Johtamisen työkalut ja palaute

Johtamisen työkalut ja palaute

Suurin haaste johtamisessa tuijottaa usein peilistä eli johtajassa itsessään. Se tärkeä tunnistaa ja hyväksyä. Olennaista on olla itsensä kanssa hereillä sekä tietoisesti pyrkiä käyttämään tiettyjä työkaluja omassa johtamisessaan. Palautepäiväkirja auttaa Yksi tärkein asia etenkin nuorten johtamisessa on palaute ja säännöllinen sellainen. Palaute on pienin suurin asia, jota kaivataan ja sitä pitäisi muistaa antaa säännöllisesti kaikille eli ei vain heille, jotka sitä pyytävät. On jopa niin, että esimies, joka ei anna palautetta koetaan jopa huonona esimiehenä. Palautteisiin hyvä työkalu on palautepäiväkirja, johon kirjataan keiden kanssa on juteltu ja milloin. Tärkeää muistaa, että eri ihmisille palaute usein tarkoittaa eri asioita. Palautteen tavoite on kuitenkin olla rakentavaa ja huomioivaa. Palaute sanassa on usein vähän negatiivinen sävy, joten sen kanssa siksikin tärkeä olla tarkka. Joskus palautteen vastaanottaminen – onko se sitten negatiivinen tai positiivinen – on myös vaikeaa. Sen sijaan, että esimerkiksi yltiöpäisesti kehuu, niin voikin antaa hyvin faktapohjaista tunnustusta. Lupaukset ja loistattaminen Sivulauseessakin annetut lupaukset jäävät työntekijöiden muistiin ja niihin palataan varmasti. Siksi tärkeää olla jonkinlainen ajatus aina kun jotain lupaa, ettei vain heitä ilmaan. Tärkeä myös seurata sovittuja asioita. Tärkeää myös kuunnella ja kiittää ja tehdä ne molemmat tarpeeksi ajoissa. Sekin vaatii tietynlaista hereillä oloa eri tilanteissa. Nuorilla saattaa olla erilaiset tavata tehdä sama työ kuin vanhemmalla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se menisi vikaan. Tällöin johtajan täytyy vain ”purra hammasta ja malttaa mielensä”. Ei ole itsestään tarkoitus, että kaikki valuu ja tapahtuu johtajan kautta. Johtaja voi olla myös taustalla. Hyvä asettua sivuun ja antaa nuorten asiasta tietävien ja innostuneiden rohkeasti tulla esiin – antaa heidän loistaa! Vaikka se voisikin ainakin alkuun olla jännittävää ja haastavaa, niin täytyy vain uskaltaa luottaa ihmisiin. Se voi olla koko ajan tärkeämpi asia myös työnantajamielikuvan nostamisessa: meillä saat loistaa! Teksti: Mirva Leppälä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Mirva Leppälä ja Hilkka Heikkilä pohtivat nuorten sukupolvien vaikutusta johtamisen muutokseen. Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahastoohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.

Jaksot(136)

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Tilitoimiston uudet liiketoimintamallit

Maailma muuttuu kovaa vauhtia ja samalla toimintaympäristön muutos haastaa myös tilitoimistoja. Digitaalisuus mahdollistaa tilitoimistoille uusia liiketoimintamalleja. Kuulemme tässä podcastissa tilit...

23 Elo 20246min

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Ikäihmisten kotipalvelutyö

Tässä podcatissa pureudumme ikäihmisten kotipalvelutyöhön. Ikäihmisten kotipalvelutyö puhuttaa nykyisen paljon, koska kentältä löytyy monenlaisia toimijoita. Kuulemme millaisia ratkaisuja haasteisiin ...

23 Elo 202415min

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Yrittäjyys ja ikäsyrjintä

Tässä podcastissa keskustellaan senioreiden yrittäjyydestä ja ikäsyrjinnästä. Työurien pidentäminen on paljon keskusteluissa tämän päivän julkisuudessa. Yhtenä vaihtoehtona voidaan nähdä senioreiden y...

23 Elo 20249min

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Soft Skills And Adaptability - Fundamental Qualities Of A Games Professional - DGC Podcast

Making games is multidisciplinary teamwork at its finest and coming along with different types of people is crucial. Equally important is the flexibility one can practice around their main role. This ...

17 Touko 202433min

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

From gamer to game developer - DGC Podcast #4

In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Information Technology, Game Production senior lecturer Mika Karhulahti discuss together with Niko Autio, founder of...

17 Touko 202425min

Vastuullisuus osana strategiaa

Vastuullisuus osana strategiaa

Tämä podcastissa keskustellaan vastuullisuuden ja strategian yhteydestä. Mukana keskustelussa on Jamkin asiantuntijat Petri Liukkonen ja Erica Svärd. Puhujat: Petri Liukkonen ja Erica Svärd Erica, Jy...

14 Touko 20243min

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

Generalists and Specialists - Supporting Different Orientations In Games Education - DGC Podcast

The gaming industry needs generalists and specialists. How should this be considered in games education? In this episode Expa's chairperson Wanda O Rly (Valtteri Lahti) and Jamk's Business Informatio...

11 Huhti 202429min

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Tools of employment in the game industry - DGC Podcast

Landing a job in the game industry is often much more than completing a formal degree and sending around CVs. For the most part of its entire existence, the game industry has lacked formal education, ...

9 Helmi 202428min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
hyva-paha-johtaminen
rss-rahamania
inderespodi
rss-lahtijat
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
ostan-asuntoja-podcast
rahapuhetta
oppimisen-psykologia
rss-bisnesta-bebeja
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
leadcast
lakicast
rss-startup-ministerio
rss-rikasta-elamaa
rss-inderes