Johtaminen edellyttää herkkävaistoisuutta

Johtaminen edellyttää herkkävaistoisuutta

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) elinkeino, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtajan, FT Pirkko Melvillen kanssa johtamisesta. Johtaminen ei ole hierarkkista, vaan se on eri ihmisten johtamista ja innostamista olipa takana virallinen mandaatti johtamiseen tai ei. Johtaminen on muuttunut ja perinteisestä hierarkkisesta johtamisesta menty osallistavaan, tunnejohtamiseen. Johtajan rooli erityisesti nuoria johtaessa on mahdollistaa mahdollisimman hyvät työn tekemisen olot. Lisäksi oleellista on auttaa työntekijää kehittymään ja kasvamaan urallaan eteenpäin. Nuoret haluavatkin vastuuta ja vaikutusmahdollisuutta. He ovat siihen osin myös kasvaneet ja tottuneet. Heidät saakin varmasti parhaiten mukaan luottamalla heidän osaamiseensa ja hyväksyen sen, että virheitä myös tulee. Jokainen tarvitsee kannustusta mennä eteenpäin. Johtamisen voi rinnastaa kasvattamiseen, missä myös on tärkeää tukea ja positiivisella kannustavalla otteella auttaa ihmistä kukoistamaan ja uskaltamaan yrittää uudestaan. Myös äidillisen tuen antaminen on sallittua ja jopa suotavaa. Sen tavoitteenhan on pyrkiä tukemaan vahvuuksia ja intohimoa sekä suuntaa, jotka nuorille ovat tärkeitä. Johtaminen onkin ennen kaikkea herkkävaistoisuutta: aistimista kulloisenkin tilanteen ja ihmisen kohdalla se oikea kohtaamisen tapa, jotta saadaan mahdollisimman paras lopputulos aikaiseksi. Ja tämä edellyttää sitä, että tuntee työntekijät. Vuorovaikutus ylipäätään on ensiarvoisen tärkeä, ja ihminen tulee kohdata asemasta riippumatta tasavertaisena ihmisenä. Toki on tilanteita, joissa tulee asettaa rajatkin, mutta rajojenkin asettamisen tarkoitus on viedä työntekijää eteenpäin. Nykyisin vaihdetaan työpaikkaa ja urasuuntaakin helpommin. Mennään myös aiempaa selvemmin kohti merkityksellisyyttä. Nuorilla aikuisilla onkin nykyisin vahva merkityksellisyyden tunne ja halu tehdä työtä, johon itse syttyvät. Sisäinen halu ja motivaatio työn tekemiseen on tärkeää siksikin, että silloin työn vaikuttavuus on varmasti myös isompi. Myös työhön liittyvä teema on oleellista työssä nuorille, sillä ne kytkeytyvät arvoihin. Tästä syystä on tärkeää, että organisaation strategia on aidosti totta, sillä mission ja vision kautta luodaan tarinaa, joka on tärkeää nuorille. Ilmastonmuutos, jakamistalous, omavaraistalous ja muut vastaavat teemat ovat tässä hetkessä erityisen tärkeitä. Työsuhteet voivat olla hyvinkin lyhyitä, sillä etenkin nuoret helposti vaihtavat työpaikkaa. Silti pitäisi tukea nuorta ammatillisen osaamien kehittymistä ja urakehityksessä eteenpäin eikä saa alkaa omimaan työntekijää itselleen. Sukupolvien kohtaaminen ja vuorovaikutus myös muistettava, jolloin varmasti saadaan paras mahdollinen lopputulos. Nuoret saattavat olla yli-itsevarmoja, jolloin vanhempien kokemus saattaa tulla vähätellyksi. Samalla tavalla kokeneemmat saattavat vähätellä nuorten kokemattomuutta. Läsnäolo ja arvostaminen ihmisenä muistettava etenkin nyt kun ihmiset kaipaavat entistä enemmän vapaamuotoista kohtaamista koronan aiheuttaman eristäytymisen vuoksi. Pienikin heti vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa voi olla todella merkityksellinen. Sitä ei osata aina ajatellakaan kuinka tärkeää se voikaan olla. Kohtaamiseen voi keksiä myös oman näköisiä tapoja. Teksti: Mirva Leppälä

Jaksot(136)

Vuorovaikutusta ja arkipäiväistettyä palautetta nuorille työelämässä

Vuorovaikutusta ja arkipäiväistettyä palautetta nuorille työelämässä

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat johtamisesta JAMKin projektiasiantuntija Harri Mustosen kanssa. Läsnäoleva johtaminen koros...

26 Maalis 202031min

Merkityksellisyys

Merkityksellisyys

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat nuorten johtamisesta ja erityisesti työn merkityksellisyydestä nuorille. Nuoret hakevat mer...

20 Maalis 20209min

Palautteen tarkoitus on energisoida ja edistää

Palautteen tarkoitus on energisoida ja edistää

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKin johtamisen lehtorin Anita Hukkasen kanssa johtamisesta ja erityisesti palautt...

12 Maalis 202037min

Johtamisen työkalut ja palaute

Johtamisen työkalut ja palaute

Suurin haaste johtamisessa tuijottaa usein peilistä eli johtajassa itsessään. Se tärkeä tunnistaa ja hyväksyä. Olennaista on olla itsensä kanssa hereillä sekä tietoisesti pyrkiä käyttämään tiettyjä ty...

5 Maalis 202010min

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hermanni Hyytiälän kanssa johtamisesta, sen muutoksesta ja nuorten sukupolvien vaiku...

18 Helmi 202032min

Nuorilla erilaiset pelisäännöt

Nuorilla erilaiset pelisäännöt

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä dosentti Pirkko-Liisa Vesterisen kanssa nuorten johtamisesta. Pirkko-Liisa Vesteri...

10 Helmi 202032min

Nuorten johtaminen

Nuorten johtaminen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Mirva Leppälä ja Hilkka Heikkilä pohtivat nuorten sukupolvien vaikutusta johtamisen muutokseen. Tämän jakson aiheena on nuorten johtaminen. Pohdinnat ...

3 Helmi 202011min

Onnistutaan yhdessä - pk-yritysten valmennuspolun tulokset

Onnistutaan yhdessä - pk-yritysten valmennuspolun tulokset

Kolmen vuoden työ tulee päätökseensä - mitä OsaavaPK -hankkeen valmennuspolulla saatiin aikaan yritysten kanssa? Kuuntele jakso! Työkirjan voit ladata täältä: jamk.fi/osaavapk. OsaavaPK – Tuottavuut...

17 Joulu 20195min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rahapuhetta
rss-sisalto-kuntoon
herrasmieshakkerit
taloudellinen-mielenrauha
oppimisen-psykologia
rss-porssipuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-yrittajan-mielenmatka
rss-kohti-unelmia
rss-seuraava-potilas
rss-40-ajatusta-aanesta