suvi Auvinen (2023) Lapsiperheen vegaanikeittokirja (päivitetty laitos).

WWF Suomi (2023). Takuuvarmat joulun kruunaajat.

Vegaaniset marmeladit.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(60)

Kausi 4 / Jakso 20: Yritysvastuun tila. EU:n ilmastotavoitteet. Kuntien päästöt. Vihreä siirtymä. Tuulivoima & luonto. Uusi kansalaispaneeli. Puhelimien kiertotalous. Puutarhan ilmastoon sopeutuminen.

Kurkistamme yritysvastuun globaaliin tilaan. Watershedin tuoreen The State of Corporate Sustainability 2025 -raportin mukaan yritysvastuussa pääpaino on nyt päästövähennyksissä, ja suurimpana haasteen...

8 Kesä 202550min

Kausi 4 / Jakso 19: Kiinan päästökäänne. SBTi Net Zero Standard 2.0. Infran päästöt. EU. Vihreä siirtymä. Valtio-omistajan ilmastotyö. Pyöräilyn ja metsien terveyshyödyt. Rakennusosien kiertotalous.

Kausi 4 / Jakso 19: Kiinan päästökäänne. SBTi Net Zero Standard 2.0. Infran päästöt. EU. Vihreä siirtymä. Valtio-omistajan ilmastotyö. Pyöräilyn ja metsien terveyshyödyt. Rakennusosien kiertotalous.

Tässä jaksossa aloitamme siitä hyvästä uutisesta, että Kiina on ensimmäistä kertaa onnistunut kääntämään päästönsä laskuun puhtaan energian ansiosta. Yrityksille on puolestaan pian luvassa entistä sel...

23 Touko 202547min

Kausi 4 / Jakso 18: Ekosuunnittelu 2025-2030. Ilmastolaki. Ympäristölitigaatiosäätiö. Kaapeleita kaivamassa-raportti. Savonlinnan kaupunkipuisto. Vastuullisuuskiihdyttämöt. Secondhand. Perhosbaari.

Kausi 4 / Jakso 18: Ekosuunnittelu 2025-2030. Ilmastolaki. Ympäristölitigaatiosäätiö. Kaapeleita kaivamassa-raportti. Savonlinnan kaupunkipuisto. Vastuullisuuskiihdyttämöt. Secondhand. Perhosbaari.

Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten EU pyrkii ekosuunnittelun 2025-2030 työsuunnitelmalla vauhdittamaan siirtymää kestävämpiin ja kiertotalouden mukaisiin tuotteisiin . Kotimaan politiikassa ilm...

7 Touko 202537min

Kausi 4 / Jakso 17: Tulevaisuusskenaariot. Hiilineutraali Suomi 2025 & puoliväliriihi. Hiilinieluvetoomus. Savotta-sarja. Ruoan viherväittämät. Rahoitushaku. Ekologinen kompensaatio. Kirjavinkki.

Kausi 4 / Jakso 17: Tulevaisuusskenaariot. Hiilineutraali Suomi 2025 & puoliväliriihi. Hiilinieluvetoomus. Savotta-sarja. Ruoan viherväittämät. Rahoitushaku. Ekologinen kompensaatio. Kirjavinkki.

Tällä kertaa jälleen luvassa positiivisia ajankohtaisia nostoja kestävyyden kentältä:Kestävyyspaneelin tuoreet tulevaisuusskenaariot tarjoavat kolme erilaista myönteistä näkymää Suomelle ja kutsuvat m...

20 Huhti 202541min

Kausi 4 / Jakso 16: Aurinkovoiman kasvu. Helenin kivihiiliaikakausi päättyi. Metsien kestävää käyttöä arvostetaan, myös kuntavaaleissa. Opas jakamistalouteen. Muuttolinnut ja kevätseuranta.

Kausi 4 / Jakso 16: Aurinkovoiman kasvu. Helenin kivihiiliaikakausi päättyi. Metsien kestävää käyttöä arvostetaan, myös kuntavaaleissa. Opas jakamistalouteen. Muuttolinnut ja kevätseuranta.

Maailmassa tapahtuu kaiken aikaa paljon hyvää, vaikka hetkittäin tuntuisi, että kriisejä, huolenaiheita ja vallan sairastuttamia johtajia riittää enemmän kuin kylliksi.Puhtaan energian siirtymä etenee...

7 Huhti 202541min

Kausi 4 / Jakso 15: Ilmasto- ja luontobarometri 2025. Ehdotus puoliväliriiheen. Puupolttoaineiden tarve väheni. Älypuhelimista kestävämpiä. Kunta- ja aluevaalit. Luontotoimet. Lukusuositus.

Kausi 4 / Jakso 15: Ilmasto- ja luontobarometri 2025. Ehdotus puoliväliriiheen. Puupolttoaineiden tarve väheni. Älypuhelimista kestävämpiä. Kunta- ja aluevaalit. Luontotoimet. Lukusuositus.

Tällä kertaa sukellamme jälleen vain positiivisiin kestävyysaiheisiin uutisiin.Tietoisuus luontokadosta ja ilmastonmuutoksen ratkaisuista kasvaa. Näin kertovat tuoreet ilmasto- ja luontobarometrien tu...

27 Maalis 202546min

Kausi 4 / Jakso 14: COP16 luontokokous. EU:n puhtaan teollisuuden paketti ja toimet ruoka- ja tekstiilijätteelle. Kiinan ilmastopolitiikka. Koneen Säätiön luontotoimet. Sienet avuksi jätevesiin.

Kausi 4 / Jakso 14: COP16 luontokokous. EU:n puhtaan teollisuuden paketti ja toimet ruoka- ja tekstiilijätteelle. Kiinan ilmastopolitiikka. Koneen Säätiön luontotoimet. Sienet avuksi jätevesiin.

Tässä jaksossa keskitymme kestävyyden positiivisiin uutisiin – päätöksiin, innovaatioihin ja edistysaskeliin, jotka vievät meitä kohti parempaa tulevaisuutta.YK:n biodiversiteettikokouksen jatkoistunt...

13 Maalis 202543min

Kausi 4 / Jakso 13: YK:n luontokokouksen jatko. EU:n ilmastotavoitteet ja hiilinielut. Suomen ilmastopolitiikka ja entisten ympäristöministerien vetoomus. Lähiluonnon merkitys. Metsäsuru. Kirjavinkki.

Tässä jaksossa pureudumme siihen, miten luonto- ja ilmastotavoitteet eivät jää vain juhlapuheiksi, vaan kuinka niiden toteutumista voidaan varmistaa.YK:n luontokokouksen jatko-osassa katseet kohdistuv...

27 Helmi 202545min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rss-rahapodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-karon-grilli
inderespodi
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
asuntoasiaa-paivakirjat
rss-inderes
rss-rahamania
rss-porssipuhetta
rss-sami-miettinen-neuvottelija
vapauta-supervoimasi-podcast
lakicast
rss-paasipodi
rss-bisnesta-bebeja
rss-itsmeharryfi-podcast