Huomio ihmisten kyvykkyyteen ja osaamiseen teknologioiden käyttöönotossa

Huomio ihmisten kyvykkyyteen ja osaamiseen teknologioiden käyttöönotossa

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan ensimmäisessä osassa pohditaan mitä sovellusten ja teknologioiden käyttöönotossa tulisi huomioida. Vieraana Tutkimuspäällikkö Taina Eriksson Turun yliopiston Kauppakorkeakoulusta. Hän on mukana tarkastelemassa Moteva-hankkeessa johtamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta mobiiliteknologian hyödyntämistä rakennusalalla. Vakioääninä mukana Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Tietojärjestelmien käyttöönotto on aina muutos toimintaan ja siinä käyttäjät ovat erittäin tärkeässä roolissa. Hyvä lähtökohta vastuullisessa ja työntekijöitä huomioivassa erilaisten teknologioiden käyttöönotossa on lähteä liikkeelle tarpeesta ja sen juurisyistä. Tarvitaan aikaa ihmisille oppia uudenlaiset toimintatavat ja sulatella asioita. Ennen kaikkea pitää antaa mahdollisuus kokeilla ja käyttää uutta teknologiaa riittävässä määrin, jotta ihminen saa varmuuden omasta osaamisestaan. Ihmisillä on vaihtelevat kapasiteetit, osaamiset ja kyvykkyydet omaksua uusia asioita ja teknologian käytön ja käyttöönoton esteitä voi olla moninaisia. Näistä pitää keskustella käyttäjien kanssa ja pyrkiä sitä kautta purkamaan esteitä. Innostus uudesta syntyy pienten onnistumisten ja kokemusten kautta ja käyttöönotossa pitäisi edetä askel kerrallaan. Saadaan tehtyä joku asia vähän jouhevammin ja jaetaan kollegan kanssa onnistumisen ilo ja syntyneet hyödyt. Ulkopuolisesta pieniltä näyttävät haasteet voivat tuntua työntekijästä isoilta haasteilta ja käyttöönotto voi turhauttaa ja ihminen voi lähteä kyseenalaistamaan omaa osaamistaan. ”Minä en vain osaa tätä, kaikilta muilta sujuu.” Johtajan pitää antaa selkeät raamit, perustelut ja yhteinen suunta mihin ollaan menossa sekä päätös, tuki ja aika käyttöönotolle. Pienin askelin, osaamisia kehittäen ja kokeillen yhteistyöllä päästään yleensä parempaan lopputulokseen. Kun mukana on monipuolisesti persoonia, luonteita ja näkemyksiä, niin saadaan rikkaampi kuva ja opit kokeiluista. Lisää Moteva-hankkeesta: www.utu.fi/digiraksa. Teksti: Hilkka Heikkilä Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti.

Jaksot(136)

Vuorovaikutusta ja arkipäiväistettyä palautetta nuorille työelämässä

Vuorovaikutusta ja arkipäiväistettyä palautetta nuorille työelämässä

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat johtamisesta JAMKin projektiasiantuntija Harri Mustosen kanssa. Läsnäoleva johtaminen koros...

26 Maalis 202031min

Merkityksellisyys

Merkityksellisyys

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat nuorten johtamisesta ja erityisesti työn merkityksellisyydestä nuorille. Nuoret hakevat mer...

20 Maalis 20209min

Palautteen tarkoitus on energisoida ja edistää

Palautteen tarkoitus on energisoida ja edistää

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä JAMKin johtamisen lehtorin Anita Hukkasen kanssa johtamisesta ja erityisesti palautt...

12 Maalis 202037min

Johtamisen työkalut ja palaute

Johtamisen työkalut ja palaute

Suurin haaste johtamisessa tuijottaa usein peilistä eli johtajassa itsessään. Se tärkeä tunnistaa ja hyväksyä. Olennaista on olla itsensä kanssa hereillä sekä tietoisesti pyrkiä käyttämään tiettyjä ty...

5 Maalis 202010min

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Uteliaisuus ja poisoppiminen nuorten johtamisessa

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Hermanni Hyytiälän kanssa johtamisesta, sen muutoksesta ja nuorten sukupolvien vaiku...

18 Helmi 202032min

Nuorilla erilaiset pelisäännöt

Nuorilla erilaiset pelisäännöt

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä dosentti Pirkko-Liisa Vesterisen kanssa nuorten johtamisesta. Pirkko-Liisa Vesteri...

10 Helmi 202032min

Nuorten johtaminen

Nuorten johtaminen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Mirva Leppälä ja Hilkka Heikkilä pohtivat nuorten sukupolvien vaikutusta johtamisen muutokseen. Tämän jakson aiheena on nuorten johtaminen. Pohdinnat ...

3 Helmi 202011min

Onnistutaan yhdessä - pk-yritysten valmennuspolun tulokset

Onnistutaan yhdessä - pk-yritysten valmennuspolun tulokset

Kolmen vuoden työ tulee päätökseensä - mitä OsaavaPK -hankkeen valmennuspolulla saatiin aikaan yritysten kanssa? Kuuntele jakso! Työkirjan voit ladata täältä: jamk.fi/osaavapk. OsaavaPK – Tuottavuut...

17 Joulu 20195min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
psykopodiaa-podcast
rss-rahamania
hyva-paha-johtaminen
inderespodi
ostan-asuntoja-podcast
rss-lahtijat
rss-oivalluksia-rahasta-elamasta
rahapuhetta
rss-bisnesta-bebeja
rss-sisalto-kuntoon
leadcast
oppimisen-psykologia
mihin-sita-saastais
rss-startup-ministerio
rss-rikasta-elamaa
rss-kohti-unelmia
rss-40-ajatusta-aanesta