Retkikuntalääketiede: ensihoitoa vuorenrinteellä ja viidakossa

Retkikuntalääketiede: ensihoitoa vuorenrinteellä ja viidakossa

Seikkailumatkustaminen ja ääriolosuhteisiin hakeutuminen vapaaehtoisesti ovat 2000-luvulla kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan. Usein mukaan palkataan ihan järkevästi myös terveydenhuollon ammattilaisia huolehtimaan retkikunnan hyvinvoinnista. Kesäkauden kolmannessa jaksossa perehdytään ääriympäristöjen sisältämiin riskeihin ensi- ja akuuttihoidon näkökulmasta. Minkälaisiin tilanteisiin reissuun lähtevän kliinikon tulisi varautua ja mitä henkilökohtaisia ominaisuuksia itsellä olisi hyvä olla? Mikä on vuoristotauti ja miten sitä hoidetaan? Käydään myös läpi mitä fysiologisia muutoksia kehossa tapahtuu korkeassa ilmanalassa tai keskellä paahteista aavikkoa ja kuullaan myös muutama aika hurjakin tositarina lääkinnästä vuorenrinteellä.

Retkikuntalääketieteen saloja on avaamassa henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta niin napajäätiköiltä, Himalajan vuoristosta kuin Omanin aavikoltakin. Heikki Karinen on työterveyshuollon ja yleislääketieteen erikoislääkäri sekä ilmailulääkäri. Hänellä on lisäksi sotilaslääketieteen ja matkalääketieteen erikoispätevyydet sekä useita kansainvälisiä tunnustuksia niin vuoristo- kuin erämaa-lääketieteestä. Karinen on myös tutkinut akuutin vuoristotaudin ennakointia ja hoitoa sekä vastannut lukuisien retkikuntien lääkehuollosta. Hänen yrityksensä Expedition Medics (www.expedition-medics.fi) järjestää retkikuntalääketieteeseen liittyviä kursseja ja tarjoaa myös retkikuntien lääkintähuoltoon liittyvää suunnittelua ja käytännön toteutusta.

#laadukastaensihoitoa #FOAMed #ensihoito #akuuttihoito #lääketiede #retkikuntalääketiede #vuorikiipeily #expeditionmedic

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(15)

Prehospital Trauma Team - roolitettu traumapotilaan ensihoito

Prehospital Trauma Team - roolitettu traumapotilaan ensihoito

Tämän viikon jakson aiheena on Prehospital Trauma Team (PTT), eli rakenteellinen traumapotilaan ensihoidon toimintamalli. Käydään läpi mistä PTT -toimintamallissa oikeastaan on kyse, minkälaiset toime...

2 Marras 202347min

Ultraäänitutkimus ensihoidossa

Ultraäänitutkimus ensihoidossa

Tämän viikon jaksossa perehdytään ultraäänitutkimukseen ensihoidon näkökulmasta. Millaisiin tilanteisiin ultraäänitutkimus voisi ensihoidossa soveltua? Voiko siitä joskus olla jopa haittaa? Pohditaan ...

26 Loka 202347min

Kestävyysurheilu ja ensihoito

Kestävyysurheilu ja ensihoito

Tällä viikolla tarkastellaan kestävyysurheilua ensihoidon näkökulmasta. Mitkä ovat tyypillisimpiä esimerkiksi triathlonkisoissa kohdattavia potilasryhmiä, miten niitä tulisi hoitaa ja miten ensihoidon...

19 Loka 20231h 4min

Kokoveri ja vuodon korvaaminen ensihoidossa

Kokoveri ja vuodon korvaaminen ensihoidossa

Tällä viikolla keskustellaan massiivisesti vuotavan potilaan verenvuodon korvaamisesta ja mitä hyötyä kokoveri voi tuoda ensihoitoympäristöön. Käydään myös läpi verituotteiden käytön historiaa ja nyky...

12 Loka 202336min

Ensihoitajalähtöinen tutkimustoiminta

Ensihoitajalähtöinen tutkimustoiminta

Tämän viikon jakson aiheena on alaamme liittyvä tutkimustoiminta nimenomaan ensihoitajien ja ensihoitajataustaisten henkilöiden toteuttamana. Pohditaan, miksi on tärkeää, että muutkin kuin lääkärit te...

5 Loka 202357min

Synnyttävän naisen kohtaaminen

Synnyttävän naisen kohtaaminen

Tällä viikolla pohditaan synnyttävän naisen kohtaamista ensihoitotilanteessa. Synnytys on aina sekä ainutlaatuinen että herkkä hetki synnyttäjän näkökulmasta, paikasta riippumatta. Synnytyksen äkillin...

5 Loka 20231h 8min

Kliininen päätöksenteko ensihoidossa

Kliininen päätöksenteko ensihoidossa

Kauden ensimmäisessä jaksossa keskustellaan kliinisestä päätöksenteosta ja eri tavoista tehdä päätöksiä. Käydään myös läpi päätöksentekoon liittyviä virheitä, päätöksentekoon mahdollisesti vaikuttavia...

5 Loka 202354min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
adhd-podi
rss-liian-kuuma-peruna
rss-rahamania
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
kesken
psykologia
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-narsisti
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
rss-tietoinen-yhteys-podcast-2
ensihoidon-ja-pelastustyoncast
rss-keskeneraiset-aidit
rss-duodecim-lehti
rss-naiseuden-helmoissa-tiipiituokioita-marikan-kanssa